Suomen euroviisuedustajan Käärijän kappale Cha cha cha on noussut Spotifyn Yhdysvaltain viraalilistan ykköspaikalle. Samalta listalta löytyi lauantaina myös viisuvoittaja Loreenin kappale Tattoo, joka oli listalla sijalla seitsemän.
Musiikin striimauspalvelu Spotifyn viraalilistoille pääsevät kappaleet määräytyvät esimerkiksi tuoreiden kuuntelukertojen ja sosiaalisen median jakojen määrän mukaan.
Aiemmin Cha cha cha on niittänyt mainetta pääsemällä esimerkiksi Britannian viralliselle singelistalle pitämään paikkaa kuusi, mikä on suomenkielisten kappaleiden osalta paras sijoitus koskaan. Spotifyn listoilla Käärijän euroviisukappale on puolestaan seissyt ykköspaikalla muun muassa Maailman viraalilistalla sekä Suomen kuunnelluimmat -listalla.
Cha cha cha on myös Spotifyn kaikkien aikojen soitetuin suomenkielinen kappale. Se on siis jättänyt jälkeensä ykköspaikkaa aiemmin pitäneen JVG:n Ikuisen vapun.
Lauantai-iltapäivään mennessä Cha cha cha oli kerännyt palvelussa yli 42 miljoonaa kuuntelukertaa, mikä on yli 10 miljoonaa kuuntelua enemmän kuin Ikuisella vapulla.
Euroviisujen jälkeisenä sunnuntaina Spotify puolestaan kertoi Cha cha chan olleen myös Suomen kaikkien aikojen striimatuin kappale yhden päivän aikana. Kappaletta striimattiin tuolloin Spotifyssa Suomessa 469 600 kertaa.