Klassinen
Radion sinfoniaorkesteri Musiikkitalossa perjantaina 19.5., Nicholas Collon, johtaja, Iwona Sobotka, sopraano, Giorgi Sturua, tenori, Yuriy Yurchuk, baritoni, Musiikkitalon kuoro, Eleriin Müüripeal, kuoron valmennus. – Ligeti, Messiaen, Rahmaninov.
Mielikuvitusta ja mieltä kiihottava konserttiohjelma kulki historiassa viisikymmentä vuotta taaksepäin.
György Ligetin Atmosphères läväytti 1961 pöytään mullistavan kattauksen, jonka keinovaroja säveltäjät tarjoilevat tuoretavarana nykypäivänäkin. 56 eri sävelkorkeutta sisältävä, oheneva klusteri, sävelkimppu, hätkähdyttää edelleen. Samoin tekevät epäperinteiset soittotavat, jotka ovat kuin valmis ensyklopedia muiden hyödynnettäväksi.
Vaikka Ligetiä pitää soittaa – toteuttaa – insinöörimäisesti mahdollisimman tarkasti ohjeita noudattaen, Atmosphères kuulostaa aina erilaiselta, koska suurten äänimassojen balanssi vääjäämättä vaihtelee.
Nicholas Collonin ja RSO:n toteutus henki pyhää keskittymistä ikonisen teoksen äärellä.
Toisenlaista pyhyyttä edusti Olivier Messiaenin nuoruudenteos, neljä sinfonista meditaatiota L’ascension (Taivaaseenastuminen) vuodelta 1933. Siinä on jo idullaan kypsästä tuotannosta tuttua orjantappuran kehystämää riemua ja Kristuksen verellä lunastettua taivasmakeutta. Myös linnut ovat jo läsnä.
Äkkiseltään ei löytynyt tietoa, onko Sergei Rahmaninovin kuorosinfoniaa Kellot (1913) koskaan esitetty Suomessa. Harvoin joka tapauksessa. Voisi melkein väittää, että se on Rahmaninovin hienoin teos, hyvin vaativa etenkin kuorolle.
Musiikkitalon kuoro tarjoili sen kyllin vakuuttavasti, varsinkin täydessä voimassaan, vaikka lisää aksentoinnin terävyyttä ja pianissimoiden kunnioitusta jäi kaipaamaan.
Symbolistirunoilija Konstantin Balmontin vapaasti venäjäntämä Edgar Allan Poen runoelma maalaa ihmiselon kaaren Rahmaninoville rakkaan kellojen soiton kautta: aisakellot, hääkellot, palokellot ja saattokellot.
Ensi osassa georgialainen tenori Giorgi Sturua sai taistella kuoroa ja paksua orkestrointia vastaan.
”Englannintorvi viritti viimeiselle matkalle.
Hidas osa virittää hääaiheesta huolimatta uinuvan ja enteilevän tunnelman, varsinkin Rahmaninoville pakkomielteisen Dies irae -sävelmän (Vihan päivä) alkusävelien toiston myötä. Puolalaisen Iwona Sobotkan sopraano kantoi kauniisti.
Kolmannessa, kuoro-osassa, puhkeavat hätä, kauhu, paniikki ja tuho. Hautajaiskellojen harvakseltaan soidessa Sanna Niemikunnaksen englannintorvi viritti viimeiselle matkalle.
Oli jotain ristiriitaisen traagista siinä, kuinka sydänalaa puristavasti ukrainalainen baritoni Yuriy Yurchuk solisteista selkeimmin venäjää ääntäen lauloi ruosteisista saattokelloista, jotka kumahtelevat niin väärä- kuin oikeamielisille.
Merkittävän teoksen nosto puoliunohduksesta erinomaisena esityksenä jää muistiin yhtenä Collonin kauden kohokohdista.