Elokuva-arvostelut    |   Elokuva-arvostelu

Tanskalaisdraama Land of Mine herättää häpeää suomalaisen elokuvan puolesta

Häikäisevä draama kertoo toivottomaan miinanraivaukseen tuomituista saksalaispojista

Draama Land of Mine. Under Sandet. Ohjaus Martin Zandvliet. Pääosissa Roland Møller, Mikkel Følsgaard, Louis Hofmann, Joel Masman, Oskar Bökelmann, Emil ja Oskar Buschow. 101 min. K16. ★★★★

Saksa toisen maailmansodan jälkeen, taas kerran. Se on ­aihe, joka nousee nyt vahvasti esiin, suoraan ja epäsuorasti, sekä televisiossa että elokuvissa. Draama on avainasemassa, kun Euroopassa halutaan tarttua kollektiivisiin kipupisteisiin, ja kaikki johtaa lopulta Saksaan.

Euroopassa on myös osaamista ja uskallusta. Tanskalaisen Martin Zandvlietin ohjaama ja käsikirjoittama Land of Mine kääntää peilin tanskalaisiin ja kysyy koston oikeutusta.

Toukokuussa 1945 saksalaiset miehittäjät ajettiin pois Tanskan maaperältä. Elokuvan alkukuvassa nähdään aggressiivinen vääpeli, joka pahoinpitelee tiellä laahustavan saksalaisen sotilaan ja uhkailee muita. Tilanne ja tunnetila tehdään parilla kuvalla selväksi, ja siinä on esimerkiksi suomalaisilla miettimistä. Suomea ei miehitetty.

Sama vääpeli saa pian vastuulleen joukon nuoria saksalaispoikia, jotka pakotetaan raivaamaan Jyllannin hiekkadyynejä miinoista. Likaisia, hätääntyneitä poikia. Natsien synnit langetetaan heidän niskoilleen. Tapahtumat perustuvat histo­riallisiin tietoihin.

Zandvlietin elokuva keskittyy kuvaamaan vääpelin (Roland Møller) ja poikien välisten suhteiden kehittymistä. Vääpeli on jätetty yksin hoitamaan julmaa tehtäväänsä. Pojille ei anneta edes ruokaa. Ympärillä on pelkkää hiekkaa ja yksi talo, jossa asustaa äiti pienen tyttärensä kanssa. Naiseltakaan ei riitä myötätuntoa poikia kohtaan.

Kun vääpeli alkaa pehmetä, hän saa vastaansa luutnantti Ebben, jota näyttelee hyytävästi tv-sarjoistakin tuttu Mikkel Følsgaard. Saksalaiset pojat on ajettu hierarkian pohjamutiin, mutta vääpeli on siitä vain asteen ylempänä.

Asetelma on tietenkin ennustettava, kuin venäläinen ruletti. On selvää, että osa pojista räjähtää taivaan tuuliin. Zandvliet on kuitenkin ajoittanut räjähdykset niin, että elokuva pysyy katsojalle siedettävänä. Land of Minen ainoa heikkous onkin juuri sen tarkkuus ja virheettömyys, joka on peräisin ennen muuta käsikirjoituksesta. Melodramaattiseen tarinaan ei jää sattuman tuntua, realismia.

Toteutus on kuitenkin häikäisevää, alkaen kuvauksesta ja kuvakerronnasta ylipäätään. Roland Møllerin roolityö on intensiivinen ja raskas, sillä vääpeli käy läpi epäinhimillisen prosessin. Myös poikien suoritukset ovat hämmästyttäviä, sillä toisin kuin tulevassa Tuntemattomassa sotilaassa tässä näyttelijät todella ovat nuoria, alaikäisiä.

Land of Mine nostattaa häpeän tunteita, tanskalaisissa arvatenkin, mutta yhtä lailla vaikka suomalaisissa. Häpeää menneiden sukupolvien puolesta ja erityishäpeää suomalaisen elokuvan puolesta.

Täällä tehdään uutta versiota Tuntemattomasta sen sijaan, että vaihdettaisiin vihdoin näkökulmaa, myönnettäisiin virheitä ja ylilyöntejä. Tätä menoa meiltä jää kokematta käänteentekeviä oivalluksia omasta historiastamme.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Land of Mine

Kesto (min): 101

Vuosi: 2016

Maa: Tanska

Rooleissa: Roland Møller, Mikkel Følsgaard, Louis Hofmann, Joel Masman, Oskar Bökelmann, Emil ja Oskar Buschow

Ikäraja: K16

Alkuperäinen nimi: Under Sandet

Laji: draama

Ohjaaja: Martin Zandvliet

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Elokuva-arvostelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Äiti jätti uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen yksin uimahalliin ja meni saunaan – lapsi löytyi monitoimialtaan pohjasta lähes viiden minuutin jälkeen

    2. 2

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    3. 3

      Pisa-tutkimus paljastaa uusia huolia Suomen pojista: Nuoret pärjäävät hyvin yhteis­työssä, mutta suku­puolten väliset erot ovat maailman suurimmat

    4. 4

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    5. 5

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    6. 6

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    7. 7

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    8. 8

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    9. 9

      Jumiutunut laskuteline pakotti Savonlinnan aamulennon palaamaan takaisin – polttoaine olisi loppunut ennen Helsinkiä

    10. 10

      Puhun rallikiinaa, ja aluksi se hävetti hirveästi – kunnes huomasin, ettei kukaan paheksu aksenttiani paitsi toiset suomalaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    3. 3

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    4. 4

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    5. 5

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    6. 6

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    7. 7

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    8. 8

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    9. 9

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    10. 10

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Tuhannet tieteilijät varoittivat ihmiskunnan joukkotuhosta – he esittävät myös tekoja, joita kuka tahansa voi tehdä maailman hyväksi vaikka heti

    11. Näytä lisää