Etno
DakhaBrakha Vanhalla ylioppilastalolla 22.5.
Jos asia olisi kiinni DakhaBrakha-yhtyeen musiikin laadusta, Venäjän joukot olisi jo ajettu Ukrainasta Jäämeren rannoille. Konsertti Vanhalla oli kauden komeimpia.
DakhaBrakha aloitti ukrainalaisella perinnelaululla, korkealta ja kovaa. Se muistuttaa bulgarialaista naiskuorolaulua ja tuo helposti mieleen myös Värttinän karjalaisen kimityksen. Avauksessa kaikki säestivät jylhää laulua lyömäsoittimilla.
Seuraavaksi yhtye ilmoitti tulevansa vapaasta Ukrainasta ja kiitti yleisöä siitä, että heidän rinnallaan seistään, kunnes Ukraina voittaa.
Sotaisaa asiaa julistettiin pitkin matkaa. Koskettavin oli Venäjän tappamille omistettu hidas ja synkkä kappale, jonka taustalla pyörivät Reutersin uutisvideot Ukrainan kaupunkien tuhoista.
Kappale oli myös musiikillisesti yksi konsertin huipuista. Huonoja siinä ei ollutkaan. Minimalistisen pohjan päälle loihdittiin vivahteista upeita sävyjä. Nelikko oli sekä muusikoina että laulajina taitavia.
Varsinkin sellisti Nina Garanetskalla ja haitaristi Marko Galanevychilla on upeat lauluäänet. Galanevych ylsi tarvittaessa falsettiin siinä kuin naisetkin. Hän toi välillä mieleen Antony Hegartyn, joka käyttää nykyisin nimeä Anohni.
”Melkein ilman markkinointia Vanha täyttyi puolilleen.
Taustaprojisoinnit olivat olennainen osa konserttia. Yleensä ne kuvittivat musiikkia piirroksilla ja animaatioilla. Ne taisivat ammentaa enimmäkseen kansanperinteestä, vaikka tietysti sota oli kuvissakin paikoin esillä.
DakhaBrakha taisi olla nyt jopa taiturimaisempi kuin viimeksi Juhlaviikkojen Huvila-teltassa vuonna 2010, jolloin se esiintyi myös yhdessä Kimmo Pohjosen kanssa.
Huvilassa esiintyi myös Dakh Daughters vuonna 2018. Dakh ei ole yhtyeiden nimessä sattumalta. Molemmat ovat saaneet alkunsa kiovalaisessa kokeellisessa Dakh-teatterissa, Brakha 2004 ja Daughters 2012. Garanetska kuuluu molempiin.
Siinä missä Dakh Daughters esiintyi nuorekkaan villisti, vanhempi DakhaBrakha tunnelmoi pikemmin uljaasti ja modernisoi perinnemusiikkia hillitymmin.
Vanhalla ylioppilastalolla konsertti muistutti mieleen entiset ajat, 1980-luvun, jolloin HYY:n edesmennyt kulttuurikeskus toi taloon ennakkoluulotonta ohjelmaa. Vanhalla tekivät Suomen ensivierailunsa muun muassa maailmanmusiikkitähdet Salif Keita ja Khaled.
Niiltä ajoilta Vanhan sali muistetaan myös vaikeasta akustiikastaan. DakhaBrakha taltutti sen ja yhtye soi moitteettomasti.
DakhaBrakha oli rohkea, kun järjesti konserttinsa itse. Melkein ilman markkinointia Vanha täyttyi puolilleen. Maailmalla, ainakin Pohjois-Amerikassa, DakhaBrakha on tottunut myymään konsertit loppuun jo ennakolta.
Kirkasta ukrainalaista perinnelaulua voi kuulla lisää Helsingissä vielä tällä viikolla. Sunnuntaina Maailma kylässä -festivaalilla esiintyy Balaklava Blues -duo, jossa laulua säestää elektro.
Marko Galanevych (laulu, haitari, lyömäsoitimet), Nina Garenetska (laulu, sello, lyömäsoittimet), Iryna Kovalenko (laulu, koskettimet, lyömäsoittimet),Olena Tsybulska (laulu, lyömäsoittimet).