Kuhmon kamarimusiikki on päässyt parhaiden klassisen musiikin festivaalien listalle, jonka laati brittiläinen BBC Music Magazine. Listalle rankattiin 29 Euroopan parasta festivaalia klassisen musiikin alueelta.
Kuhmon kamarimusiikki on saanut vastaavia tunnustuksia myös aiemmin.
”Festivaali on kasvanut yli 50 vuodessa maailman huippujen joukkoon ja kyennyt säilyttämään paikkansa siellä”, sanoo Kuhmon kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen.
Festivaalin ohjelman ovat suunnitelleet tapahtuman uudet taiteelliset johtajat Minna Pensola ja Antti Tikkanen. Kesän ohjelmassa on 60 konserttia ja 20 oheistapahtumaa.
Tänä vuonna Kuhmon Kamarimusiikki soi 9.–22. heinäkuuta. Festivaalin teema on Juuret ja siivet.