Käärijän loppuunmyyty lauantainen jäähallikeikka järjestetään niin sanottuna Black box -keikkana eli käytössä on vain hallin permanto ilman sivukatsomoita. Tila on ollut käytössä esimerkiksi Sideways-festivaalilla ja sinne mahtuu 2 800 katsojaa.
HS kysyi järjestäjiltä, eikö keikasta olisi Käärijän menestyksen siivittämänä voinut tehdä suuremman.
Warner Music Liven markkinointipäällikkö Jaana Kapanen vastasi sähköpostilla:
”Käärijän jäähallikeikka lanseerattiin poikkeuksellisen nopealla aikataululla. Kysyntää olisi ollut enemmän, mutta halusimme pitää keikan intiiminä ja ekslusiivisenä uskollisimmille faneille. Isompi yleisö tulee näkemään Käärijän kesän aikana, sillä artisti esiintyy ahkerasti tulevan kesän festarilavoilla.”
Euroviisutähti esiintyy ainakin Ilosaarirockissa, Qstockissa, Provinssissa ja Ruisrockissa sekä Turun Kesärauhassa.
Helsingissä Käärijä esiintyy seuraavaksi Tavastialla loppuunmyydyillä keikoilla 9. kesäkuuta ja 30. kesäkuuta Allas Sea Poolilla.
Käärijän jäähallikeikka näytetään livenä Yle Areenassa ja TV2:ssa kello 20 alkaen.