Liverpool
Totta kai olisi ollut hienoa, että Suomi olisi voittanut Euroviisut.
Käärijä-nimellä esiintyvä Jere Pöyhönen sai euroviisuosallistumisellaan aikaan sellaisen ilmiön, että harvoin näkee vastaavaa. Suomessa kansa sekosi Käärijästä viisuviikon aikana täysin. Tuskin yhtäkään kiveä tai kantoa jäi kääntämättä sen osalta, miten Käärijä-hehkutusta olisi voinut saada vielä massiivisemmaksi.
Viimeistään lauantainen finaali osoitti, ettei Käärijä-huuma ollut vain suomalainen juttu. Käärijä sai massiivisen määrän yleisöääniä: yhteensä 376 pistettä yleisöltä, yli 130 pistettä enemmän kuin toiseksi eniten yleisöpisteitä saanut Ruotsi.
Se ei riittänyt. Suomi jäi toiseksi, Ruotsi voitti Euroviisut historiallisesti seitsemännen kerran. Loreen sai asiantuntijaraadeilta lähes 200 pistettä enemmän kuin Käärijä ja vei siksi voiton yli 50 pisteen erolla.
Viisuareenalla yleisö oli niin villisti Käärijän tukena pisteidenlaskun aikana, että juontajat Graham Norton ja Hannah Waddingham joutuivat hillitsemään katsojia.
”Kyllä, me tiedämme teidän pitävän Suomesta”, he sanoivat kun yleisö jatkoi ”Cha cha cha” -huutoa ratkaisevilla hetkillä.
Käärijä eli Jere Pöyhönen luopui bolerostaan sen jälkeen kun Cha cha cha -kappaleen saama yleisöäänivyory ilmoitettiin.
Tälle kaikelle olisi ollut kaunis päätös, suorastaan katarttinen kokemus, että Suomi olisi päihittänyt ennakkosuosikin ja voittanut Euroviisut toisen kerran historiassaan. Tällä hetkellä Suomesta tuskin löytyy montaa ihmistä, jotka eivät olisi sitä mieltä, että sen Käärijä olisi ansainnut.
Pettymystä lisännee se, että suomalaiset olisivat toivoneet sympaattisen oloisen Pöyhösen onnistuvan selkeästi ilmaisemassaan tavoitteessa. Artisti kertoi heti tammikuussa UMK:n lehdistötilaisuudessa, että hänellä on kilpailussa vain yksi päämäärä: euroviisuvoitto.
Loreen oli alusta lähtien vedonlyöjien selvä suosikki viisuvoittajaksi juuri siksi, että hänen uskottiin keräävän niin paljon raatipisteitä. Juuri tämä herättää tällä hetkellä viisufaneissa valtavaa epäreiluun tunnetta.
Sosiaalinen media täytyy kommenteista, joissa ihmetellään, ”miksi yleisön äänillä ei ole väliä”. Miksi yleisön suosio ei riitä tuomaan viisuvoittoa? Miksi raadeilla on niin paljon valtaa?
Epäreiluuden tunne on ymmärrettävä, mutta kaikkein rajuimpia ylilyöntejä kannattaa analyyseissä silti välttää.
Katsojat eivät vihanneet Loreenia, päinvastoin. Ruotsi sai heti Käärijän jälkeen toiseksi eniten yleisöpisteitä. Ruotsilta löytyy lähihistoriastakin vuosia, jolloin sen yleisöäänipotti on jäänyt hyvin pieneksi, selvästi alle sataan pisteeseen. Jos niin olisi käynyt nyt, Käärijä olisi voittanut.
Sen sijaan Ruotsi sai yleisöääniä kaikista maista – paitsi Suomesta. Suomalaiset hallitsivat taktisen äänestämisen. Ruotsalaiset muuten antoivat Suomelle yleisöäänissä täydet 12 pistettä. Vaikka Ruotsi ei itse ei saanutkaan yleisöäänissä yhtään kertaa täysiä pisteitä, sai se kahdeksan maan äänestäjiltä toiseksi eniten pisteitä ja kahdeksan maan äänestäjiltä kolmanneksi eniten.
Ruotsin Loreen joutui jännittämään pisteidenlaskun etenemistä, vaikka raatiäänet veivät Ruotsin jo selvään johtoon.
Kun muutama tunti kaikesta tästä on kulunut, ehkä vähitellen ääneen uskaltaa sanoa myös toisen asian. Käärijän jäämisessä toiseksi on kiistattomia hyviä puolia.
Jos asiaa katsoo ensin Pöyhösen itsensä kannalta, voidaan heti alkuun todeta, että viisuvoitto olisi tuskin auttanut hänen uraansa ainakaan mainittavasti enempää kuin toiseksi jääminen. Viisuhistoriaan eivät jää automaattisesti voittajat, vaan ne, jotka tekevät suurimman vaikutuksen.
Olemalla oma itsensä ja esiintymällä upeasti Pöyhönen on saanut niin suurta kansainvälistä mediahuomiota, että harva suomalainen artisti koskaan yltää samaan. Vielä mielettömämpää on, että hän teki sen suomenkielisellä kappaleella. Finaalilauantaina Cha cha cha nousi Spotifyn maailmanlaajuisen päiväkohtaisen listan sijalle 151.
Pöyhönen on sanonut haastatteluissa, että hänen uratavoitteensa on saavuttaa nimenomaan Suomen musiikkimarkkinoilla vakaa asema. Kansa on nyt niin vahvasti Pöyhösen puolella, että maaperää tuon aseman saavuttamiseksi pitäisi olla reippaasti.
Jere Pöyhönen median saartamana ennen finaalin alkua Liverpoolissa lauantaina.
Eikä voi olla mainitsematta sitäkään, että juuri tällaisiahan tarinoita suomalaiset rakastavat: traagisia epäonnistumisia, epäreiluja kohtaloita. Voi vain kuvitella, miten monta vuotta tästä eteenpäin kerrotaan tarinoita vihreäboleroisesta Käärijästä, jonka olisi pitänyt voittaa, mutta ne pirun raadit pilasivat kaiken ja Ruotsi vei voiton.
Kaikki tämä sataa Käärijän laariin. Se on lopulta paljon isompi asia kuin viisuvoitto, vaikka tällä hetkellä on täysin ymmärrettävää, että ex-jääkiekkoilijalla on päällä paha pettymys. Sosiaalisessa mediassakin hän ehti jo pyytää anteeksi lopputulosta.
”Viisuhistoriaan eivät jää automaattisesti voittajat, vaan ne, jotka tekevät suurimman vaikutuksen.
Kakkossijassa on myös toinen hyvä puoli, josta on puhuttu ääneen aika vähän.
On selvää, että myös Yle olisi varmasti halunnut Pöyhösen voittavan Euroviisut. Voittaminen tarkoittaa kuitenkin samalla sitä, että voittajamaa järjestää lähtökohtaisesti seuraavan vuoden Euroviisut.
Euroviisujen järjestäminen on kallista hommaa. Hallitusneuvotteluissa pohditaan parhaillaan, minkä verran Ylen budjetista voidaan leikata. Olisiko Yle halunnut harteilleen tässä tilanteessa massiivisen operaation? Varsinkin kun Helsingistä puuttuu Hartwall-areenan tapainen selvä paikka kansainväliselle jättitapahtumalle?
Rahan lisäksi kyse on myös Ylen suunnitelmista Uuden musiikin kilpailun (UMK:n) kanssa.
Kun Suomi viimeksi voitti Euroviisut, suomalaiset viisujärjestelijät vaikutti valtaavan jonkinlainen voittokrapula. Harva maa haluaa järjestää Euroviisuja kahta vuotta putkeen, joten viisuvoiton jälkeisenä vuonna kotikisoihin edustajaksi pitää saada edustava artisti, joka ei ole vaarassa voittaa.
Vuonna 2007 homma hoidettiin Hanna Pakarisella. Sen jälkeen viisukarsinnat jäivät aikamoiseksi hapuiluksi. Lordin voitto ei innostanut eturivin artisteja pyrkimään viisuedustajaksi kiinnostavilla kappaleilla. Euroviisujen maine nolona juttuna piti sinnikkäästi pintansa.
Jotta hommaan saatiin uutta ryhtiä, Yle uudisti koko viisukarsinnat vuonna 2012. Lanseerattiin Uuden musiikin kilpailu, mutta sekin oli ensimmäisten vuosien ajan enimmäkseen kaaosta. UMK ei ollut paikka, josta olisi ponnistanut uusia eturivin artisteja tai jossa olisi julkaistu listahittejä.
Parin vuoden ajan yritettiin välissä lähettää Suomesta Euroviisuihin kutsuvierasartisteja, tarpeeksi tunnettuja kansainvälisiä nimiä. Se yritys huipentui Daruden jumbosijaan vuoden 2019 Euroviisuissa.
Daruden (vas.) ja Sebastian Rejmanin Look Away -kappale menestyi huonosti vuoden 2019 Euroviisuissa. Kuva Suomen UMK-tapahtumasta Turusta maaliskuussa 2019.
Vasta tuon jälkeen UMK:ssa tapahtui täyskäännös. Ensimmäinen jättionnistuminen oli vuonna 2020 UMK:hon osallistunut Erika Vikman. Cicciolina ei voittanut kilpailua, mutta siitä tuli valtava hitti.
Tuosta vuodesta lähtien UMK on muodostunut vuosi vuodelta isommaksi jutuksi ja kiinnostavammaksi ilmiöksi. Se on monelle suomalaiselle nyt jo itsessään mahtava kisa – ilman, että sillä tarvitsee olla mitään tekemistä Euroviisujen kanssa. Tänä vuonna oli vain plussaa, että kisan voitti artisti, joka halusi voittaa myös Euroviisut.
Kolmen viime vuoden aikana UMK on tuonut Suomelle Euroviisuissa historian toiseksi ja kolmanneksi parhaan sijoituksen. Voi olla melkein varma, että myös seuraavina vuosina kilpailuun osallistuu kovatasoisia artisteja erinomaisilla biiseillä. Jossain vaiheessa se johtaa myös viisuvoittoon.
On mahdollista, että nyt viisuvoitto olisi UMK:n kannalta tullut jopa turhan aikaisin. Konseptia on tällä tuloksella helpompi kehittää vielä paljon suuremmaksi, ja Ylellä on mitä todennäköisemmin monen vuoden suunnitelmat UMK:n varalle valmiina.
Ne kaikki olisi pitänyt panna uusiksi, jos iso osa työryhmästä olisikin alkanut valmistella ensi vuoden Euroviisuja. Pahimmillaan se olisi voinut tarkoittaa samanlaista voittokrapulaa ja monen vuoden hapuilua kuin vuonna 2006.
Nyt Suomella on vielä lisää aikaa vakiinnuttaa UMK:n asema niin lujasti jokavuotiseksi kansalliseksi hittikisaksi, ettei jossain vaiheessa koittava viisuvoittokaan enää horjuta sitä.
Oikaisu 14.5.2023 klo 17.30: Toisin kuin artikkelin viimeisen kuvan kuvatekstissä aiemmin kirjoitettiin, Darude ja Sebastian Rejman osallistuivat vuoden 2019 Euroviisuihin Israelissa kappaleella Look Away, ei kappaleella nimeltä Superman. 15.5. kello 10.14: Kuvatekstissä kerrottiin aiemmin Look Awayn olevan Daruden tekemä ja Sebastian Rejmanin laulama. Darude ja Rejman ovat tehneet kappaleen yhdessä.