Tarantino-leffasta tuttu japanilaistrio riemastutti Helsingissä - Konserttiarvostelut | HS.fi

Tarantino-leffasta tuttu japanilaistrio riemastutti Helsingissä

The 5.6.7.8's vuosimallia 2014 oli parhaimmillaan valloittava mutta ei mitenkään erityinen, kirjoittaa Mikko Aaltonen yhtyeen ensimmäisestä Suomen-konsertista.

The 5.6.7.8's on monille tuttu Kill Bill Volume 1 -elokuvasta.­

26.7.2014 21:30

Arvio: Konsertti The 5.6.7.8's Helsingin Ääniwallissa Hori Smoku Summer Boogaloo -festivaaleilla.

Hori Smoku Summer Boogaloo -tapahtuman tunnetuin ulkomaalaisvahvistus, japanilainen The 5.6.7.8's -trio, esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa. Näin yhtyeen edellisen kerran viisitoista vuotta sitten mutta en ollut yllättynyt siitä, että trion taidot olivat yhä yhtä alkeelliset sekä soiton että englannin osalta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat