Kirjallisuuden Nobel-voittaja Annie Ernaux on saapunut Helsinkiin. Hän esiintyy Helsinki Lit -käännöskirjallisuusfestivaalilla lauantaina.
Ranskalainen Annie Ernaux, 82, on tämän hetken tärkeimpiä kaunokirjailijoita. Hän voitti elämäntyöstään kirjallisuuden Nobel-palkinnon lokakuussa 2022.
Ernaux on julkaissut parikymmentä teosta ja saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja. Hänen pääteoksenaan pidetty Vuodet (Les Annees, 2008) käännettiin englanniksi vuonna 2017, mikä toi ranskalaiskirjailijalle uuden kansainvälisen yleisön.
Suomeksi Vuodet ilmestyi vuonna 2021 Lotta Toivasen kääntämänä. Pienteokset Isästä/Äidistä julkaistiin suomeksi 2022. Ernaux’n nuorena tekemästä laittomasta abortista kertova Tapaus (L’Événement, 2000) ilmestyi Gummerukselta kuluvalla viikolla. Elokuussa suomeksi saadaan Ernaux’n tuorein teos Nuori mies (Le jeune homme, 2022), joka kertoo naiskirjailijan suhteesta nuorempaan mieheen.
Ernaux’lle kirjallisuus on poliittista, ja hän on ollut haastatteluissaan hyvin avoin feministisistä ja vasemmistolaisista näkemyksistään, mikä ei ole miellyttänyt konservatiivisia tahoja Ranskassa.
Ernaux sanoo HS:lle, että haluaisi puhua politiikasta myös Helsinki Lit-tapahtumassa:
"Asia, mikä minua huolestuttaa eniten tällä hetkellä, on Euroopan kehitys kohti äärioikeistolaisia suljettuja yhteisöjä, koska ne ovat erittäin haitallisia naisille.”
Helsinki Lit -festivaalilla kirjailijaa haastattelee kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen. HS näyttää haastattelun suorana Helsingin Bio Rexistä lauantaina kello 17.10–18.10.