Elämänsä Abba-yhtyeen Agnetha Fältskogille ja Ruotsille omistanut Gert van der Graaf istuu psykiatrin sohvalla ja vuodattaa kaiken, mitä ajattelee.
”Ihmiset luulevat, että valehtelen. Mutta rakastamme toisiamme”, toteaa van der Graaf – ruotsiksi.
Van der Graaf on kirjoittanut Fältskogille satoja kirjeitä ja kirjoittaa niitä yhä. Agnetha Fältskog on nykyään 73-vuotias.
Millainen ihminen on hollantilaismies, joka rakastui säkenöivään Abba-tähteen jo kahdeksanvuotiaana ja vannoo samaa tunnetta yhä, 56-vuotiaana? Dokumentissa haastateltuja psykologeja tapaus on kiehtonut.
Agnetha Fältskog myönsi suhteen trukkikuski Gert van der Graafiin.
”Ahdistelija pilasi Agnethan synttärit”, ”Fani helvetistä!”, ”Pop-kuningatar elää kauhun vallassa”, huutavat otsikot vuosien varsilta. Van der Graaf on lajityypillinen stalkkeri, pakkomielteisesti ihastunut ja kyvytön näkemään tai hallitsemaan aiheuttamaansa tuhoa.
Omasta mielestään hän on vain rakastunut.
”Ei kulu päivääkään, jolloin en ajattele häntä.”
Agnetha Fältskog kieltäytyi osallistumasta dokumentin tekoon. Esimerkiksi Daily Mail -lehdessä on todettu, että laulaja pettyi dokumentin tekijöihin. Ohjelmassa van der Graaf viedään niihin kohteisiin, joissa hänen oli tapana seurata, vakoilla ja vahtia Fältskogia. Eli ”tuntea hänen läsnäolonsa”, kuten mies itse toteaa.
Fältskogin ystävä ja Abban manageri Görel Hansel pyysi koko dokumentin perumista, sillä Abba-leirissä oltiin sitä mieltä, ettei ole reilu teko antaa stalkkerille ja hyväksikäyttäjälle parrasvalopaikkaa ja nöyryyttäviä paljastushetkiä.
Paljastettavaa nimittäin on: kaiken järjen vastaisesti van der Graafilla ja Fältskogilla oli 1990-luvun lopulla aito salasuhde, joka kesti vähintään kuukausia, jopa vuosia.
Dokumentin ohjaaja Maria Thulin vetosi siihen, että dokumentin tarkoituksena on näyttää, millaisiin sfääreihin fanius voi mennä.
”Suurin ongelma kaikille tuntuu olevan se, että minulla oli suhde kuuluisan naisen kanssa”, toteaa van der Graaf, joka työskentelee tehtaalla trukkikuskina.
Hänet karkotettiin Ruotsista lähestymiskiellon kera 2000-luvun alkupuolella.
Gert van der Graaf on yhä rakastunut Abba-tähteen.
Tapaus kuohutti Abba-faneja ja lehdistöä poikkeuksellisella luonteellaan. Miksi suursuosikki antautui suhteeseen 16 vuotta nuoremman ”hullun fanin” kanssa?
”Se ei ole rakkautta, se on rikos”, toteavat dokumentin psykologit van der Graafista.
Psykologeilla on myös sanottavaa Fältskogin valinnasta: rakkaudessa pettynyt nainen saattoi nähdä sataprosenttisesti omistautuneessa van der Graafissa sellaista sitoutumista, jota kukaan muu ei voisi antaa.
Agnetha Fältskogin uskotaan langenneen stalkkeriin saamansa varauksettoman huomion vuoksi.
Agnetha Fältskog on kuvaillut vuonna 1997 tapahtunutta romanssiin lankeamista ja van der Graafia esimerkiksi Woman Magazinen mukaan näin: ”Hänen antamansa intensiivinen huomio oli sellaista, etten voinut enää sitä vastustaa. Halusin oppia tuntemaan hänet.”
Gert van der Graaf kertoo dokumentissa unelmansa täyttyneen. Hän oli tehnyt kovasti töitä sen eteen: opiskellut ruotsin kielen, ostanut Volvon, penkonut koko Ruotsin löytääkseen Fältskogin kotipaikan, hankkinut mökin Ekeröstä läheltä tähden kotia, seurannut idolinsa liikkeitä ja toivottanut hänelle puistossa hyvää syntymäpäivää, kirjoittanut kirjeitä – ja eräänä päivänä mökin oveen koputettiin.
”Siellä oli kaksi naista, Agnetha ystävänsä kanssa. En ollut uskoa silmiäni: suurin rakkauteni! Olin todella hermostunut. En itse asiassa vieläkään usko sitä”, van der Graaf kertoo.
Hän sanoo Fältskogin tulleen myöhemmin illalla uudelleen. Siitä alkoi suhde, jonka laulajatähti halusi pitää visusti salassa.
”Meillä oli uskomattoman ihanaa. Agnetha oli ensimmäinen, jonka kanssa menin sänkyyn. Rakastuin palavasti. Loukkaannun, jos ihmiset eivät usko tätä. Se oli yhtä satua! Olinhan tavallinen varastomies.”
Dokumentissa esitellään todistuskappale: valokuva, jossa van der Graaf ja Fältskog istuvat sohvalla lähekkäin van der Graafin asunnon kukkatapetin edustalla.
”Tapasimme monta kertaa viikossa, kävimme kävelyillä, söimme luomuruokaa ja nautimme luonnosta.”
Pari erosi, mutta eron jälkeen Fältskog kirjoitti van der Graafin mukaan kaipaavan kirjeen ja halusi aloittaa suhteen uudelleen.
”Kirjeessä luki: ’Kiitos, kun et luovuttanut ja pidät minusta huolta’”, van der Graaf lukee hartaasti säilötyistä kirjeistä.
Suhde alkoi uudelleen, mutta Fältskogin 50-vuotisjuhliin salakumppania ei kutsuttu. Samaan aikaan, kun van der Graafin rakas Bram-kilpikonna, kouluaikojen paras ja ainoa ystävä, kuoli, Fältskog halusi lopullisen eron.
”Menetin kaksi, joita rakastin eniten maailmassa.”
Kuten pakkomielteiset stalkkerit usein, muuttui van der Graaf vihaiseksi ja katkeraksi – eikä luovuttanut, kuten normaalissa parisuhteessa yleensä. Van der Graaf postitti yli 300 kirjettä.
”Hän oli sanonut pitävänsä minussa siitä, että tein kaikkeni löytääkseni hänet”, van der Graaf perusteli.
Lopulta Agnetha Fältskog joutui turvautumaan oikeuden apuun.
Kun Fältskog pysyi etäisenä, van der Graaf alkoi käyttäytyä uhkaavasti. Hän otti yhteyttä Fältskogin lapsiin, naapuriin ja ystäviin. Hän soitteli, seurasi Fältskogin autoa ja pysyi kintereillä. Lopulta tähti ei halunnut poistua kodistaan.
”En ymmärrä, miksi emme voineet keskustella. En halunnut loukata häntä”, van der Graaf väittää.
Lähestymiskielto ja karkotus eivät pysäytä vallan mekaniikalla toimivaa maanista stalkkeria. Vaikka van der Graaf palasi Hollantiin, hän jatkoi Ruotsissa käymistä.
Agnetha Fältskog itse pudotti todellisen mediapommin myöntäessään julkisesti suhteen stalkkerinsa kanssa. Kaikkien oli vaikea uskoa ja ymmärtää.
”En halua turvallisuussyistä kommentoida”, toteaa Fältskog dokumentin uutisklipissä.
Kolme vuotta ensimmäisen tuomion jälkeen Fältskog tarvitsi jälleen oikeuden apua. Van der Graaf seisoi hänen pihallaan toistuvasti. Mies ilmestyi keittiön ikkunaan kuin kauhuolento.
”Tunsin suurta pelkoa”, Fältskog on tunnustanut moneen kertaan.
Sairaalloinen fani ajoi hänet lopulta asumaan kauas Ruotsin maaseudulle suljetun puutarhan ympäröimälle tilalle, eristyksiin.
Gert van der Graaf on saanut lähestymiskiellon ja hänet on karkotettu Ruotsista.
Van der Graaf taas on omien ajatustensa vanki.
”Se on jotain, josta en voi päästää irti, en ennen kuin vedän viimeisen henkäykseni. En koskaan lopeta, koska hän piti siitä, että en koskaan lopeta”, mies sanoo vakavin ilmein.
Normaali fanius on hyvä asia, joka vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se, että Gert van der Graaf nuorena karkasi Ruotsiin salaa vanhemmiltaan Abba-tapahtumaan ja selaili puhelinluetteloja löytääkseen idolinsa numeron, kuuluu vielä perusfanitukseen. Samoin idolin kotimaan ihailu, Abban kuuntelu ja kirjoittaminen tähdelle.
Monta kymmentä viidentoista tunnin matkaa edestakaisin, talon ostaminen 800 metrin päästä idolin kotoa ja jatkuva seuraaminen vievät pakkomielteen puolelle.
Abba eli Benny Andersson, Anni-Frid Lyngstad, Agnetha Fältskog ja Björn Ulvaeus vuonna 1974.
Dokumentissa pohditaan tunteita, jotka eivät saa vastakaikua. On poikkeuksellista, että vuonna 1974 euroviisuvoittajaan hurahtanut lapsi vielä 50 vuotta myöhemmin pitää kiinni tunteestaan.
”Ensin esiintyi Englanti, sitten Ranska ja sitten tuli Ruotsin vuoro. Lauloin koko illan Waterloota. Elämäni muuttui ja maailma aukesi! Näin Agnethan silmät, Abba voitti ja olin onnellinen.”
Take a Chance -dokumentti esitetään perjantaina 19.5. alkaen Prime Video -palvelussa.
Isabelle Huppert ei pehmoile
Elle (2016)
Teema & Fem klo 21.55
Sysimusta komedia ★★★ 1/2
Isabelle Huppert (s. 1953) teki läpimurtonsa Pitsinnyplääjässä (1977), jossa esitti riipaisevan haurasta nuorta naista. Sittemmin ajat ovat muuttuneet, ja niin on ranskalaistähtikin. Viimeistään 2000-luvulla hän on tehnyt vereslihaisia muotokuvia naisista, joista kukaan ei voi tehdä uhria. Miehet varsinkaan.
Ellenin päähenkilö Michèle Leblanc on sitä maata viimeisen päälle. Hän on pomona pariisilaisessa firmassa, jossa työstetään väkivaltaisia videopelejä.
Tyly elokuva alkaa raiskauksella, jonka päätteeksi mustaan huppuun pukeutunut mies pakenee rikospaikalta. Michèle ei panikoi tai soita poliisia, vaan käy kylvyssä ja tilaa sushia. Myöhemmin hän puhuu raiskauksesta ohimennen kuin kevätflunssasta.
Selitystä saadaan elokuvan mittaan. Isä teki aikoinaan hirveitä, mikä olisi voinut murtaa myös tyttären. Michèle kuitenkin selviytyi. Hän kasvoi naiseksi, joka kätkee arpensa, ja jonka itsevarmuutta eivät tietynlaiset miehet voi kestää. Pehmoisia hän ei puhu myöskään nuorelle pojalleen taikka vanhalle, gigoloita käyttävälle äidilleen.
Konkariohjaaja Paul Verhoeven (s. 1938) ei myöskään ole vanhetessaan pehmennyt. Hollantilainen härnääjä ja tabujen kaataja on aina pyöritellyt seksin ja väkivallan teemoja.
Parhaissa hetkissään Elle möyhii niitä syvältä, mutta ohjaajan rytmitaju ei ole entisellään. Kohtaukset ja koko elokuva venyvät turhaan. Huppertin armoton pokeri ja mustan huumorin ajoitus puskevat niihin kuitenkin virtaa. Elokuva nitkahtaa nurin käännetyksi saippuaoopperaksi. Parhaan näyttelijän Golden Globe oli ansaittu.
Pekka Eronen