Kirja-arvostelut

Noituutta ja feminismiä Hataran käsikirjan ohjeet voivat olla vaaraksi

Esipuheen mukaan kustantaja on tilannut runoilija Merja Virolaiselta Samanismin ja noituuden käsikirjan. Tarkoitus on, että se nousisi alan muiden oppaiden "yläpuolelle kriittisyydellään, mutta toisaalta välttäisi tieteellisen jaarittelun raskauden". Sikäli on onnistuttu, että tieteellisyys on vältetty.

Tilaajille

Esipuheen mukaan kustantaja on tilannut runoilija Merja Virolaiselta Samanismin ja noituuden käsikirjan. Tarkoitus on, että se nousisi alan muiden oppaiden "yläpuolelle kriittisyydellään, mutta toisaalta välttäisi tieteellisen jaarittelun raskauden".

Sikäli on onnistuttu, että tieteellisyys on vältetty.

Lähdeluettelossa on kyllä viljalti asiallisiakin teoksia, mutta niistä on poimittu hajanaisia yksityiskohtia, usein kertomatta edes mistä ajasta ja paikasta on kyse. Kirja vaikuttaa kiireessä kyhätyltä hyödyntämään kiinnostusta, jota samanismi ja noituus uusissa muodoissaan nykyään länsimaissa herättävät.

Virolainen ilmoittaa, että toisin kuin varsinkin amerikkalaisten "oppaiden" kirjoittajat hän ei halua itse esiintyä samaanina tai noitana vaan pitää omakohtaisen suhteensa aiheeseen omana tietonaan. "Olen laatinut teoksen täysjärkisen, luonnontieteellisesti ajattelevan länsimaisen ihmisen näkökulmasta." Seuraavalla sivulla hän kuitenkin jo puhuu meitä ympäröivistä voimista, "joista osa saattaa olla kannaltamme pahoja". Hän pitää noituutta, tietäjyyttä ja parantajuutta mahdollisina ja katsoo, "että niiden ajatusmaailmaan liittyvät piirteet olisivat tervetulleita" nykyäänkin.

Vaikka Virolainen näkee nykynoituuden myös "synkretistisen kulttuurimme synteettisenä tuotteena" hän samalla pitää sitä "yhtenä sen loistavimmista ilmenemismuodoista".

Pääosan tilasta vie pakosta ylimalkaiseksi jäävä katsaus noituuden historiaan. Mukaan on ahdettu pinnallista aatehistoriaa.

Virolaisen tarjoilemat tiedot saisivat ammattihistorioitsijan pitelemään päätään. Perussävy on tyypillistä amerikkalaista New Age -feministisaarnaa, johon kuuluu kuvitelma kivikauden naisten ja naisnoitien johtamasta onnellisesta yhteiskunnasta.

Useimmat nykyiset amerikkalaiset noidat ovat kuulemma äärifeministejä. Sellaiseksi Virolainen ei tunnustaudu, vaikka valistaakin aivan tarpeeksi tyyliin "Naisellisiksi koettuja ilmiöitä kunnioitetaan noitien keskuudessa jumalallisina".

Miehiä ja kristinuskoa pistellään tuttuun tapaan. Nuoremman kivikauden taiteessakin "keskeisimpiä uskonnollisia kuvia oli synnyttävä nainen eikä esimerkiksi kidutettu ja ristillä kuoleva mies". Heitto on kuvaava myös epätäsmällisyydessään: kivikauden taiteessa ei tietenkään esiinny "synnyttäviä" naisia mutta kylläkin perin pulskia hahmoja.

Tietojen tarkkuudesta riittäköön esimerkki inkvisiittorien käsikirjasta Malleus Maleficarumista, jonka sisältöä selostetaan väärin. Niinpä Virolaisen mukaan perisynti on Malleuksessa muka sitä, että Eeva vietteli Aatamin yhdyntään kanssaan. Minun Malleuksessani ihmisten lisääntyminen perusedellytyksineen on Jumalan asettama ja perisynti samaa kuin ennenkin.

Käytännön ohjeita on niukasti. Psyykeen vaikuttavista yrteistä kerrotaan kuitenkin huomaavaisesti paitsi huumekokeiluissa suositeltavat myös tappavat annokset.

Tiedoilla voi olla käyttöä muillekin kuin rikoskirjailijoille.

Samanointi sopii kirjan mukaan "viihdykkeeksi" tai "itsetuntemuksen lisäämiseksi". Aluksi voi "nauttia jonkin verran alkoholia tai polttaa kannabista". Itse tekniikan kuvaus jää puoliväliin ja voi olla suorastaan varallinen: sama kuin opettaisi vaivuttamaan hypnoosiin mutta ei herättämään mielikuvamatkalta.

Psykoterapia käyttää kyllä nykyään myös uussamanistista rumputekniikkaa tuottamaan mielikuvamatkoja tietoisesti ohjatussa unennäössä, mutta taitamaton ohjaus voi aiheuttaa psykoosin. Jos haluaa kokeilla samanointia, on syytä perehtyä Michael Harnerin klassikkoon Shamaanin tie (suomeksi 1991) ja karttaa Virolaista.

Noituuden animismista kertoessaan Virolainen keksii yhden hyvän kysymyksen: jos kivillä ja lähteillä on sielu, koskeeko animismi myös kulttuuriesineitä? "Onko huumeruiskulla, ohjuksella tai veroilmoituksella sielu?" Kiintoisinta ainesta on parin älyllisyydessään epätyypillisen parantajan, Valo Saikun ja virolaisen Vigalas Sassin haastattelu.

KALEVI KUITUNEN

Katsaus historiaan on ylimalkainen Veroilmoituksen sielu

Samanismin ja noituuden käsikirja. Tammi 1994.

Kirjailija: Virolainen Merja

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    4. 4

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    7. 7

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    8. 8

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää