Dramatisoitu dokumenttisarja aiheuttaa harvoin sellaista etukäteiskohua kuin Netflixin tuore Kuningatar Kleopatra (2023).
Monet egyptiläiset ottivat järkyttyneinä vastaan tiedon, että sen pääosaa esittää musta nainen. Heidän mielestään Kleopatra oli valkoihoinen, ja Netflix vääristelee historiaa.
Kleopatran hautaa ei kovasta yrityksestä huolimatta ole löydetty. Ei myöskään tiedetä, kuka hänen äitinsä oli. Niinpä ihonvärillä on voitu spekuloida vuosikymmenien ajan.
Silloin kun Kleopatra eli, ihonvärin merkitys ihmisten jaottelemisessa oli huomattavasti pienempi kuin nykyään. Meidän aikamme ihmisiä asia vaivaa paljon enemmän.
Ihonvärikeskustelua merkittävämpää on, että Kleopatrasta (69 eaa–30 eaa) on nyt tehty nimenomaan dramatisoitu dokumenttisarja – siis sellainen, jossa on välillä puhuvia asiantuntijapäitä ja välillä näyteltyjä kohtauksia. Se tarkoittaa sitä, että Egyptin kuningattaren elämäntyö johtajana ja poliitikkona pääsee kerrankin edes jonkin verran esiin.
Näin ei yleensä ole ollut. Elokuvissa ja tv-sarjoissa Kleopatra on esitetty yleensä ihmissuhteiden kautta, kaunottarena ja viettelijättärenä, rakastajattarena ja rakastuneena naisena.
Poliittiset taidot ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Kleopatra kuitenkin menestyi kilpailussa vallasta ja johti menestyksekkäästi Egyptiä.
Usein näkökulma on ollut miesten: roomalaisjohtajien Julius Caesarin ja Marcus Antoniuksen, joilla kummallakin oli suhde Kleopatran kanssa. Näytellyissä jaksossa suhteet ovat nytkin isossa roolissa.
Kleopatran poliittiset taidot ovat aiemmin jääneet vähemmälle huomiolle, uudessa dokumenttisarjassa Egyptin kuningattaren elämäntyö pääsee edes jonkin verran esiin.
Kleopatra on kiehtonut taiteilijoita halki vuosisatojen. William Shakespearen näytelmä Antonius ja Kleopatra (1607) oli pitkään yksi kuuluisimmista tulkinnoista.
Elokuvissa Egyptin kuningatarta ovat näytelleet monet oman aikansa suuret tähdet: Elizabeth Taylor 1963, Claudette Colbert 1934, Vivien Leigh 1945, Sophia Loren komediaroolissa 1954 ja Monica Bellucci 2002. Elokuvat eivät ole olleet vapaita rasismista ja sovinismista.
Kleopatraa näytellyt Elizabeth Taylor, Marcus Antoniusta näytellyt Richard Burton ja ohjaaja Joseph L. Mankiewicz yli nelituntisen Kleopatra-elokuvan kuvauksissa vuonna 1962.
Suomalaisille tutuin Kleopatra taitaa silti esiintyä sarjakuva-albumissa Asterix ja Kleopatra (1965). Humoristinen klassikkoteos näyttää Kleopatran asemastaan tietoisena, helposti suuttuvana diivana.
Parhaillaan elokuvateattereissa pyörii sarjakuva-albumeihin perustumaton lastenelokuva Asterix ja Obelix Lohikäärmeen valtakunnassa (2023), jossa Marion Cotillard näyttelee Kleopatraa.
”Sain mahdollisuuden vapauttaa sisäisen klovnini”, kommentoi Cotillard rooliaan sekoilufarssin tyylilajiin tehdyssä elokuvassa.
Uusin Kleopatra-elokuva on ranskalainen sekoilufarssi, ja kuningattaren osassa nähdään Marion Cotillard.
Oma lukunsa ovat suunnitelmat. Angelina Jolielle kaavailtiin Kleopatran roolia James Cameronin 3D-elokuvaan, Catherine Zeta-Jonesille taas Steven Soderberghin ohjaamaan rockmusikaaliin.
Angelina Jolielle suunniteltu rooli herätti aikoinaan vastustusta afrikkalaisamerikkalaisten keskuudessa. Monien mielestä Kleopatran rooli kuuluu mustalle näyttelijälle.
Uuden Kuningatar Kleopatra -dokumenttisarjan alussa viitataankin siihen, että käsitys mustasta Kleopatrasta on ollut afrikkalaisamerikkalaisille tärkeä.
Toteutumattomissa suunnitelmissa kuuluu suuruus. Kleopatra on isojen, laveiden, kankailta vyöryvien projektien aihe. Olisi ehkä epäluontevaa kuvitella esimerkiksi pienimuotoista ihmissuhdedraamaa, jossa Kleopatra ja Antonius keskustelevat rakkaudesta ja politiikasta minimalistisissa lavasteissa.
Netfixin neliosainen tuotanto ei näytä kalliilta. Ylipäänsä dramatisoidut dokumenttisarjat harvoin saavat osakseen kaikkein suurimpia panostuksia. Dokumenttisarjaan toki sopii se, että lavasteet, asut tai joukkokohtaukset eivät vie liikaa huomiota.
Kuningatar Kleopatran pääosaa esittää suhteellisen tuntematon brittinäyttelijä Adele James. Hänen roolisuorituksensa on parhaasta päästä olevaa katsottavaa muutoin hieman kömpelössä sarjassa. Tämän Kleopatran voi kuvitella kaikkien rakkausjuttujensa ohella käyttävän harkitusti valtaa, esittävän päättäväisiä vaatimuksia ja perustelevan näkemyksiään. Nenä on kaunis muttei huomiota herättävä.
Hahmo on inhimillisempi kuin esimerkiksi kireä ja oudolla äänellä puhuva Julius Caesar (John Partridge).
Usein Kleopatran lapset on jätetty pois tv-sarjoista ja elokuvista. Hän sai neljä lasta. Ilmeisesti viettelijättäryys ja äitiys eivät sopineet menneinä vuosikymmeninä yhteen. Uudessa sarjassa lapset ovat vahvasti esillä, onhan heillä valtapoliittista merkitystäkin.
Dramatisoidussa Kuningatar Kleopatra-sarjassa myös kuningattaren (Adele James) lapset ovat vahvasti esillä. Craig Russell esittää Marcus Antoniusta.
Kleopatra on kiehtonut muun muassa siksi, että historiassa naishallitsijoita on ollut huomattavasti harvemmassa kuin miehiä. Valmiiksi kuuluisia ei ole sittenkään kovin montaa. Nämä ovat vastaavasti syitä siihen, miksi Elizabeth I (1533–1603) näkyy niin monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa.
Onko tässä yksi syy Kleopatran kuvaamiseen niin usein rakkauden ja seksin kautta?
Kirjailija Francine Prose julkaisi viime vuonna teoksen siitä, miten eri aikakaudet ovat nähneet Kleopatran. Vastaus oli, että vuosisadasta toiseen hyvin kielteisesti. Prosen mukaan negatiivisten kuvausten takana on vihamielisyys valtaan päässeitä naisia kohtaan.
Uusi dokumenttisarja on pienehkö askel poispäin tästä traditiosta.
Kuningatar Kleopatra, Netflix.