”Kun on suuntautunut etnografisiin aineistoihin ja kummallisiin kieliin kuten minä, niin on tullut opiskeltua toisten kuuntelemista, kun he kertovat maailmankuvastaan”, kielitieteilijä Janne Saarikivi sanoo. ”Se on hyvä oppi tällaiselle paljon tilaa vievälle ja paljon puhuvalle ihmiselle.”
Vierauteen kannattaa pyrkiä eläytymään, Saarikivi toteaa. Itse hän teki niin vuonna 2015, kun otti kotiinsa asumaan irakilaisen pakolaisen.
”Jos joku ajattelee eri lailla, en kuuntele häntä vähemmän vaan enemmän.”
Viimeksi Saarikivi on kuunnellut yliopisto-opiskelijoita Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksessä. Selvitys kartoittaa suomen ja ruotsin kielen asemaa korkeakouluopetuksessa ja tieteellisessä tutkimuksessa. Haastattelupäivänä hän on lähdössä esittelemään sen tuloksia hallitusneuvottelijoille.
Saarikivi pudottelee kahvipöytään tasaisena puhetulvana kritiikkiä yliopiston kadonneesta autonomiasta, akateemisen kriittisyyden puutteesta ja hierarkioiden purkamisen tärkeydestä.
Kielitieteilijä on tuttu tuomiopäivän pasuunaan puhaltaja, kun pohditaan suomen kielen tulevaisuutta. Hänen dystopioissaan suomi jää peräkylien duunarien kieleksi ja englannista tulee eliitin kommunikaatioväline.
”Haluaisin perustaa oman yliopiston”, Janne Saarikivi sanoo. ”Usein yliopiston taustalla on vahva etujärjestö, kuten Aalto-yliopiston taustalla Elinkeinoelämän keskusliitto. Suomessa voitaisiin välillä kokeilla sitä, että yliopiston työntekijät ja tutkijat perustaisivat oman yliopiston. Siihen tarvittaisiin tietysti rahaa.”
Saarikivi kertoo yllättyneensä siitä, kuinka kriittisiä selvitykseen vastanneet 2000 opiskelijaa olivat. Kyselyn mukaan 82 prosenttia suomenkielisistä opiskelijoista haluaa kurssin suomeksi, jos valinnan voi tehdä suomen ja englannin välillä.
Saarikivi on huolissaan siitä, että monilla aloilla englanti on jo ainoa opetuskieli.
”Kansainvälisten opiskelijoiden määrää yliopistoissa pitää OKM:n linjauksen mukaan kolminkertaistaa. Noin kolmasosa valmistuneista sijoittuu julkiselle sektorille, ja julkisella sektorillahan ei voi toimia, jos ei osaa kansalliskieliä”, hän ihmettelee.
”Pidin humanisteja kielinatseina, mutta olin yllättynyt kuinka kartalla lääketieteelliset tiedekunnat olivat tilanteesta.”
Miten kansainvälisyys voisi sitten toteutua, Saarikivi kysyy ja vastaa samaan hengenvetoon.
”Siten, että opiskellaan eri kieliä ja verkostoidutaan kukin omissa suunnissa ja samalla keskenään. Pyramidin sijasta syntyy horisontaalinen verkosto, jossa ajatukset voivat vapaasti levitä ilman että joku Oxfordin yläjamppa sanoo, mitä pitäisi tutkia.”
Akateemisen tutkimustyön ohella Saarikivi on kirjoittanut populaaritietokirjoja suomen kielen etymologiasta. Työn alla on syksyllä ilmestyvä Hankalat sanat -teos, joka tutkii muodikkaita sanoja, kuten ”palkkamaltti”, ”naisviha” ja ”miesselittäminen”.
Saarikiven kiinnostus kieliin lähti kotoa. Virkamies-isän ja hammaslääkäri-äidin perhe matkusti paljon autolla Keski-Euroopassa.
”Muistan, että oli ihan selvää, että isä ja äiti puhuivat sen maan kieltä, jossa oltiin. Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei muissa kodeissa ollut näin.”
Venäjän kieli oli läsnä Saarikiven lapsuudessa.
”Ulkoministeriössä työskentelevä isäni kuunteli iltaisin Tallinnan television venäjänkielistä uutislähetystä. Meillä vieraili viiksekkäitä venäläisiä virkamiehiä, ja Neuvostoliiton olemassaolo oli minulle arkinen selviö.”
Janne Saarikivi kertoo näkevänsä usein unia, joissa opiskelee kieliä.
Lukion toisella luokalla Saarikivi lainasi kirjastosta viron alkeisoppikirjan Saagem tuttavaks ja huomasi, että kieleen oli helppo päästä sisään.
Nyt hän puhuu noin viittätoista kieltä. ”Parhaiten viroa ja venäjää. Etäsukukielistä pohjoissaamea ja komia. Osaan myös maria ja udmurttia, vepsääkin jos vähän verryttelen.”
Saarikivi kertoo näkevänsä usein unia, joissa opiskelee kieliä.
”Eräässä olin Antiikin Roomassa ja ajattelin, että mainiota, nyt voin treenata latinaa. Pulma oli vain se, että olin alasti. Yritin hankkia toogaa ohikulkevilta maalaisilta, kunnes tajusin, etten ymmärrä heidän puhettaan, koska he puhuivat kansanlatinaa.”
””Olen luopunut ajatuksesta, että pitäisi olla jokin urakehitys.”
Kaksi työuupumusta kokenut Saarikivi sanoo kärsineensä vauhtisokeudesta.
”Olin nuorempana hyvin omnipotentti, kaikki opiskeluhommat sujuivat kuin itsestään ja ajattelin, että pystyn mihin vain.”
Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professoriksi hän tuli hyvin nuorena, vain 35-vuotiaana.
”Sitä uuvuttaa itsensä ennen kaikkea siksi, että suorittaa jonkun toisen odotusten mukaan.”
Saarikiven mukaan uupumus on määrittänyt hyvät rajat.
”Olen luopunut ajatuksesta, että pitäisi olla jokin urakehitys. En halua johtaa vaan olla riippumaton, itsenäinen ja marginaalissa.”
Ikääntymistä Saarikivi pitää vain positiivisena asiana.
”Olen nyt elänyt vanhemmaksi kuin isäni, joka kuoli syöpään, kun olin 15-vuotias. Se oli raju lapsuuden loppu.”
Kuka?
Janne Saarikivi
Syntyi 1973 Helsingissä.
Filosofian tohtori, Helsingin yliopisto 2006.
Suomen kielen ja kulttuurin yliopistonlehtori Tarton yliopistossa 2004–2006, Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Helsingin yliopistossa 2009–2014 ja 2017–2021, saamen kielen osa-aikainen professori Tromssan yliopistossa vuodesta 2019.
Palkittu Kotikielen seuran artikkelipalkinnolla 2002, Suomalaisen kirjallisuuden seuran artikkelipalkinnolla 2007, Kodiksamia-palkinnolla 2019, Viipurin Suomalaisen kirjallisuusseuran Jaakko Juteini-palkinnolla 2020 ja Suomen Tiedeseuran E.J. Nyströmin palkinnolla 2022.
Populaaritietokirjoja mm. Ainoa, mikä jää (Kari Enqvistin kanssa, 2017), Suomen kieli ja mieli. Miten suomen kieli tekee meistä suomalaisia ja onko sillä mitään väliä? (2018), Rakkaat sanat (2022).
Asuu Helsingissä. Perheeseen kuuluvat puoliso Taina Saarikivi, omat lapset, puolison lapset, entisen puolison aikuinen lapsi ja kaksi koiraa.
Täyttää 50 vuotta maanantaina 29. toukokuuta.