Itävaltalainen näyttelijä Helmut Berger on kuollut 78-vuotiaana. Näyttelijän kuolemasta kertoo Bergerin agentti, uutisoivat muun muassa saksalainen Deutsche Welle (DW) ja yhdysvaltalainen The Washington Post.
DW kuvailee Bergeriä yhdeksi 1960- ja 1970-lukujen eurooppalaisista elokuvatähdistä. Hän nousi maineeseen italialaisen ohjaajan Luchino Viscontin elokuvista ja esitti DW:n mukaan usein ”narsistisia ja seksuaalisesti moniulotteisia” hahmoja.
Hänet tunnetaan muun muassa rooleistaan Francis Ford Coppolan elokuvassa Kummisetä III sekä Viscontin vuoden 1969 elokuvassa Kadotetut. Vuonna 2004 hän esiintyi Mika Kaurismäen elokuvassa Honey Baby.
Helmut Berger ja ranskalainen näyttelijä Suzy Dyson Cannesin elokuvajuhlissa vuonna 1976.
Berger syntyi Bad Ischlissä Itävallassa 29. toukokuuta vuonna 1944. Vuonna 1964 Visconti huomasi Bergerin lahjakkuuden tämän työskennellessä elokuvien statistina Roomassa.
Ensimmäisen varsinaisen elokuvaroolinsa Berger teki 1960-luvun loppupuolella.
Hänen kerrotaan kuolleen ”rauhallisesti mutta odottamatta” torstaina kotikaupungissaan Salzburgissa.
Berger saapumassa Saint-Laurent-elokuvan näytökseen Cannesin elokuvajuhlissa vuonna 2014.
Berger (vas.) Cannesin elokuvajuhlissa vuonna 1975 brittiohjaaja Joseph Loseyn (kesk.) ja näyttelijä Michael Cainen (oik.) kanssa.