Euroviisujen finaalin esiintymisjärjestys päätettiin torstain ja perjantain välisenä yönä.
Käärijä esiintyy huomisessa finaalissa sijalla 13. Se on paras mahdollinen esiintymispaikka, jonka Suomi saattoi tänä vuonna saada.
Toivo viisuvoitosta elää, vaikka Ruotsin Loreen on noussut viisuviikon aikana vedonlyöjien ylivoimaiseksi suosikiksi.
Moni saattaa miettiä, miksi esiintymispaikka 13 on paras mahdollinen tai mitä väliä esiintymispaikalla ylipäänsä on.
Euroviisujen finaalissa esiintyy yhteensä 26 maata. Sekä tiistain että torstain semifinaalista pääsi finaaliin kymmenen maata, minkä lisäksi Euroviisujen viisi suurta rahoittajamaata (Britannia, Italia, Espanja, Ranska ja Saksa) sekä viime vuoden voittaja (Ukraina) pääsivät automaattisesti finaaliin.
Maiden esiintymispaikka on osittain arpapeliä.
Vuoteen 2012 asti finaalin esiintymispaikat arvottiin kokonaan. Intohimoiset suomalaisfanit muistelevat esimerkiksi vuoden 2011 oikeusmurhaa, kun Suomen edustaja Paradise Oskar joutui avaamaan finaalin.
Omassa semifinaalissaan Paradise Oskar oli saanut kolmanneksi eniten ääniä, mutta finaalissa sijoitus oli 21:s. Monet uskovat huonon esiintymispaikan olleen iso selitys tähän.
Vuodesta 2012 lähtien finaalin esiintymispaikan on päättänyt arpa vain puolittain. Finaaliin päässeille maille arvotaan se, esiintyvätkö he finaalin ensimmäisellä puoliskolla (eli tänä vuonna paikoilla 1–13) vai toisella (paikoilla 14–26).
Suomelle – samoin kuin suurista ennakkosuosikeista myös Ruotsille, Ranskalle ja Espanjalle – arvottiin paikka ensimmäisellä puoliskolla.
Tämä aiheutti faneissa huolta, koska ensimmäisellä puoliskolla on maine paljon huonompana esiintymispaikkana voiton kannalta.
Täysin perusteeton ei maine ole. Vuosina 2005–2013 voittaja tuli aina toiselta puoliskolta. Koko Euroviisujen historiassa voittajista kaksi kolmasosaa on esiintynyt jälkimmäisellä puoliskolla, kolmasosa ensimmäisellä puoliskolla.
Toisaalta: vuodesta 2015 lähtien voittaja on joka toinen vuosi esiintynyt ensimmäisellä puoliskolla ja joka toinen vuosi toisella. Voi siis sanoa, että ensimmäisen puoliskon mainetta huonona esiintymispaikkana on myös liioiteltu.
Suurin ongelma ensimmäisessä puoliskossa on se, että siinä on tarjolla paljon enemmän huonoja paikkoja kuin toisella. Esiintymispaikat sijasta 10 eteenpäin ovat jo oikein hyviä, mutta aivan kilpailun alkupaikat ovat tilastollisesti todella vaikeita.
Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että monet katsojat saattavat aloittaa lähetyksen katsomisen myöhässä. Pitkää euroviisuiltaa seuratessa alkupään esitykset myös unohdetaan paljon helpommin. Äänet jäävät saamatta. 2000-luvulla vain Turkki vuonna 2003 on onnistunut voittamaan Euroviisut esiinnyttyään aivan alkupäässä, neljäntenä.
Vuodesta 2012 lähtien lopullisen päätöksen esiintyjien tarkasta järjestyksestä tekevät järjestäjät sen jälkeen, kun puoliskoarvonta on suoritettu.
Esiintymispaikkoja varten pohditaan tarkkaan illan kokonaisuutta. Liian samankaltaisia kappaleita ei haluta laittaa peräkkäin.
Samalla syntyy myös selvä tiettyjen paikkojen huonouden merkitystä vahvistava kehä. Suurimpia ennakkosuosikkeja ei yleensä laiteta niin sanotuille huonoimmille paikoille, mikä johtaa siihen, että niiltä paikoilta ei koskaan Euroviisuja myöskään voiteta.
Suomi on tänä vuonna yksi suurimmista ennakkosuosikeista, joten kisajärjestäjät selvästi haluavat suosia Käärijää. Paikka 13 on ensimmäisen puoliskon viimeinen, eli niin hyvä kuin voi saada. Suomea ennen kohtuullisen yhdentekevän balladin esittävä Viron Alika, jälkeen puolestaan vahvalla kappaleella mukana oleva Tšekin Vesna.
Ruotsin Loreen esiintyy yhdeksäntenä, heti niin ikään suosikkeihin kuuluvan Espanjan Blanca Paloman jälkeen. Ruotsin hitusen aiempi esiintymispaikka tuskin ratkaisee kilpailua Suomen eduksi.
Jälkimmäisellä puoliskolla ennakkosuosikeista esiintyy muun muassa Norjan Alessandra, jonka voi veikata pääsevän finaalissa hyvin korkealle sijalle. Samoin Kroatian Let 3 -huumoriryhmä hyötynee paikastaan toiseksi viimeisenä esiintyjänä.
Onko tällä lopulta mitään väliä?
Euroviisut herättävät aina tasaisesti vastareaktiota, jossa Euroviisun laulukilpailuksi nimettyyn vuosittaiseen ohjelmaan suhtautumiseen kilpailuna pidetään hölmöjen hommana.
Niinkin voi toki ajatella, mutta toisaalta Euroviisut on uniikki konsepti. Yksi viikko vuodessa, kun populaarimusiikin saralla kilpaillaan Euroopan maiden välillä kuin kyse olisi vakavammastakin urheilukisasta. Se herättää intoa loputtomaan spekulointiin – myös muualla kuin Suomessa. Tämän voi todeta seuraamalla esimerkiksi ruotsalaisia iltapäivälehtiä.
Toki Suomi on maana yksi suurimmista viisuintoilijoista, mutta ei sitä kovin yllättävänä voi pitää. Harvassa ovat maat, joissa jääkiekon MM-kisatkaan aiheuttavat samanlaista intohimoa kuin täällä.
Jos haluaa miettiä kappaleiden musiikillista merkitystä tai kaupallistakin potentiaalia, viisulähetyksessä sijoittuminen saattaa olla yhdentekevä asia.
Viime vuoden voittajan, Ukrainan Kalush Orchestran kappaletta Stefania on kuunneltu Spotifyssa hieman alle 50 miljoonaa kertaa. Sijalle 20 jäänyttä mutta kilpailun jälkeen Tiktok-ilmiöksi noussutta Armenian Rosa Linnin kappaletta Snap puolestaan 630 miljoonaa kertaa, jos mukaan ei lasketa lukuisia remix-versioita.
Oikaisu 12.5. klo 15.57: Turkki voitti Euroviisut vuonna 2003, ei vuonna 2004, kuten artikkelissa luki virheellisesti.