Talousrikosepäilyt ovat mainio aihe dokumentintekijälle. Ne ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä tapauksia, ja usein tarinasta löytyy kiinnostava päähahmo, mahdollinen syyllinen. Usein tekijöiden täytyy jäljittää tätä ensin ympäri maailmaa, kunnes veijari asettuu lopulta kameran eteen, ja draaman kaari toteutuu. Samalla katsoja pääsee kuulemaan, mitä tarinan päähenkilö itse ajattelee kujanjuoksustaan.
Yksi esimerkki dramaturgisesti puhtaasta jäljitystarinasta on HS:n palkittu juttu, jossa kaivettiin esiin Nuorisosäätiön miljoonat hukannut Perttu Nousiainen. Samaa rakennetta käyttävät hyväkseen myös lukuisat rikoksia selvittävät dokumentit ympäri maailmaa.
Susani Mahaduran toimittamassa ja Riku Siivosen käsikirjoittamassa kolmiosaisessa Uros – mobiiliruhtinaan tarina -dokumenttisarjassa ainekset tuntuvat olevan kunnossa. On muutamassa vuodessa miljardiliikevaihtoon ponnahtanut Uros-teknologiayhtiö, josta hurjimmissa toiveissa povattiin uutta Nokiaa tai Supercelliä.
On myös yhtiön perustaja ja pääomistaja Jyrki Hallikainen, joka vaikuttaa paikkailleen yrityksen surkeaa tilannetta leveillä puheilla niin sijoittajille kuin muillekin yhteistyötahoille. Draamalle otollisesti hän vaikuttaa kadonneen ainakin dokumentintekijöiden tavoittamattomiin.
Huom, artikkeli sisältää tästä eteenpäin juonipaljastuksia.
Taloussotkuja käsittelevien dokumenttien tekemisessä on myös hankaluutensa. Talous ja teknologia saattavat usein olla aiheina epäkonkreettisia, ja vuosia kestäneet bisnesvyyhdit sekavia. Tämän kaiken selittäminen tavalliselle katsojalle on haastavaa.
Tekijöiden kannalta erityisen hankalaa on, jos juttu on vasta tutkinnassa, eikä oikeuden päätöksiä tai vaikkapa kuulustelupöytäkirjoja voida käyttää dokumentissa asioiden todentamiseen. Mahdollisissa rötöstapauksissa myös haastateltavien löytyminen saattaa olla kiven alla. Harva uskaltaa tai viitsii tulla kameran eteen puhumaan pahaa menneistä ja kenties samalla lokaamaan mainettaan.
Hallikaisen lapsuudenkaveri Erkki Närä vannoo pysyvää ystävyyttä mobiiliruhtinaaseen.
Valitettavasti Uros – mobiiliruhtinaan tarina kärsii juuri näistä ongelmista. Sarjassa haastatellaan muun muassa tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppöstä, oikeustieteen professoria Matti Tolvasta ja organisaatiotaloustieteen professoria Mikko Ketokiveä, mutta nämä puhuvat asioista lähinnä yleisellä tasolla.
Lähimmäs mobiiliruhtinaan persoonaa päästään haastateltaessa tämän lapsuudenystävää ja entistä työtoveria Erkki Närää sekä bisneskumppania Timo Kojoa. Sen sijaan epäonniset sijoittajat, kuten Mika Ihamuotila, loistavat poissaolollaan. Näin siitäkin huolimatta, että sijoittajien suuret toiveet katosivat kuin Uros tamperelaisen areenan nimestä.
”Uros-nimi tulee euros-sanan ääntämisestä.
HALLIKAISEn itsensä puuttuessa kuvasta sarjan päähenkilöksi valikoituu luonnollisesti sen juontaja. Mahadura kulkee kadonneen mobiiliruhtinaan perässä niin Sveitsissä, Liechtensteinissa, Kuusamossa kuin Kemissäkin, ja selostaa tiiviisti tuntemuksiaan.
Kauniiden vuorimaisemien katselu alkaa kuitenkin pidemmän päälle kyllästyttää, ja kameran eteen kaipaisi vähemmän lavastetun oloista toimintaa. Suoratoistopalveluista kun löytyy viihdyttävämpiäkin matkailuohjelmia.
Tylsimmillään dokumentin kuvitus on menneiden vuosien kotimaisista ajankohtaisohjelmista tuttua tapettia, jossa puheen taustalla nähdään puhelinjohdon hipelöintiä tai kansioiden pyörittelyä.
On dokumenttisarjassa selvät ansionsakin. Eri medioiden vuosien varrella Uroksesta kertomat tiedot on koottu kohtuullisen ymmärrettäväksi paketiksi, ja lisäväriä antavat omien lähteiden anonyymit mietelmät. Kiinnostava detalji on sekin, että yhtiön Uros-nimi tulee euros-sanan ääntämisestä.
Taitavalta haastattelijalta vaikuttava Mahadura uskaltaa myös kysyä asiantuntijoilta riittävän yksinkertaisia kysymyksiä: tietoa saadaan muun muassa siitä, miten liikevaihtoa kasvatetaan keinotekoisesti ja miten avioeroa voi käyttää omaisuuden kätkemiseen. Myös Mikko Hyppönen on elementissään, kun hän selittää teknologista vallankumousta tietokoneista esineiden internetiin.
Mystisen mobiiliruhtinaan todellinen persoona jää kuitenkin arvoitukseksi.
Lopulta jäljitysdokumentin keskeiselle lupaukselle käy kuin Hallikaisen bisneksille: siihen on puhallettu liikaa ilmaa sisään.
Uros – mobiiliruhtinaan tarina C More -suoratoistopalvelussa 25. toukokuuta alkaen yhden jakson viikkotahdilla.