Nokian pitkäaikaista johtajaa Jorma Ollilaa , 72, nähdään harvoin julkisuudessa ja vielä harvemmin isoissa avomielisissä haastatteluissa.
Nyt hän kertoo Itse asiassa kuultuna -ohjelman haastattelussa, että ahkeruus oli kotona numero yksi. Se oppi jäi viisilapsisen perheen esikoiselle mieleen.
Tavoitteeksi muodostui, että aina pitää saada tulosta.
"Pitää saada todettua, että hyvin meni”, Jorma Ollila kertoo toimittaja Juho-Pekka Rantalalle .
Lapsuudenkodissa korostettiin koulumenestyksen merkitystä. Vanhemmat olivat pennittöminä lähteneet hakemaan koulutusta.
Vuonna 1967 nuori Jorma Ollila sai stipendin kansainväliseen sisäoppilaitokseen Atlantic Collegeen Walesissa. 17-vuotias pohjalaispoika ei ollut koskaan käynyt sitä ennen ulkomailla. Helsingissäkin vain kolme kertaa.
Kahden vuoden kuluttua hän palasi Suomeen arvostettu kansainvälinen ylioppilastutkinto taskussaan. Seurasi lisää opintoja. Harvalla on diplomi-insinöörin ja valtiotieteen maisterin tutkinnot ja vielä MSc-tutkinto taloustieteestä London School of Economicissa.
Myöhemmin hän oli mukana perustamassa London City Bankin Suomen-osastoa. Sieltä hänet houkuteltiin Nokiaan.
Jorma Ollila Nokian yhtiökokouksessa 1998.
Haastattelussa Ollila paljastaa, mikä meni Nokialla pieleen.
"Ei lähdetty tarpeeksi radikaaleihin muutoksiin”, hän kertoo.
Uskon luominen oli numero yksi. Nokialla etsittiin uusia, nuoria ja parhaita yksilöitä. Jorma Ollila on aina ollut kiinnostunut nuorista.
"Parhaat (työntekijät) löytyvät usein kolmannesta, neljännestä organisaatiotasosta, ja heille on annettava paljon tilaa”, Jorma Ollila kertoo.
Maailman tilanne askarruttaa Ollilaa. Kiina ja USA tulevat olemaan hänen mukaansa johtavat suurvallat. Se tulee näkymään nimenomaan teknologiapuolella, Jorma Ollila linjaa. Venäjä on heikentynyt, mutta Kiinan tuella Venäjän on Ollilan mukaan mahdollisuutta jatkaa Ukrainan vastaista hyökkäystä kovinkin pitkään.
"Venäjä on aikamoinen kysymysmerkki. Huoli on varsin suuri”, Jorma Ollila sanoo.
Ollila uskoo, että teknologiapuolelta saattavat tulla ne kimmokkeet, jotka auttavat meidät ratkaisuihin. Euroopalle on hänen mukaansa aikamoinen valinnan paikka.
"Eurooppa on nyt varsinkin huonossa tilassa vastaamaan niihin tilanteisiin, mitä suurvaltataistelu asettaa”, Jorma Ollila sanoo.
Yksityiselämäänsä Jorma Ollila vaikuttaa tyytyväiseltä. Hän on ollut 50 vuotta naimisissa Liisa-vaimonsa kanssa. Lapsenlapsia on kymmenen.
Jorma ja Liisa Ollila Linnan juhlissa 2008.
Raha ei ole saanut Ollilaa tekemään omituisia asioita. Edelleen häntä kiinnostavat samat asiat kuin nuorempana.
Haastattelun herkin ja paljastavin kohta on lopussa. Jorma Ollila kertoo, ettei viihdy yksin metsässä, vähintään koira pitää olla mukana.
Olisi ollut mielenkiintoista tietää, pitääkö metsässä olla mukana myös puhelin.
Itse asiassa kuultuna TV1 klo 20.55.
Nuori nainen armeija-asussa voitonpäivän paraatissa Moskovassa.
Nuoret haluavat muuttaa pois Venäjältä – ”Elämä on mahdotonta”
Vaikka Vladimir Putinin Venäjä hallitsee mediaa ja pyrkii antamaan yhtenäisen kuvan suurvallasta, moni venäläinen vastustaa tai vähintään kyseenalaistaa sotatoimia Ukrainassa.
He joutuvat kuitenkin pitämään mielipiteidensä kanssa matalaa profiilia.
Ulkolinja-dokumentissa Venäjän yhtenäisyys rakoilee tavataan venäläisiä, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet kohtaamaan sodan ja sen seuraukset.
Yksi heistä on Uljana, jonka teatterimaailmaan uppoutunut pikkuveli Ivan värväytyi armeijaan. Ivan halusi saada uusia näkökulmia elämäänsä ja inspiraatiota taiteen tekemiseen.
Hän ei kuitenkaan koskaan päässyt enää taiteen pariin, koska menehtyi sodassa luotiin.
Sotilaallisessa muistotilaisuudessa sanotaan, että Ivan kuoli sankarina.
"Se tuntuu absurdilta. En halua kuollutta sankariveljeä. Haluaisin, että hän on elossa.”
Suuren surun joutui kohtaamaan myös Ivanin isä Boris, jonka kanssa Uljana ei ennen veljensä kuolemaa puhunut lainkaan sodasta. Nyt he käyvät aiheesta kiivaita keskusteluja.
Boris on sitä mieltä, että Ukrainan valtio puoltaa fasismia, ja sotaa käydään myös länsimaista sivilisaatiota vastaan.
Uljana haluaisi miehensä Vasjan kanssa lähteä Venäjältä, koska tilanne on kestämätön.
"Olen huomannut, että ihmiset lukevat metrossa uutisia, laittavat sitten puhelimensa pois ja kääntävät katseensa. He eivät katso toisiaan silmiin”, heitä hävettää.
Tubettajat Alla ja Miša haastattelevat dokumentissa kadulla teini-ikäisistä tytöistä koostuvaa ryhmää. Alla kysyy tytöiltä, mitä he ajattelevat tulevaisuudesta. Tytöt vastaavat ykskantaan, ettei Venäjällä heillä sitä ole, ja että aikovat muuttaa pois.
”Ilman sananvapautta elämä on mahdotonta”, yksi tytöistä sanoo.
Sallamaari Niittymäki
Ulkolinja: Venäjän yhtenäisyys rakoilee, Yle Areena.
Oikaisu 19.5. klo 10.25: Itse asiassa kuultuna on keskusteluohjelma, ei tv-dokumentti. Ulkolinjan dokumentti Venäjän yhtenäisyys rakoilee on katsottavissa vain Yle Areenassa.