Useista elokuva- ja tv-rooleistaan tunnettu näyttelijä Ray Stevenson on kuollut. Stevensonin kuolemasta kertovat muun muassa elokuvalehti Variety ja yhdysvaltalainen uutiskanava CNN.
Hänet muistetaan muun muassa tv-sarjoista Rooma, Dexter, Viikingit ja myös suomalaiselokuvasta Big Game.
Stevenson oli kuollessaan 58-vuotias. Hän kuoli Varietyn mukaan Italiassa sunnuntaina. Stevensonin kuolinsyystä ei vielä ole tietoa, Variety kirjoittaa.
Italialaislehti La Republica kertoo, että hän olisi ollut Italiassa elokuvan kuvauksissa ja saanut sairauskohtauksen lauantaina.
Stevenson vieraili Suomessa Big Game -elokuvan tiimoilta vuonna 2015.
Syntymänimeltään Gregory Raymond Stevenson syntyi Pohjois-Irlannissa ja muutti Englantiin lapsena.
Hän viimeisin roolinsa oli Oscar-palkitussa intialaisessa RRR-toimintaelokuvassa vuodelta 2022. Elokuva voitti Oscar-palkinnon parhaan alkuperäislaulun kategoriassa tänä vuonna.