Lakimiehen lipsahdus - Elokuva-arvostelut | HS.fi

Lakimiehen lipsahdus

Win Win on sympaattinen arkidraama, jossa kaikki voittavat.

Lakimiehen lipsahdus

1.9.2011 0:00

Näyttelijä-ohjaaja  Tom McCarthy tekee sympaattisia elokuvia, joissa pääpaino on arkisella elämällä. The Station Agent (2003) ja The Visitor (2007) on meillä jo nähty, ja nyt on vuorossa McCarthyn uutuus Win Win. Se ei nouse aivan edeltäjiensä tasolle, mutta on silti mainio pieni elokuva. Eletään pienessä kaupungissa New Jerseyssä. Lakimies Mike Flaherty pyörittää pientä lakitoimistoa ja toimii samalla paikallisen koulun painivalmentajana. Rahavaikeudet saavat Miken tekemään kepulin: hän lupaa maksua vastaan hoitaa kotonaan dementoituvaa Leon-vanhusta (Burt Young), mutta lykkääkin tämän saman tien hoitokotiin. Sitten kaupunkiin ilmestyy vanhuksen 16-vuotias tyttärenpoika Kyle (Alex Shaffer), joka on tuuliajolla äitinsä jouduttua huumevieroitukseen. Flahertyn perhe ottaa pojan hoiviinsa. Iloiseksi yllätykseksi Kyle on myös mainio painija, joten Miken luuserijoukkue saa hänestä oivan vahvistuksen. Kunnes Kylen äiti Cindy (Melanie Lynskey) saapuu hakemaan poikaansa ja isäänsä kotiin. Win Win muistuttaa 1970-luvun alun amerikkalaisessa elokuvassa vallinnutta suuntausta tavallisten ihmisten ja arjen realistiseen kuvaukseen. Elokuvan ihmiskuvat ovat moniulotteisia ja täyteläisiä, vaikka miljöö on mitä tavanomaisin esikaupunki, eikä tarinassa kurkotella taivaita. Amerikkalaisen nykyelokuvan hienoimpiin näyttelijöihin kuuluvat Paul Giamatti ja Amy Ryan esittävät Flahertyn pariskuntaa vastaansanomattoman maanläheisesti, ja Bobby Cannavale sekä Jeffrey Tambor ovat sivurooleissa juuri sen verran koomisia, että he tuovat tarinaan kepeyttä. Ainoa miinus tulee siitä, että McCarthyn itsensä käsikirjoittama elokuva on hieman ennalta-arvattava, minkä tosin jo sen nimi kertoo. Kaikki tässä voittavat jollain tapaa. Niin myös onneksi katsoja.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat