Antti Kalevi on valittu Vuoden kuvittajaksi 2023.
Kuvitusalan suurin tunnustuspalkinto on arvoltaan 10 000 euroa. Palkinto rahoitetaan Kopioston keräämistä tekijänoikeuskorvauksista ja se jaettiin nyt viidettä kertaa.
Antti Kalevi on valmistunut taiteen kandidaatiksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun graafisen suunnittelun koulutusohjelmasta. Hänen asiakkaitaan ovat olleet viime vuosina muun muassa Apple, Universal Music ja The New York Times sekä kotimaiset Samuji ja Marimekko.
Kalevin kansainvälistä tyyliä kiitellään sekä rennoksi että elegantiksi. Raadin mukaan kepeä muotokieli ja elegantti väriharmonia ovat saaneet vaikutteita modernismista, mutta ne on suodatettu nykyaikaan. Teokset liikkuvat taiteen ja kuvituksen raja-alueella. Perusteluissaan palkintoraati mainitsi nimeltä taidemaalarit Pablo Picasson ja Henri Matissen sekä kuvittaja Erik Bruunin.
”Taito pelkistää niin, ettei kuvissa näy laskelmointia. Tunnistettava, silti monipuolinen tyyli, joka luontevasti taipuu kankaiksi, julisteiksi ja kirjankansiksi. Uudistaa julistetaiteen perinteitä raikkaalla tavalla”, raati perustelee palkintoa.
Vuoden kuvittajan palkinto jaetaan vuosittain kuvittajalle tai kuvittajaryhmälle, joka on edustanut tai edistänyt alaa merkittävällä tavalla. Voittajan valitsee vuosittain vaihtuva asiantuntijaraati, johon kuuluivat tänä vuonna kuvataiteilija Bo Haglund, kuvittaja Satu Kettunen, kuraattori Aino Kostiainen, Vuoden kuvittaja 2022 Irene Suosalo sekä graafinen suunnittelija Tuija Tarkiainen.
Antti Kalevin töitä on ollut esillä aikaisemmin muun muassa Helsingissä, Tokiossa ja Soulissa. Hänen palkintonäyttelynsä järjestetään Helsingissä ensi syksynä.
Antti Kalevi: A Memory.