Kirja-arvostelut

Mihin se kaikki katosi?

Eläkkeelle jäävieen ikäluokkien kertomukset koskettavat niin, että niitä ei halua ahmia. Mutta Pekka Puskan menestystarina vie mukanaan.

Tilaajille

Kauaksi kotoa - muutoksen sukupolvi kertoo. Toim. Anja Salokannel ja Kaija Valkonen. Kirjapaja. 320 s. 33 e.

Pekka Puska - terveystohtori. Toim. Reijo Ikävalko. Otava. 224 s. 37 e.

Mihin se kaikki katosi?

Sanomatalon ulko-ovi käy vinhaan. Maaliskuun alussa lähtivät yhdellä ovenavauksella Martti, Kaija ja Heikki. Sitten tuli Timolta lyhyt lähtöviesti. Viikko sitten pidettiin Ritva-Liisan läksiäisiä.

Riitta oli jättänyt viikonloppuna jäähyväisensä.

Muistelemme ja puhelemme heistä työpaikan lempinimellä. "Siukki" tai "Lippe" teki sitä tai tätä. Sitten yhtenä päivänä kirkassilmäinen kesätoimittaja kysyy, että kenestä te oikein puhutte. Keitä nämä ihmiset ovat?

Silloin pitää hillitä itsensä ja selostaa rauhallisesti, että nämä olivat sellaisia tätejä ja setiä, jotka pitivät Helsingin Sanomia pystyssä vuosikymmeniä ja ovat nyt eläkkeellä.

Yksi heistä oli Ilse Rautio, jonka läksiäisiä vietimme jo vuosia sitten. Juotiin lasillinen kuohuviiniä, naposteltiin täytekakkua ja luvattiin pitää yhteyttä. Eipä ole pidetty.

Kunnes Ilsen nimi löytyi kirjasta Kauaksi pois - muutoksen sukupolvi kertoo, johon 21 suomalaista on kirjoittanut elämäntarinansa. Heitä yhdistää ikä: Kirjoittajat ovat sodan lopulla tai heti sen jälkeen syntyneitä.

Ilsen tarina piti lukea ensimmäiseksi.

"Ahdistustenkin keskellä olen elänyt sukupolveni onnellisimman elämän. Me seitsemänkymmenluvun toimittajat olimme puoliboheemeja, eikä niin pientä pomon paikkaa ollutkaan, että olisin sen halunnut. Vanhan liiton naisena minua ei pantu ruotuun. Tein mitä halusin", hän kirjoittaa.

Toisena päivänä oli luettava Risto Lindstedtin kertomus. Ristokin on tuttu mies, Suomen Kuvalehden toimittaja.

"Maailma avautui pieninä repeäminä. Kolmannen luokan syksyllä uusi opettaja kertoi kesästään ja Espanjan matkastaan. Olin lumoissani. En tuntenut ketään muuta, joka oli käynyt ulkomailla." Kolmantena päivänä täytyi katsoa, mitä Pentti Nieminen kirjoittaa. Hänkin on tuttu, tosin leivonnaisistaan. Nieminen aloitti jauhopoikana Linkosuon leipomossa Tampereella ja lopulta johti yritystä vuosikymmenet.

"Monia lasikattoja on pitänyt minunkin puhkoa - sellaisethan eivät ole olleet vain naisten vaan myös meidän maalaismiesten riesa." Kirjan lukeminen kesti 21 päivää, lepopäivineen yli kolme viikkoa. Kun oli lukenut yhden tarinan, ei halunnut heti perään aloittaa toista. Ne eivät ole kepeää iltalukemista.

Keijo Suilan kirjoituksen jälkeen oli pakko pitää pitempi tauko. Suilan perheen kolme lasta kuoli pieninä harvinaiseen sydänlihastautiin.

"Pakenin tuskaa uppoutumalla entistä enemmän työhön", Suila tunnustaa.

Laihialaispoika ylsi säätykierron mukana huipulle, Finnairin pääjohtajaksi ja Nokian hallituksen jäseneksi.

Tarinoita yhdistää tietty surumielisyys. Loppukaarteessa katsotaan taaksepäin. On pitänyt tehdä niin paljon työtä, että voimat ovat huvenneet matkalle. Nyt on vaikea nauttia elämästä, vaikka siihen olisi kaiken raatamisen jälkeen täysi oikeus. Vähän ahdistuu.

Ahdistus häipyy, kun tarttuu toiseen kirjaan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n pääjohtajan Pekka Puskan elämäkertaan.

Puskan tekstiä lukiessa ei tarvitse toipumistaukoja. Se on klassinen pärjäämistarina, joka vie mukanaan.

Myös Puska kuuluu suuriin ikäluokkiin, mutta hän sai pienenä hopealusikan suuhunsa. Koti oli varakas ja Puska poikkeuksellisen lahjakas.

Hän oli myös supliikkimies, joka osasi jo nuorena "tuotteistaa" ideansa ja "verkostoitua" oikeisiin suuntiin, vaikka näitä sanoja ei 1960-luvulla vielä edes tunnettu.

Puskan kirjasta pursuaa hyvää mieltä. Hän on tyytyväinen uraansa ja menestykseensä. Suotakoon se. Terveystohtori on elänyt niin kuin opettanut: ei ole mässäillyt, juopotellut tai tupakoinut.

Niinpä 66-vuotias Puska voi kirjoittaa kymmenen tunnin urakan jälkeen: "Takana oli tavallista lyhyempi ja rauhallisempi työpäivä." Sekin pitää muistaa, että kansanvalistaja on tehnyt oman ikäluokkansa terveyden eteen enemmän kuin kukaan muu. Jos ikätoveri on elämässään noudattanut Puskan oppeja, hän jaksaa ehtoopuolella kohtuullisen hyvin.

"Tarinoita yhdistää tietty surumielisyys. Loppukaarteessa katsotaan taaksepäin."

Kauaksi kotoa, Pekka Puska - terveystohtori

Kustantaja: Kirjapaja, Otava

Kirjailija: Anja Salokannel, Kaija Valkonen, Reijo Ikävalko

Ilmestymisvuosi: 2012

Laji: Tietokirjat, elämäkerrat, historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää