Itkeä vai nauraa - Elokuva-arvostelut | HS.fi

Itkeä vai nauraa

Poika tapaa tytön, he rakastuvat, poika lähtee sotaan, voi itku sentään. Tässä Lasse Hallströmin pitkästyttävän romanttisen draaman sisältö pääpiirteissään.

Itkeä vai nauraa

23.4.2010 0:00

Poika tapaa tytön, he rakastuvat, poika lähtee sotaan, voi itku sentään. Tässä Lasse Hallströmin pitkästyttävän romanttisen draaman sisältö pääpiirteissään. Channing Tatumin ja Amanda Seyfriedin esittämä pari on niin kiiltokuvamainen, että lopputulos on paikoin aidosti huvittava. Tämä on iso ongelma elokuvassa, jonka pitäisi itkettää. Parisuhdekuvaus on kuin Barbien ja Kenin maailmasta. Kun se yhdistyy paatokseen ja siirappiin, hihitys on itkua todennäköisempi reaktio. Ja miten outoja hahmoja nämä ovatkaan, tänä päivänä. Pojan sielukkuus perustuu puhumattomuuteen sekä pinnan alla väreilevään väkivallan uhkaan. Tytön ominaisuuksia ovat kauneus ja siveellisyys. Aivan kuin tarina olisi 1950-luvulta. Tapahtumat on sijoitettu syyskuun 11. päivän iskujen jälkeiseen Amerikkaan, mutta elokuva tuo mieleen vanhat sota-ajan filmit. Tiedättehän, ne missä puhtoinen neito vie pojan latoon ennen kuin tämä lähtee uhraamaan henkensä isänmaan puolesta. Paljolti aikaa kuluu "kuvituskuvaan", jonka päälle luetaan ääneen rintamakirjeenvaihtoa ja luritellaan musiikkia. Sivurooleissa Richard Jenkins (autistinen isä) ja Henry Thomas (traaginen perhetuttu) ovat elokuvan kiinnostavimpia hahmoja. Lopussa tarjolla on pari kliseitä purkavaa, yllättävämpää ratkaisua. Mutta silloin on jo myöhäistä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat