Konserttiarvostelut    |   Konserttiarvostelu

Barokkimusiikki sykähteli verevin tanssipoljennoin

Helsingin Barokkiorkesteri esitteli neljä ranskalaissäveltäjää.

Klassinen Helsingin Barokkiorkesteri Musiikkitalossa. Reinhard Goebel, kapellimestari, Alina Pogostkina, viulu. –Charpentier, Mascitti, Leclair, Auber, Muffat.

Barokkimusiikissa oli kaksi toisistaan selvästi erottuvaa kansallista tyyliä: ranskalainen ja italialainen. Niiden välille puhkesi Pariisissa 1600-luvun loppupuolella kiivas kulttuurisota, jossa vastapuolta herjattiin usein hyvin halventavasti.

Älyllisen ranskalaisen tyylin tunnusmerkkejä olivat kurinalaisuus, eleganssi, kirkkaat muodot ja tanssirytmit. Spontaanit italialaiset rakastivat pursuilevaa virtuoosifanta­siaa sekä viettelevää laulavuutta.

Pariisista tuli taistelukenttä, sillä siellä kuultiin usein italialaisia viuluvirtuooseja ja yhtyeitä.

Kulttuurisota ei koskenut lainkaan saksalaisia ja itävaltalaisia säveltäjiä, joilla ei ollut omaa selvää kansallista tyyliä. He imivät musiikkiinsa sekä ranskalaisia että italialaisia aineksia.

Helsingin Barokkiorkesteri esitteli neljä ranskalaissäveltäjää, jotka pysyivät sodan ulkopuolella ja yhdistivät musiikissaan ranskalaisen ja italialaisen maun.

Jos ranskalaista barokkimusiikkia soittaa sirostellen ja sipsutellen, se alkaa vaikuttaa teennäiseltä sievistelyltä. Saksalainen kapellimestari Reinhard Goebel antoi maan­läheisen poljennon konsertin avausnumeron, Charpentier’n d-molli-konserton tanssiosille. Verevä elämänhalu, eleganssi ja uskonnollissävyinen hartaus tanssivat käsi kädessä.

Rytmikkäästä menostaan tunnettu Goebel viritti korkean energiatason myös ranskalaisten Mascittin, Leclairin ja Auberin sekä konsertin säveltäjistä kosmopoliittisimman, itävaltalaisen Muffatin teoksiin. Syke ei sammunut, ja jousiorkesterista nousi tummasti hehkuva, emotionaalisesti latautunut sointi.

Alina Pogostkina loihti Leclairin konserton soolo-osuuksissa Stradivarillaan ketterästi oikuttelevaa fantasiaa, vaikkei aivan häikäisevään taituruustaikaan yltänytkään. Laulavissa jaksoissa hän oli lumoavan runollinen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Klassinen musiikki
  • Konserttiarvostelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    6. 6

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    7. 7

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    8. 8

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Vantaa alkaa maksaa lastensuojelun työntekijöille liki 5 000 euron ”tulospalkkioita” – ja poliitikot rajaisivat yhden työntekijän vastuulle korkeintaan 30 lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää