Iris, väliinputoaja - Elokuva-arvostelut | HS.fi

Iris, väliinputoaja

Ruotsiksi tehty suomalainen lastenelokuva Iris jättää toivomisen varaa.

Iris, väliinputoaja

25.8.2011 0:00

Ruotsiksi tehty suomalainen lastenelokuva Iris jättää toivomisen varaa.  Iris niin sanottua epookkielokuvaa, eli tarina on lavastettu ja puvustettu vuoteen 1890. Esillä on pellavaa, puupintoja, purjepaatteja ja muuta esteettistä. Iris näyttää hyvältä, siistiltä, komealtakin – kiitos puvustajien, lavastajien ja kuvausryhmän. Kuvaajana on ollut Robert Nordström. Näyttelijätkin ovat alansa hyviä ammattilaisia. Elokuva on silti jäykkä, etäinen, ei tule lähelle. Missä on hauskuus, missä seikkailu? Ohjauksesta on vastannut dokumentaristina tunnettu Ulrika Bengts ja tuottajana on näyttelijänä paremmin tiedetyn Mats Långbackan yhtiö. Budjetti on yli kaksi miljoonaa euroa. Elokuvaa ovat rahoittaneet säätiöt Suomessa ja Ruotsissa, FST5, elokuvasäätiö ja kunnat Ahvenanmaalta. Kaupallista uhmakkuutta osoittaa se, että elokuva perustuu alkuperäiskäsikirjoitukseen eikä suosittuun lastenkirjasarjaan, kuten niin kovin usein on tapana. Päähenkilö Iris on kahdeksanvuotias, pikkuvanha Tukholmassa asuva tyttö, joka joutuu kesäksi Ahvenanmaalle enonsa hoteisiin. Iris on itsenäistymään päin, kun äiti lähtee kokeilemaan siipiään taiteilijana Pariisissa. Postivenettä Eckerön vesillä kuljettavan maalaisenon kautta aukeaa tuntematon maailma, saaristolaisuus, jossa on pärjättävä. Annina Enckellin käsikirjoittamassa tarinassa on paljon henkilöitä, paljon tarpeettoman tuntuisia sivujuonia, eikä Iris nouse Bengtsin ohjauksessa tarpeeksi etualalle. On postimestaria, kapteenin leskeä ja hänen lapsiaan, juoppoa gastia ja äidin huikentelevia taiteilijaystäviä Iriksen suvun lisäksi. Iris-tyttö  jää passiiviseksi ja herraskaiseksi. Hahmo edustaa kaupunkilaisuutta ja vieraantuneisuutta, mutta taakka lapsinäyttelijän harteilla on raskas. Tytön sisintä ei saada esiin. Päähenkilön olisi kai voinut rakentaa aktiivisemmaksi, ja Iriksen tarina olisi kaivannut syvyyttä, suvantoja ja seikkailuosuuksien tihentymiä. Ohjausta leimaa totuttujen lastenelokuvan kertomistapojen tarkoituksellinen väistely. Ehkä kikkoja pidetään liian helppoina tai viihteellisinä. Lapsen ja eläimen ystävyydestä ei tehdä sen suurempaa numeroa, vaikka Iris saakin herttaisen lemmikin. Karikatyyrimäiset aikuishahmot puuttuvat myös. Usein Iriksen kaltaisissa kasvutarinoissa on mukana vahva mentori, mutta sellainen suhde Irikseltä myös puuttuu. Yleisvaikutelma on taiteellinen, verkkainen, jopa lyyrinen. Alun sinänsä voimakkaista kuolemajaksoista ei puutu symbolismia. Komeus jää kuitenkin kokonaisuudesta irralliseksi. On suuri vaara, että Iris on elokuvana väliinputoaja, jota eivät löydä pienet eivätkä isommatkaan katsojat.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat