Klassinen
Grigori Sokolovin pianokonsertti Musiikkitalossa 21.5.2023. – Purcell, Mozart.
Veronalaistunut venäläispianisti Grigori Sokolov joutui peruuttamaan viisi konserttia ennen kuin vihdoin viimein pääsi esiintymään Musiikkitalossa. Syynä olivat koronapandemia ja hänen sairastumisensa.
Suuren salin täyttänyt yleisö oli jälleennäkemisestä niin riemuissaan, että Sokolov palkitsi sen peräti kuudella ylimääräisellä.
Sokolov on aivan omanlaisensa persoonallisuus aikamme suurten pianistien joukossa. Hän ei tuo itseään millään tavalla esiin, vaan kätkeytyy musiikin taakse, melkein kuin itsensä unohtaen. Ehkä se myös tekee hänet niin kiehtovaksi.
Voisi luulla, että Sokolov keskittyy niin täydellisesti musiikkiin, soittoonsa ja flyygeliin, ettei hän edes huomaa yleisön läsnäoloa. Mutta hän aistii kiitollisena kuulijakunnan vastaanottoherkkyyden, mistä ylimääräisten suuri määrä oli taas selvänä osoituksena.
Kun tutustui konsertin käsiohjelmaan, huomasi yllätyksekseen, että alkupuolella oli pelkästään englantilaisen Henry Purcellin musiikkia.
Sokolovin rakkaus barokkimusiikkia kohtaan on ollut tiedossa. Hän on tutkinut varmaankin tarkkaan niitä ohjeita, joita 1600-ja 1700-luvulla annettiin kosketinsoittajille. Käsien pitää olla kompaktissa, mutta rennossa asennossa, kuin ”kissankäpälä”, ja niiden pitää kulkea tasaisesti klaviatuurilla.
Kevyellä ja tasaisen pyöreästi rullaavalla tekniikalla ja vähäisellä pedaalin käytöllä Sokolov loihti sirosti helisevän vivahteiden kirjon Purcellin viehättävässä klaviatuurimusiikissa, jossa raikas ja leikkisä englantilaisuus yhdistyy mannermaisiin vaikutteisiin.
Ohjelmassa oli kolme mollisarjaa, joista jokainen sai oman miniatyyrirakenteen, pehmeän tunnevärin, ranskalaistyylisen elegantin kuvioinnin, bachmaisen polyfonian ja viehkeän tanssillisuuden.
Purcellin kansanomainen henki tuli kuuluville erityisesti rivakoissa hornpipe-merimiestansseissa.
Sokolovin soitossa detaljifanaattisuus yhdistyy arkkitehtoniseen suurmuotoajatteluun. Siitä oli kirkas näyte Mozartin B-duuri-sonaatti KV 333, joka edustaa Mozartin tuotannossa ”normaalia” klassista selkeyttä ja tasapainoa. Tässä mestariteoksessa ei ole vielä minkäänlaisia romanttisia piirteitä.
Sokolov antoi sonaatille valoa säteilevän, hilpeän-vakavan hengen, briljantin liikekielen ja sopusointuiset harmoniavärit.
Adagio h-molli KV 540 oli kuin synkkänä hetkenä syntynyt huokausten sarja, joka eteni äärimmäisen keskittyneesti kaikessa hiljaisuudessaan. Kun surua oli kestänyt aikansa, se laukesi ihmeen lailla lempeään, vapauttavaan H-duuriin.
Ylimääräisten sarja alkoi Rameaun Suuren rauhanpiipun tanssilla. Sitä seurasi Chopinin sadepisaroita, Rahmaninovin sointihuumaa, Chopinin masurkkapoljentoa, rytmikästä Rameuta sekä Bachia.
Oikaisu 23. toukokuuta kello 14.38: Toisin kuin arviossa luki aiemmin virheellisesti, Grigori Sokolov on asunut jo kauan Veronassa, ei Venetsiassa. Konserttia jouduttiin siirtämään viisi, ei neljä kertaa. Yksi siirtämisen syistä oli Sokolovin oma sairastuminen, ei Ukrainan sota. Lisätty ylimääräisten listaan Bach.