Harvinaisia kuvia mäyristä ja esittelyssä taidemaalari Tizian

Kaksiosaiseen dokumenttiin on kuvattu, minkälaista elämää pääosin maan alla elävät mäyrät viettävät. Kameralle on tallentunut myös jotain harvinaista: mäyrän synnytys.

Juontaja Steve Backshall pitää sylissään Edithiä, joka on toipumassa ihmisen aiheuttamista vakavista vammoista.

Mäyrät liikkuvat öisin ja välttelevät ihmistä. Ne kuulevat tai haistavat ihmisen kaukaa. Mäyrä viettää ajastaan 70 prosenttia maan alla, joten vain harva on kohdannut tämän mustavalkoisen eläimen.

Steve Backshallin juontamassa kaksiosaisessa Mäyrien salainen maailma -sarjassa kurkistetaan mäyrien elämään.

Ensimmäisen jakson kaksi ehdotonta päähahmoa ovat Peggy ja Edith.

Peggy asustaa Worcestershiren maaseudulla pesäluolastossa, joka on ihmisen rakentama ja jonka sisällä on kameroita. Luontoharrastaja Kate MacRae on projektin emäntä, joka näkee tietokoneeltaan koko ajan, mitä luolastossa tapahtuu.

Mäyrät löysivät ihmisen tekemän luolaston vähitellen. Nyt siellä asustaa naaras, joka on tiineenä.

”Jos Peggy synnyttää kameroiden edessä, se olisi ensimmäinen kerta koko maailmassa. Luonnonvaraisen mäyrän syntymää ei ole koskaan ennen kuvattu”, dokumentissa kerrotaan.

Ja ihme tapahtuu. MacRae huomaa kamerasta, että Peggy nuolee itseään koko ajan ja sen käytös muuttuu koiran tavoin levottomaksi.

Pennut syntyvät, ja Peggy painaa niitä rintaansa vasten. Pentuja on kolme, ne ovat pikkuisia ja aivan valkoisia. Ne pitävät ulinaa.

Sitten tapahtuu jotain odottamatonta. Peggy vie yhden pennuista toiseen kammioon ja jättää pennun sinne täysin yksin!

Seuraavien päivien aikana Peggy ei mene kertaakaan pennun luo. Pentu kuolee yksin.

Puhuttuaan tutkijoille MacRae saa kuulla, että emot tekevät näin, jos ne huomaavat, että joku pennuista on niin sairas, ettei selviytyisi.

Mäyränpentu Edith on sen sijaan toipumassa vakavista, ihmisen aiheuttamista vammoista.

”Edithiä on potkittu naamaan. En voi käsittää, millainen ihminen tekee sellaista. Ihan sydän särkyy, kivut ovat olleet hirveät”, villieläinsairaalan johtaja Anne Brummer selvittää.

Brummer kertoo, että näky suussa oli kauhistuttava. Kitapurjeessa oli vammoja, suu oli tulehtunut ja osa hampaista oli lävistänyt kallon. Vammat olivat vakavat, joten Brummerin piti miettiä, täytyykö eläin lopettaa.

Edith selvisi, mutta kuntoutus ei ollut helppo. Edithiä ei voitu leikata, joten vammojen piti parantua itsestään.

Mäyrillä on valtavat käytäväverkostot maan alla.

Britanniassa on 400 000 mäyrää. Wythamin metsässä Oxfordshiressa elää maailman tihein mäyräkanta.

Dokumentissa kerrotaan, että mustavalkoisilla mäyrillä on pienet silmät ja heikko näköaisti. Niille tärkein on hajuaisti, joka on 800 kertaa parempi kuin ihmisellä.

Kömpelöstä ulkomuodosta ja lyhyistä jaloista huolimatta mäyrä on hyvä kiipeilijä. Mäyrän mustavalkoiset juovat ovat brittiläisen maaseudun symboli.

”Tämä on upeimpia elämyksiä, joita Britannian luonto tarjoaa”, ohjelman juontaja kehuu.

Aloitusjaksossa seurataan myös sinililjaklaania, mäyräryhmää, jota kamerat ovat kuvanneet.

Sinililjaklaaniin kuuluu 6 aikuista, ja vuoden aikana on syntynyt 8 pentua. Ne ovat noin 9 viikon ikäisiä. Tähän asti pennut ovat eläneet luolastossa ja käyneet ainoastaan suuaukolla katsomassa, löytyisikö pientä purtavaa. Nyt pennut lähtevät emon rohkaisemana tutustumaan ympäristöön.

Dokumentissa nähdään myös mäyrien leikkisää puolta, kun kolmisen kiloa painavat pennut hyppelevät ympäriinsä ja painivat keskenään.

Kaksiosainen Mäyrien salainen maailma -dokumenttisarja alkaa perjantaina 26.5. TV2-kanavalla klo 20.00.

Muun muassa tämän Diana ja Callisto -teoksen taidemaalari Tizian teki Espanjan tulevalle kuninkaalle Filip II:lle.

Rohkeat teokset yhdessä jälleen

”Aurinko pienten tähtien keskellä.” Näin kutsuttiin italialaista taidemaalari Tiziania (n. 1477–1576), jota pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista venetsialaisista taiteilijoista 1500-luvulla. Hän mursi monia taidetyylien sääntöjä ja uudisti taidekäsityksiä.

Maisemamaalauksen isäksikin kutsuttu renessanssiajan taiteilija esimerkiksi kehitti maalaustekniikan, jossa viiva korvattiin väriläiskillä ja valotehosteilla.

Eri aiheista maalannut Tizian teki muotokuvien ja maisemien lisäksi teoksia uskonnosta ja mytologiasta.

Myös Titian nimellä tunnetun taiteilijan asiakkaisiin kuului kuuluisia ja kansainvälisiä henkilöitä. Hän maalasi mm. paavi Paavali III:lle ja oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijan Kaarle V:n hovimaalari.

1550-luvulla Espanjan kuningas Filip II tilasi häneltä kuuden maalauksen sarjan. Venetsialaisella taidemaalarilla oli lähes täydellinen luova vapaus ja rajaton aika.

Näitä kuutta maalausta pidetään taidehistorian suurimpana maalaussarjana.

Teokset ovat rohkeita, ja niiden teemat väkeviä: rakkaus, kuolema, intohimo, väkivalta.

Teokset olivat erillään yli 450 vuotta, kunnes Lontoon National Gallery kokosi ne yhteen. Kolme päivää avajaisten jälkeen koronapandemia sulki museon ovet.

Tizian – taiteen tarina -dokumentissa ääneen pääsevät nykytaiteilijat, seksuaalisen väkivallan asiantuntijat, mallit, taidekriitikot sekä #MeToo-puhujat.

Venetsiassa ruttoon vuonna 1576 kuollut taiteilija oli yksi monipuolisimmista ja aikansa tuotteliaimmista italialaisista taidemaalareista.

Doc: Tizian – taiteen tarina, Ava klo 17.45.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat