Ruotsin euroviisuvoittaja Loreenia on epäilty jo kappaleen kopioinnista, nyt vuorossa on hänen esityskokonaisuutensa epäileminen plagiaatiksi. Epäilyn on esittänyt islantilainen taiteilija ja ohjaaja Saemundur Thor Helgason. Asiasta on uutisoinut muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
Loreenin esitys muistutti hyvin paljon Helgasonin vuonna 2022 valmistunutta lyhytelokuvaa Mantis, Saemundur Thor Helgason sanoi SVT:lle. Samaa oli pitkät kynnet, beige vartalopuku ja vyöllinen asu.
”Ymmärrän, että kulttuuri perustuu omaksumiseen ja inspiraatioon, mutta tämä oli vähän liian samanlainen”, taiteilija sanoi.
Katso lyhytelokuvan loppukohtaus täältä:
””Voisiko inspiraatiota hakea kunnioittavammin.”
Helgason on ottanut yhteyttä islantilaiseen tekijänoikeusjärjestöön. Oikeustoimia ei hänen mukaansa kuitenkaan todennäköisesti tule.
Taiteilija haluaa ennen kaikkea tuoda esiin sen, miten voimattomia taiteilijat ovat heidän työstään liian vapaasti lainaavia suuryrityksiä vastaan. Kysymys ei kosketa ensisijaisesti Euroviisuja, Saemundur Thor Helgason sanoo SVT:lle.
”Yritykset käyttävät usein performanssi- ja videotaiteilijoiden teoksia ilman kreditointia tai maksua. Haluan ennen kaikkea kysyä, voisiko inspiraatiota hakea kunnioittavammin. Jos löydät lookin josta pidät, voit pyytää taiteilijaa yhteistyöhön etkä ryhtyä kopioimaan.”
Ruotsin euroviisuedustajat sanovat SVT:lle samankaltaisuuden olevan sattumaa ja kieltävät koskaan nähneensä Mantis-teosta.
”Inspiraatio on saatu Loreenin marokkolaisesta alkuperästä. Vaatteille inspiraationa ovat olleet Dyynin kaltaiset elokuvat ja moottoripyöräily”, Ruotsin lähetystön johtaja Lotta Furebäck kirjoitti SVT:lle.