Teemu Keskisarja selvittää Tulilahden murhamysteeriä, ja somevaikuttajat kertovat kauneusleikkauksistaan

Teemu Keskisarja on jo kirjoittanut kirjan Kyllikki Saaren murhasta (1953), ja nyt hän haluaa vastauksia Tulilahden murhamysteeriin. Kaksi nuorta naista löydettiin surmattuina kesällä 1959, ja tapaus on yhä selvittämättä.

Historioitsija Teemu Keskisarja istuu kotona tietokoneen ääressä parivuotias Amalia-tytär sylissään. Tytär lausuu tunnetun lastenlaulun sanoja omaan tyyliinsä, kun isä tutkii yhtä Suomen tunnetuimmista murhamysteereistä.

Tyttären ja isän maailmat ovat kaukana toisistaan, ja Keskisarjan on myös vaikea keskittyä töihinsä lapsiperhearjen keskellä.

Uni- ja muistiongelmat vaivaavat, koska Keskisarja on yhtä aikaa mukana liian monessa projektissa. Hän kirjoittaa kirjoja ja kolumneja ja ajaa tuhansia kilometrejä kuukaudessa pitääkseen yli sata esitelmää vuodessa suosittujen kirjojensa faneille.

”Historia-asiat ovat päässäni aivan käsittämättömänä mössönä. Diagnosoimaton muistisairaus”, Keskisarja analysoi itseään.

Samaan aikaan paineet ovat kovat, koska edellinen Kyllikki Saaren murhasta kertova kirja oli myyntimenestys. Jopa 6–7 kirjaa vuodessa kirjoittavan kirjailijan tehokas kone alkaa osoittaa hyytymisen merkkejä, sillä Tulilahti-teos ei oikein tahdo edistyä.

Neliosaisen Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset -sarjan piti alkaa TV1:llä jo helmikuussa, mutta väliin tulivat eduskuntavaalit: Keskisarjasta tuli ensin perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Uudenmaan vaalipiiristä, ja huhtikuun alussa hänet valittiin eduskuntaan.

Sarja on mustan huumorin sävyttämä kertomus persoonallisen ja suorapuheisen suosikkikirjailijan päänsisäisestä maailmasta ja Tulilahden murhamysteeristä sekä sen selvitystyöstä.

Heinäkuisena yönä 1959 Heinävedellä Itä-Suomessa tapettiin raa’asti kaksi nuorta telttailemassa ollutta naista. Heidät löydettiin vajaan kuukauden etsintöjen jälkeen haudattuna vesijättömaalle Tulilahden leirintäalueelle. Murhaajaa ei koskaan saatu kiinni.

Eeva Tammi ja Kaisa Kautto kaivavat arkistoja ja haastattelevat ihmisiä Teemu Keskisarjan puolesta.

Keskisarja palkkasi itselleen kaksi apulaista taustatyötä varten, koska hänen aikansa ei enää riitä kaikkeen. Eeva Tammi ja Kaisa Kautto matkustavat ympäri Suomea kaivamassa arkistoja ja haastattelemassa ihmisiä Keskisarjan puolesta.

Avausjaksossa Keskisarja muistelee Kyllikki Saaren mysteeriä. Se piinaa edelleen historioitsijaa ja saa tämän pohtimaan, pitäisikö pappi Kauko Kanervon hauta kaivaa auki.

Kuusi vuotta myöhemmin tapahtunut vastaavanlainen nuorten naisten, Eine Nyyssösen ja Riitta Pakkasen katoaminen Tulilahdella on herättänyt Keskisarjassa uuden kiinnostuksen. Kyllikki Saaren tapauksen tavoin kyseessä on kesäyö, pyöräretki ja kauniit neidot. Voiko murhaaja olla sama kuin Kyllikki Saaren tapauksessa?

Keskisarjan tutkimukset alkavat: onko murhaaja poliisin vanha tuttu? Oliko murhaajia kaksi?

Sarkastinen ja itseironinen Keskisarja tarjoaa sarjan parasta antia, sillä vaikuttaa siltä, että hän ei suodata sanomisiaan lainkaan.

”Sattumahan ratkaisee, mikä ihmisestä tulee isona. Itse pääsin Helsingin yliopistoon lukemaan historiaa vasta yli kolmikymppisenä – minimipisteillä, tuurilla.”

Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset TV1 klo 20.00 & Yle Areena

Vaatekaupassa työskentelevällä Tilda Törnqvistillä on Instagramissa yli 100 000 seuraajaa. Paine julkaista materiaalia someen on kova, jotta suosio pysyy.

