Supersankari syntyy uudestaan

Marc Webbin elokuvassa Spider-Manin taru alkaa taas alusta.

Supersankari syntyy uudestaan

Kun ottaa huomioon, ettei supersankarielokuvien alalajin rajoissa voi ihmeitä tehdä, ohjaaja Marc Webb on saanut aikaan kohtalaisen onnistunutta jälkeä uudessa Spider-Man-elokuvassa. Hämähäkkimiehen seikkailut alkavat uudestaan, ikään kuin Sam Raimin vuosina 2002–2007 ohjaamia kolmea aiempaa Spider-Man-elokuvaa ei olisi lainkaan. Siitä huolimatta, että uusikin elokuva sai alkunsa suunnitelmista tehdä Raimin trilogian jatko-osa. Tällainen "reboot"-operaatio tehtiin myös silloin, kun Christopher Nolan alkoi ohjata uusia Batman-elokuvia, ja osittain myös The Incredible Hulkin tapauksessa. Hämishän ei sinänsä ole uusi tuttavuus. Stan Lee ja Steve Ditko loivat hahmon sarjakuviin jo 1962, ja minä muistelen lukeneeni seittisepon seikkailuja suomeksi jo 1960-luvun lopulla. Animoituja tv-sarjoja Hämiksestä on useita ja ensimmäinen näyteltykin 1970-luvun lopulta. Vasta Raimin elokuvat kuitenkin tutustuttivat suuren yleisön kunnolla supersankariin ja tämän taustoihin. Hämähäkkimies on kaikista sarjakuvien supersankareista ehkä helpoimmin samaistuttava, ainakin nuorille lukijoille. Hän on tavallinen koulupoika, jota tiedenäyttelyssä puree radioaktiivinen hämähäkki. Näin Peter Parker saa hämähäkin kyvyt ja jatkossa myös hämmentävän roolinsa rikollisuutta vastaan taistelevana supersankarina. Webbin elokuvassakin Parker on koulupoika, jota puree hämähäkki, mutta nyt on kyse geenisiirtotutkimuksista eri lajien välillä. Webb ohjasi esikoispitkänään viime vuosikymmenen ehkä parhaan romanttisen komedian 500 Days of Summer (2009). Siinä hän osoitti taitoa tasapainoilla hienosti keveiden ja surullisten tunnelmien, unelmien ja todellisuuden välillä, ja samanlaista vaivattomuutta on etenkin Spider-Manin alkupuolella. Webb ottaa aikansa tarinaa kehitellessään. The Amazing Spider-Man on pitkälle kuin teinikomedia, jossa hiukan nörtti Peter yrittää lähestyä ihastustaan ja pärjätä koulun ykköskiusaajan kanssa. Näissä jaksoissa Webb on parhaimmillaan, ja hän saa paljon irti Peteriä esittävästä Andrew Garfieldistä ja Gweniä näyttelevästä Emma Stonesta, vaikka kumpikin on selvästi liian vanha esittämään lukiolaista. Vielä Peterin kehittyminen Hämähäkkimieheksi on hauskasti ja lennokkaasti toteutettu: uusista kyvyistään hurmaantunut teinipoika on aivan pitelemätön. Mutta sitten alkavat genren rajat iskeä vastaan. Supersankarielokuvaan kun nyt on pakko saada sankarin vastapooliksi jokin näyttävä örkki. Silloin usein myös logiikka lentää pihalle, kun tekijät keskittyvät vauhtiin ja visuaaliseen näyttävyyteen. Tässäkin Webb tosin pystyy 3d:n avulla luomaan muutamia hätkähdyttäviä syvyysvaikutelmia Hämiksen loikkiessa pilvenpiirtäjien välisissä kuiluissa. Silti elokuvan loppuosa on supersankarileffansa tunteville enimmäkseen perushuttua. Raimi asetti elokuvissaan Peter Parkerin pohtimaan vakavasti supersankariuden ja arkielämän ristiriitoja sekä moraalisia valintoja. Webb antaa tällaisesta vasta esimakua. Lopputekstejä ehtii mennä jo tovi ennen kuin niiden väliin heitetään pieni teaser jatko-osasta. Ei siis kannata rynnätä heti ulos teatterista.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat