Tammikuun 15. päivänä vuonna 2019 Paul Simon näki unen. Siinä sanottiin hänen tekevän levyn, jonka nimi on Seven Psalms. Uni on niin vahva, että Simon nousi vuoteeltaan ja kirjoitti sen muistiin. Nyt tuo muistilappu, sittemmin kehystettynä, on mukana Simonin juuri ilmestynyttä albumia käsittelevällä Youtube-videolla, jolla visualisoidaan myös sanojen ilmestymistä hänelle vähitellen aamuöisin, kuin annettuina.
81-vuotiaan mestarillisen laulaja-lauluntekijän yllätysalbumi on tunnelmaltaan harras. Sen nimi on tietenkin Seven Psalms.
Vain 33-minuuttisen albumin laulut seuraavat saumattomasti toisiaan. Alussa kumahtelevat kellot viitoittavat tien polulle, jolla ällistyttävän hyvin äänensä ytimen säilyttänyt Simon suorittaa eräänlaista musiikillista meditaatiota ja löytää jumalan mitä moninaisimmista paikoista äärettömästä universumista levystudioon, vaikka epäilykin on läsnä.
Simonin kitaran lisäksi instrumenttivalikoima on säästeliäs ja taiten käytelty: lyömäsoittimia, jousia, kuoro, ne hennot kellot. Sointi on hyvin levollinen, on ilmaa, on aikaa hengittää. Olemme samalla matkalla tässä kaikki, kohti tuntematonta määränpäätä, Simon viestittää, ihmetellen:
”Two billion heartbeats and out? Or does it all begin again?”
Paul Simon: Seven Psalms. Owl/Legacy.
Englantilainen Madge Gill (oik. Maude Ethel Eades) koki saavansa teoksensa Myrninerest-nimiseltä hengeltä.
Henget ja outsider-taide
Kesytön taide -näyttely Kansallismuseossa on energisoiva värikylpy ja kokemus, josta jää sulateltavaa pitkäksi aikaa. Näyttelyn kymmenillä taiteilijoilla on jokaisella oma, usein aika mutkikaskin, tiensä ite-taiteen tai outsider-taiteen tai art brutin pariin, mitä nimeä sitten käytetäänkään. Joukossa on erinomaisia suomalaisia tekijöitä, kuten herravihaa uhkuva kokkolalainen Tyyne Esko (1920–2011) sekä kansainvälisiä alan tähtiä.
Myös henkinen taide on läsnä. Englantilaiselta Madge Gilliltä (1882–1961) on vitriinissä joukko postikortin kokoisia piirustuksia, joissa katkeamaton viiva virtaa spiraaleina, terälehtinä, hämähäkinverkkoina ja muina luonnonmuotoina.
Madge Gill koki maalaavansa henkien johdattamana, kuten myös moni 1800-luvun lopun ja 1900-luvun ammattitaiteilija. Gillille kuvia antoi Myrninerest-niminen henki, jonka nimi juontaa sanoista My inner rest, sisäinen leponi.
Sveitsiläisen Gertrude Freyn taidetta Kansallismuseon Kesytön taide -näyttelyssä.
Sveitsiläinen lastenhoitaja Gertrude Frey (1952–2022) kärsi vaikeasta masennuksesta. Sairautensa ohessa hän loi laajan tuotannon, josta on esimerkkejä toisessa vitriinissä. Siinä toistuvat pyhät mandalat ja ikuinen geometria.
Kesytön taide, Suomen kansallismuseo,24. syyskuuta asti.
Maailmaan vaikuttamisesta
Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, sanoi eräs pyhimys. Viesti on, että tarvitaan tekoja, ei pelkkää jahkailua.
Risto Isomäen kirjaa lukiessa törmää suureen joukkoon ihmisiä, jotka ovat todellakin tarttuneet toimeen. Isomäki kuvaa tietään maailmanparantajaksi sekä hengästyttävää määrää projekteja, joissa hän on ollut mukana: Prosenttiliike, rokotuskampanjat, Nestlé-boikotti, tupakkateollisuuden vastustaminen, Ympäristö ja kehitys ry., Green Belt Movement, erämaaliike...
Isomäki ei peittele epäonnistumisiakaan, mutta kirjaa lukiessa tulee toiveikas olo. Lähimenneisyys on täynnä tekoja, joilla on saatu pelastettua ja parannettua elämää, luonnon ja ihmisten.
”Luulen, että minä ja kaverini saatoimme 1980- ja 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alussa tehdä tietyt asiat paremmin kuin useimmat nykyiset poliitikot ja kansalaisaktivistit”, Isomäki kirjoittaa kirjan lopussa ja esittää kolme pääkohtaa: gandhilainen sitoutuminen väkivallattomuuteen, taito priorisoida eli käyttää aikaa siihen, mikä on oikeasti tärkeää ja kolmantena pyrkimys tavoittaa, kaikin mahdollisin tavoin, yhä uusia ja uusia ihmisiä, kaikenlaisia ihmisiä.
Loputon seurustelu somessa samanmielisten kanssa ei johda mihinkään.
Risto Isomäki: Maailmanparantajan muistelmat. Into.