Naisia raivon partaalla - Elokuva-arvostelut | HS.fi

Naisia raivon partaalla

Saara Cantellin elokuva on kohtausten taidetta.

Naisia raivon partaalla

5.3.2010 0:00

Kohtaamisia on aika huono nimi elokuvalle. Elokuvat kertovat melkein aina ihmisten kohtaamisista, joten sen nimen voisi antaa mille tahansa elokuvalle. Ennen kaikkea nimi ei tee oikeutta Saara Cantellin hienolle ja uutta luovalle elokuvalle. Kohtaamisia on Cantellin ensimmäinen pitkä aikuisille tehty elokuva. Cantell on tätä ennen tehnyt hyviä lyhytelokuvia, dokumentteja ja yhden pitkän lastenelokuvan Unna ja Nuuk. Kohtaamisia osoittaa, että ohjaaja voi rakentaa ilmaisuaan myös muilla kuin pitkillä elokuvilla. Sitten kun aika on kypsä, pitkästä elokuvasta tulee sellainen, miksi se on tarkoitettu. Kohtaamisia-elokuvan ensi-ilta osuu melkein yhteen vastikään TV1:ssä esitetyn Naisia kaupungilla -sarjan (yhtä huono nimi!) kanssa. Sekin poimi naisia sieltä täältä ja nivoi heidän ympärilleen tarinoita, jotka lopulta keriytyivät yhteenkin. Kohtaamisissa on seitsemän päähenkilöä, kaikki naisia. Ensimmäinen kohtaus näyttää isoäidin (Anneli Sauli) ja hänen tyttärentyttärensä (Jenni Banerjee), josta heti näkee, että ote elämästä lipsuu pahasti. Äiti on kuollut, joten isoäiti tuntee kantavansa vastuuta sekä lapsenlapsestaan että tämän pienestä pojasta. Tilanne on kipeä. Katsoja viedään vuoron perään sekä isoäidin että lapsenlapsen asemaan. Molempia voi ymmärtää. Samalla tavalla esitetään avioliitossaan ahdistunut nainen (Johanna af Schultén) ja hänen teini-ikäinen tyttärensä (Rosa Salomaa). Tämäkin kohtaus on huikea: huomio keskittyy tyttäreen, joka joutuu seuraamaan äitinsä järjetöntä raivaria. Onko tyttärellä eväitä tulkita äitinsä kohtausta? Elokuvan kaikki  kohtaukset on kuvattu yhdellä kuvalla. Kohtaamisia on kuvaaja Marita Hällforsin parhaita taidonnäytteitä. Hän hyödyntää dokumenttielokuvista saamaansa kokemusta. Elokuvan naiskohtalot törmäävät sairaalassa, jossa työskentelee kaksi maahanmuuttajaa. Somali ja venäläinen ystävystyvät, kun muu työyhteisö hylkii. Seuraa vaikuttava kohtaus, jossa Fardusa (Ma-ryan Guuled) rauhoittaa karjuvan miespotilaan. Kohtaamisia on nimenomaan yksittäisten kohtausten taidetta. Kun raivo on purettu ilmoille, ja kohtaukset laantuvat, myös elokuva menettää jännitettään. Kohtaamisissa käy kuten melkein aina suomalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa: loppu ei lunasta niitä odotuksia, joita siihen ladataan. Mihin rohkeus katoaa? Onnen ja seestymisen kuvaaminen on toki aina draamassa vaikeinta. Tyynet kasvot eivät kerro yhtä paljon kuin vihan vääristämä ilme. Kohtaamisissa nähdään parasta suomalaista näyttelemistä. Palataan vielä siihen nimeen. Mistä Kohtaamisia lopulta kertoo? No niin, kohtaamisista. Ihmiselon hetkistä, jotka katkaisevat turhautumien kierteen ja näyttävät uusia suuntia. Jos teemaa olisi vielä täsmennetty, ehkä elokuvan loppukin olisi ollut jäntevämpi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat