Kilpikonna ja meri

Belgialaistuotantoa oleva 3D-animaatio Sammyn suuri seikkailu on varustettu ekologisella sanomalla.

Kilpikonna ja meri

2.12.2010 0:00

Belgialaistuotantoa oleva 3D-animaatio Sammyn suuri seikkailu on varustettu ekologisella sanomalla. Kertojana on merikilpikonna Sammy (suomalaisääninä Akira Takaki, Petrus Kähkönen ja Veikko Honkanen), jonka vaiheikasta elämää maailman merillä seurataan poikasesta isoisäikään. Puolen vuosisadan aikana ihmisen toiminta muuttaa merta, huonompaan. Sammy kohtaa roskausta, öljyonnettomuuksia ja tehokalastusta, mutta myös ihmisiä, jotka yrittävät suojella meriä ja sen eläimistöä. Luonnonsuojelullinen teema on kunnioitettava, mutta kovin syvälliseksi pohdinnaksi ihmisen ja luonnon suhteesta tai ympäristömme herkästä tasapainosta elokuva ei yllä. Tärkeämmiksi aiheiksi nousevat seikkailunhalu ja tosirakkauden etsintä. Vedenalaiset maisemat ovat hienoja ja pikku-Sammy suloinen, mutta yleisesti piirrosjälkeä vaivaa muovisuus. Elokuvan ohjanneen Ben Stassenin tausta huvipuistoajelufilmien ja IMAX-jättikangaselokuvien tekijänä näkyy teknisenä varmuutena. Johtuneeko siitä kuitenkin myös elokuvan itseään toistava tempo, jossa rauhallisempaa, vääjäämättä pop-biisillä kuorrutettua hetkeä seuraa kerta toisensa jälkeen vuoristoratamainen vaaratilanne. Dubbaus on onnistunutta. Erityisesti legendaarisessa 1980-luvun Pekka Töpöhäntä -piirroselokuvassa Monni-kollina riemastuttaneen Pekka Autiovuoren kuuleminen Sammyn kohtaaman Fluffy-kissan äänenä vetää vähän vanhemman katsojan suun virneeseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat