Gustavo Dudamel ilmoitti yllättäen jättävänsä Pariisin oopperan, taustalla perhesyyt

Venezuelalainen Dudamel kertoi haluavansa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa.

Kapellimestari Gustavo Dudamel kuvattiin Pariisin oopperaan nimityksensä jälkeen Palais Garnierin salissa huhtikuussa 2021.

Venezuelalainen tähtikapellimestari Gustavo Dudamel jättää työnsä Pariisin oopperan musiikillisena johtajana.

Ilmoitus erosta oli yllättävä, sillä Dudamel, 42, oli ehtinyt työskennellä Pariisissa vasta kaksi vuotta, tehtyään sopimuksen kuusivuotisesta kaudesta 2021.

Dudamel kuitenkin jatkaa Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana, ja 2026 hänen on määrä astua johtamaan New Yorkin filharmonikkoja.

Myös työ venezuelalaisen Simon Bolivar -sinfoniaorkesterin johdossa jatkuu.

Eron taustalla ovat Dudamelin mukaan perhesyyt:

”Haluan viettää enemmän aikaa perheeni kanssa”, kapellimestari kertoi tiedotteessaan. ”Elämme nyt aikaa, joka on järkyttänyt meitä perusteellisesti, sisintämme myöten.”

Hän asuu nykyään Espanjassa puolisonsa, 12-vuotiaan poikansa sekä vanhempiensa ja isoäitinsä kanssa.

The New York Times spekuloi, voisiko äkillinen ero merkitä sitä, että yhteistyö New Yorkin filharmonikkojen kanssa alkaisi jo aiemmin kuin on suunniteltu.

Lehdessä pohditaan myös, oliko lähdön syynä mahdollisesti se, ettei Dudamel tullut toimeen 175-henkisen pariisilaisorkesterin muusikkojen kanssa.

Pariisin oopperan pääjohtaja Alexander Neef on kuitenkin ylistänyt Dudamelin panosta orkesterin johtajana.

Toisaalta hän on kertonut kapellimestarin olleen alkuvuodesta asti huolissaan siitä, pystyykö hän ”täyttämään velvollisuuksiaan”.

Neef kertoo muusikoiden olleen helpottuneita kuullessaan kapellimestarin eroilmoituksen, koska se selvitti orkesterin jonkin aikaa kestänyttä epäselvää tilannetta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat