Tietokirja
Jukka Haarma, Anna-Kaisa Kaplas, Ilkka Mattila: Popmusiikin uusi aika. Satumaa-tangosta 2080-luvulle. Tammi. 424 s.
Martti Syrjä ei makaa öisin rinnan päällä. Näillä väkevän mielikuvan tarjoilevilla sanoilla Teemu Brunila kuvaili tunnetta, kun sai viimein olla pop.
Rockin valtakausi kesti Suomessa vuosia pidempään kuin monissa muissa länsimaissa. Rock oli aitoa, biisit kirjoitettiin ja soitettiin itse. Pop koettiin tuotteena, falskina ja naiivina.
Jarkko Jokelaisen mainioon teokseen Smack – Kuolemaantuomitun laulu on taltioitu kulttimainetta nauttiva tarina, joka tiivistää rockismiin kuuluvan ja suomalaisille ominaisen luupäisyyden ja nurkkakuntaisuuden: manageri saa puhelimeensa soiton, ja lyö luurin korvaan, kun langan toisessa päässä bändiä kysellään ulkomaankeikalle englanniksi.
Siinä on ollut tietä tallattavana globaalien poptrendien omaksumiseen ja kansainvälisiin biisileireihin.
toimittajakonkarit Jukka Haarma ja Ilkka Mattila ja selvästi nuorempaa sukupolvea edustava Anna-Kaisa Kaplas ovat kirjoittaneet teoksen, joka ingressitasolla kysyy: miten iskelmän ja rockin Suomesta tuli pop-Suomi?
Yksinkertainen vastaus voisi olla, että vuosituhanteen vaihteen jälkeen alkanut digitalisaatio demokratisoi koko musiikkialaa mutta etenkin tekijyyttä. Globaalit poptrendit tulivat lähemmäs ja suoratoisto pakotti mammutit keksimään itsensä uudelleen.
Ruotsiin katsottiin verkostoitumis- ja oppimismielessä eikä kadehtien. Heikki Salon Kahlekuningaslaji tuntui omassa erinomaisuudessaan ummehtuneelta, Iisan Itke, kirjoita, laula ja ensimmäisessä persoonassa lauletut rikkinäiset riimit tuoreelta.
Popmusiikin uusi aika: Satumaa-tangosta 2080-luvulle -teoksessa vastaus kysymykseen muodostuu murusista ja on vähintään kaksoisvalottunut.
Kolmikon uutuutta varten on haastateltu lähes sataa suomalaista artistia ja musiikkialalla työskentelevää ihmistä levy-yhtiöistä festivaaleihin ja radiokanavista suoratoistopalveluihin. Järkälemäinen tietokirja etenee pieniksi pilkottujen teemojen kautta: Haarma, Mattila ja Kaplas alustavat mikroaiheen ytimekkäästi ja päästävät viidestä tusinaan haastateltua ääneen kerrallaan.
Suomalaisen popin makrokosmos alkaa muodostua, muttei ole yksiääninen. Major-yhtiöiden (Sony, Universal, Warner) edustajat ovat monesta samaa mieltä. Harvat ääneen päässeet indie-edustajat, kuten suorasanaisesti tykittelevä Riku Pääkkönen, uskaltavat haastaa niiden näkemyksiä.
Artistien puolella suurin vedenjakaja ajattelutavoissa ja toimintamalleissa tuntuu olevan sukupolvi, tai ehkäpä pikemminkin kokemuksen määrä.
Teoksen formaatti toimii pääosin hyvin, mutta toisinaan mielleyhtymä puhuvista päistä alkaa puuduttaa. Haastateltavan auktoriteetin pitäisi riittää ilman toisen ja kolmannenkin komppausta.
Joskus haastateltavat laukovat asioita, joihin toimittajien olisi toivonut tarttuvan kriittisemmin. Esimerkiksi Arttu Wiskarin Gyproc-yhteistyötä muistellaan onnistuneena. Kuluttaja-asiamies oli eri mieltä, mutta sitä ei tässä teoksessa mainita.
Perspektiivien paljous on kuitenkin rikkaus, ja haastaa lukijan muodostamaan oman käsityksensä suomalaisesta musiikkialasta, jonka hiekkalaatikko on pieni. Popmusiikin uusi aika ei ole teos vain siitä, miten Suomesta tuli pop-Suomi. Se läpileikkaa koko musiikkikentän aina Asko Kallosen kulmahuoneesta Pehmoainon airbnb-demoihin ja levytyssopimuksista sometusahdistukseen.
Kirjaan on myös haastateltu artisteja, kuten William tai Keko Salata, jotka eivät niukkasanaisuudessaan tuo pöytään juuri mitään. Provokatiivisimmat kommentit tulevat Vesalan suusta. Popmusiikista ja kappaleiden kirjoittamisesta mielenkiintoisimpia ajatuksia on Jonas Olssonilla.
Cd-myynnin romahdus ja suoratoistopalvelujen nousu pakottivat levy-yhtiöt testailemaan uusia toimintamalleja. Epäonnistuneista sinkutusdiileistä on palattu takaisin ”vanhaan” ajatukseen uran rakentamisesta. Teknologia ohjaa sekä bisnestä että luovaa prosessia, ja monissa uusissa asioissa ainoa toimintamalli on kantapään kautta oppiminen.
Seuraava mullistus oli Instagram, ja nyt Tiktok. Mainittuihin someihin sisällön luominen on miltei elinehto, ja sen sisällön luominen on jätetty artistin harteille – kirjoittamisen, levyttämisen, kiertämisen ynnä muun ohella.
Ja kun Kimmo Valtanen rinnastaa musiikkibisnestä asuntomarkkinabuumiin, artistien burnoutia käsittelevää lukua jää oikein odottelemaan.
Naiset kokevat alan villiksi länneksi #meetoon jälkeenkin, ja omasta tai kollegan jaksamisesta ovat huolissaan kaikki äänessä olevat artistit. Major-levy-yhtiöistä yksi on edustajansa mukaan ehdottanut terapiaa artisteilleen.
Poptimismi mainitaan vasta kirjan viimeisellä kolmanneksella ja vain kriitikko Oskari Onnisen suulla. Poptimismi on sitä, että popmusiikkiin alettiin suhtautua kuin mihin tahansa muuhun taiteenalaan muun muassa journalistien ja kriitikkojen toimesta. Nylon Beatille juotettiin siideriä ja heiteltiin kaksimielisiä, PMMP:n tullessa tuuli oli kääntynyt.
PMMP:n Mira Luoti (vas.) ja Paula Vesala keikalla Bar Kinossa Porissa helmikuussa 2007.
Tuntuu hurjalta, etteivät musiikkiteollisuudessa työskentelevät kokeneet sitä merkittäväksi teoksen ydinkysymyksen – miten rock-Suomesta tuli pop-Suomi – kannalta.
Major-yhtiöiden suulla harmitellaan musiikkilehdistön näivettymistä, mutta sivulauseissa esitetään toiveita sisällön suhteen tai kerrotaan markkinointibudjetista 90 prosentin valuvan ulkomaisten somejättien taskuihin.
Rock-Suomi on myös keskinkertaisten bändihistoriikkien tai hieman paremman genre- tai skenekirjallisuuden luvattu maa. Popmusiikin uusi aika ravistelee tätäkin: musiikkitietokirja voi olla pieteetillä tehty, laaja ja ennen kaikkea tärkeä.
Syvään päätyyn hypänneet Haarma, Mattila ja Kaplas ovat taltioineet kansien väliin kattavan tieto-, tunne- ja ohjepaketin musiikkiteollisuuden kovan ytimen ajatusmaailmaan ja alan lainalaisuuksiin.
Popmusiikin uusi aika ei tietenkään ole päätepysäkki eikä yritäkään olla. Ei-valkoiset pop-artistit ja biisinkirjoittajat tulevat ryminällä. Levy-yhtiöiden ja radiokanavien päättäviin elimiinkin kenties joskus. Ennustukset Tiktokista voivat olla parin vuoden päästä täysin vääriä, jopa haitallisia.
Keinoälyn vaikutusta ei teoksessa vielä edes arvuuteltu.
Kirjoittaja on Muusikkojen liiton markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija ja Rumban entinen päätoimittaja.