Kauneudella on hintansa -dokumenttisarjassa kerrotaan, miten nuorista somevaikuttajista on tullut kauneusleikkausten mainostauluja.

Kun ruotsalainen Nicole Wennerström Larsson esiintyi televisiossa vuoden 2020 Paratiisihotelli-ohjelmassa, hänelle alkoi sadella yhteistyötarjouksia botox-hoitoihin.

”Siinä ei mennyt kuin kuukausi. Klinikat tappelivat meistä. Valitsin sen, jolta sain parhaan tarjouksen. Se oli älytöntä”, Wennerström Larsson kertoo.

Kun seuraajia tuli lisää, tarjouksia alkoi tulla myös isommista operaatioista. Klinikat itse jopa ehdottivat erilaisia leikkauksia.

”Sieltä ehdotettiin nenäleikkausta tai rasvansiirtoa pakaroihin. Ne olivat siinä samassa hintaluokassa.”

Kolmiosaisessa ruotsalaisessa Kauneudella on hintansa -dokumenttisarjassa pureudutaan somevaikuttajien ja kauneusoperaatioiden kieroutuneeseen suhteeseen.

Toimittaja Frida Söderlund on seurannut kahdeksan vuoden ajan vaikuttajien elämää läheltä. Saadessaan näkyviä juontotöitä, hän sai lisää Instagram-seuraajia, joka avasi ovet sisäpiiriin.

Hän pani merkille, että nopeasti vaihtuvat trendit alkoivat vaikuttaa somessa näkyvillä olevien naisten kehoihin, ja kauneusleikkauskuvasto lisääntyi.

Dokumentissa päästään Söderlundin mukana tarkastelemaan sosiaalisen median luomaa maailmaa, jossa sponsoroidut kauneusleikkaukset ovat arkipäivää. Yhteistyöpostauksissa ne muistuttavat usein ylellisiä lomamatkoja.

Vaikka leikkausmatka sujuisikin hyvin, seuraukset voivat olla kammottavat.

Sara Jadid kiinnostui Brazilian butt lift -operaatiosta somen kautta. Hänellä itsellään on Instagramissa yli 11 000 seuraajaa. Jadid halusi samanlaisen vartalon kuin eräällä seuraamallaan tanskalaisvaikuttajalla.

”Ostelin vaatteita sen mukaan, miltä vartaloni sitten näyttäisi”, Jadid kertoo dokumentissa.

BBL-leikkauksessa pakaroita suurennetaan siirtämällä niihin rasvaa kehon muista osista. Kyseessä on yksi vaarallisimmista kauneusoperaatioista.

Jadidin leikkausmatkan sosiaalisesta mediasta tutuksi tulleelle turkkilaiselle klinikalle järjesti ruotsalainen välitystoimisto.

Leikkauksen jälkeen hän palasi Ruotsiin, mutta jo reilun viikon kuluttua joutui hakeutumaan hoitoon vakavien komplikaatioiden takia.

Hänet leikattiin uudelleen kaksi kertaa. Kirurgin mukaan hengenlähtö oli ollut yhdestä päivästä kiinni.

”Lääkäri puhui minulle tosi tiukkaan sävyyn. Itkin aina kun hän kävi. Hän sanoi, että oli joutunut kaapimaan mätää pois. Kaksi maljaa täyttyi mädästä. Miksi lähdit Turkkiin leikkaukseen?” Jadid kuvailee tilannetta seuraajilleen Instagram-livessään.

Ainakaan ensimmäisen jakson perusteella Kauneudella on hintansa -sarja ei todellakaan jää aiheen pintaraapaisuksi. Se sisältää paljon mielenkiintoisia, jopa kiusallisia yksityiskohtia somevaikuttajien arjesta.

Mukana olevat vaikuttajat ovat haastatteluissa todella rehellisiä ja suoria.

He kertovat lavastetuista Instagram-kuvistaan, filtterikoukustaan ja siitä, miten joka päivä on julkaistava jotain, vaikka ei huvittaisi.

Dokumentissa nähdään, miten ystävä ei saa otettua somevaikuttaja Tilda Törnqvististä hyvää kuvaa ravintolassa.

”Ihan kauheita. Paniikki iskee”, Törnqvist toteaa.

Sallamaari Niittymäki

Kauneudella on hintansa -dokumenttisarja alkaa Teema & Femillä maanantaina 22.5. kello 19.55.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat