Kirja-arvostelut    |   Kirja-arvostelu

”Rutto” tuhoaa miesten välisen rakkauden Hannu Väisäsen romaanissa

Omaelämäkerrallisen sarjan viidennessä osassa koetaan kovia Pariisissa

Romaani Hannu Väisänen: Elohopea. Otava. 363 s.

Jo viides Antero-romaani panee miettimään, miltä Hannu Väisäsen nyt ilmestynyt Elohopea tuntuisi, jos kirjailijan alter egon aiemmat seikkailut olisivat lukematta. Epäilemättä uutuuden voi nauttia itsenäisenä teoksena, mutta me Anteron tarinan koukkuun jääneet vertailemme osia keskenään samalla kun luemme niitä toistensa läpi.

Ja tämä on sarjallisen romaanin kirous: kaksi ensimmäistä – Vanikan palat (2004) ja Toiset kengät (2007) – tuntuvat edelleen ylivertaisilta näitä Anteron myöhempiä vaiheita lukiessa.

Väisäsen kerronta on muuttunut pitkin romaanivirtaa. Ensimmäiset osat olivat henkilöiden, kohtausten ja säteilevän koomisten paisutusten tähden romaanimaisempia.

Nyt Elohopea eli Antero Pariisissa tulee tyyliltään jo hyvinkin lähelle proustilaista kadonneen ajan etsijää. Draaman sijaan ilmaisu on laajojen kuvauksellisten jaksojen varassa, ja Väisänen loistaa moniaististen kokemusten kertojana.

”Yllättävät aistimusten ja mielikuvien yhdistelmät kiehtovat minua. Tavattoman arkinen tapahtuma kuorii esiin henkilön tai esineen tai paikan, ja tuo yhdistelmä hinaa perässään musiikkikappaletta, väriä, ties mitä.”

Nämä aihiot eivät tule toimeen yksin, sillä ”kyseessä on todellakin riutta, joka aina ilmestyessään kantaa mukanaan kaiken siihen kuuluvan.”

Anteron elämys on tuttu jokaiselle, mutta eräät tekevät siitä taidetta – kuten Marcel Proust ja Väisänen.

Anteron rinnalle, kuin toiseksi päähenkilöksi, nousee tällä kertaa musiikki, taiteenlaji johon kertojaminällä on psykofyysinen suhde.

Elohopea alkaa mahtavalla lauluopintojen kuvauksella, Anteron opettajan tragikoominen persoona ja esiintyvän taiteilijan laskujohteinen karma tilitetään tyhjentävästi.

Laulun soiva energia täyttää Anteron yhä uudestaan, ihminen soittimena ja oman äänen etsiminen vievät monitaiteilijan mennessään.

Mutta laulu on myös läsnäolon taidetta, eikä esiintyminen ehkä sittenkään ole Anteron heiniä, joten Pariisissa hän alkaa jälleen maalata.

Romaanin synkkä säie kutoutuu Anteron ystävän ympärille. Jean-Jacques on homo kuten Anterokin, mutta hän elää kirjavissa suhteissa ja sairastuu ”ruttoon” aikana jolloin aidsiin ei ollut vielä hoitoa.

Romaanin vaikuttavin kuvaus on kammottava joulunvietto ystävän vanhempien kotona, suolle rakennetussa haisevassa pikkukaupungissa. Rakkaudettomat perhesuhteet ja kolea ympäristö taustoittavat Jean-Jacquesin onnettoman kohtalon.

Anteron omat miessuhteet saavat vauhtia kun hän laittaa lehteen seuranhakuilmoituksen nimimerkillä Borealis. Vastauksia ”vaaleatukkainen, sinisilmäinen, pohjoismaalainen taiteilija” saa kymmenittäin ja lopulta löytyy miellyttävän pitkäripsinen, autoileva matematiikanopettaja.

Elohopean tulevaisuuteen avautuva päätös lupaa jatkoa, mutta romaanin lopetuksena se on tyssähtävä.

Väisäsen on jo seuraavassa Anterossa ratkaistava kauttaaltaan paremmin kertomuksen etenemisen ja toisaalta sen pysäyttävän kuvauksellisen aineksen suhde.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Elohopea

Vuosi: 2015

Sivumäärä: 363

Julkaisija: Otava

Laji: romaani

Kirjoittaja: Hannu Väisänen

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • kirja
  • Kirja-arvio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    3. 3

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    4. 4

      Nämä asiat langattoman verkon tietoturva-aukosta pitää nyt tietää: Päivitä tietokoneesi ja modeemisi ohjelmistot heti kun vain mahdollista

    5. 5

      Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

    6. 6

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    7. 7

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    8. 8

      Valtakunnansyyttäjä Nissinen myöntää syyllistyneensä tuottamukselliseen virkarikokseen – oikeudenkäynti alkoi korkeimmassa oikeudessa

    9. 9

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    10. 10

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    4. 4

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    5. 5

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    6. 6

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää