Loreen kertoo britti­lehdelle poikkeuksellisesta lapsuudestaan

Loreenin mukaan sillä on valtava merkitys, miten kohdemaassa suhtaudutaan maahanmuuttajiin ja pakolaisiin.

Loreen juhli euroviisuvoittoaan esiintymällä Tukholmassa 16. toukokuuta.

Perhetaustastaan The Guardianin laajassa haastattelussa kertova euroviisuvoittaja Loreen, 39, sanoo joutuneensa nuorena aikuistumaan nopeasti, koska hänen perheenjäsentensä piti auttaa toisiaan.

”Meillä ei ollut muuta sukua Ruotsissa. Oli niin monia asioita, joita en ymmärtänyt, koska olen itse lapsen kasvattama”, Loreen sanoo.

Hän viittaa äitiinsä, joka oli 16-vuotias saadessaan hänet. Loreenin molemmat vanhemmat olivat ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajia Marokosta. Loreenin äiti oli 14-vuotias saapuessaan Ruotsiin pakoon etukäteen sovittua avioliittoa. Hän perusti perheen Ruotsissa tapaamansa miehen kanssa ja oli 22-vuotiaana jo kuuden lapsen äiti.

Loreen kertoo perheensä olleen hyvin köyhä. Kaikkien piti ponnistella kovasti pärjätäkseen.

Loreenin mukaan myös hänen isoisoäitinsä pakeni aikoinaan kotimaastaan nuorena.

”Hänen miehensä kuoli sodassa. Hän oli kaunis ja myös hyvin nuori. Perhe halusi hänen menevän uudelleen naimisiin, mutta hän ei itse halunnut. Niinpä hän pukeutui mieheksi, otti kaksi lastaan ja pakeni Algeriaan”, Loreen kertoo haastattelussa.

Isoisoäiti myös kasvatti lapsensa mieheksi pukeutuneena.

”Perheeni naiset taistelivat todella kovasti saadakseen minut sinne, missä olen nyt.”

Loreen sanoo oppineensa paljon ruotsalaiselta isäpuoleltaan, joka tuli perheeseen Loreenin ollessa 13-vuotias. Kun isäpuoli, ”pehmeä ruotsalainen joulupukki”, ilmaantui perheen elämään, hän toi mukanaan uutta ”outoa energiaa”.

”Antakaa heille jokin tarkoitus.”

Loreenin mukaan sillä on valtava merkitys, miten kohdemaassa suhtaudutaan maahanmuuttajiin ja pakolaisiin. Jokainen uuteen maahan muuttanut haluaa tuntea olevansa tärkeä eikä olla tekemättä mitään, hän sanoo.

”Kun maahanmuuttajamme tulevat Ruotsiin, laitamme heidät vain istumaan ja odottamaan. Antakaa heille jokin tarkoitus. Antakaa heidän olla osa yhteiskuntaa. Tämä on todella tärkeää, muuten syntyy eriytymistä. On vaikeaa rakentaa luottamusta, jos ihmiset ajattelevat, että he ovat ansainneet sellaisen kohtelun”, hän sanoo The Guardianille.

Loreen tunnetaan myös poliittisesta aktivismistaan. Syy, miksi hän on niin sitoutunut näihin asioihin, juontuu hänen taustastaan.

”Kun on nähnyt sen, mitä olen nähnyt elämässäni, köyhyyttä ja monenlaista tuskaa… Yksinhuoltajaäidin kasvattamisessa on hyviä ja huonoja asioita.”

Loreenista tuli viime viikolla ensimmäinen nainen, joka on voittanut Euroviisut kahdesti. Vuonna 2012 hän voitti kappaleella Euphoria, joka on yksi suurimmista moderneista viisuklassikoista. Nyt voitto tuli kappaleella Tattoo.

Jo ensimmäinen euroviisuvoitto teki alun perin Ruotsin Idolsista ponnistaneesta laulajasta kansainvälisen poptähden, ja nyt asema on vain vahvistumassa.

Loreen sanoi sunnuntaina pian voittonsa jälkeen kokevansa, että hän ei ole tehnyt historiaa yksin, koska ruotsalaiset yhdessä valitsivat hänet edustajakseen.

Suomen Käärijää, pahinta vastustajaansa, hän kehui voiton jälkeen estotta.

”Harvoin näkee artisteja, jotka ovat niin autenttisia lavalla. Hän ilmaisee itseään aidosti ja on oma itsensä, kaikki siinä on puhdasta. Siksi ihmiset hurraavat hänelle. Hänellä tulee menemään hienosti”, Loreen kehui.

Jo aiemmin viikolla Loreen oli puhunut HS:lle kilpakumppanistaan kauniita sanoja.

”Emme tunne toisiamme erityisen hyvin, mutta pidän Käärijästä todella paljon. Hän on persoonana mahtava, kiltti ja kaunis ihminen. Näen sen hänen silmistään”, Loreen sanoi HS:lle.

”Pidän hänestä siis persoonana, mutta lisäksi pidän hänestä luovana henkilönä. Rakastan hänen luovuuttaan, hänen tapaansa olla lavalla. Kun katson häntä siellä, näen, että hän on aito. Siitä tulee kylmät väreet.”

Biseksuaalisuudestaan vuonna 2017 kertonut Loreen pitää The Guardianin tuoreessa haastattelussa hyvänä asiana sitä, että Euroviisut ovat runsaalla LGBTQ+-näkyvyydellään vahvistaneet niihin liittyviä kansainvälisiä normeja.

Hän itse sanoo uskovansa, että on saattanut alitajuisesti hakeutua Euroviisuihin ”hyväksynnän” vuoksi.

”Pidän Euroviisujen arvoista, siitä, että siellä ei ole väliä, millainen tausta sinulla on – niin kauan kuin tulet sinne mukaan rakkaudella ja kunnioituksella, saat olla siellä”, hän sanoo The Guardianille.

Loreen esiintyi tiistaina Tukholman keskustan puistossa Kungsträdgårdenissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat