Konserttiarvostelut    |   Konserttiarvostelu

Ylioppilaskunnan laulajat ja Tapiolan kuoro tekivät yhdessä sointi-ihmeen Einojuhani Rautavaaran muistokonsertissa

Pasi Hyökki loi täydellisen tasapainon lapsi- ja mieskuoron välille

Einojuhani Rautavaaran muistokonsertti Temppeliaukion kirkossa. Ylioppilaskunnan laulajat, Lauluyhtye Talla ja Tapiolan kuoro johtajana Pasi Hyökki.

Mieskuoro ja lapsikuoro on harvinainen yhdistelmä. Kun Ylioppilaskunnan Laulajat ja Tapiolan kuoro lauloivat yhdessä Einojuhani Rautavaaran muistokonsertin lopuksi Rautavaaran Halavan himmeän alla -sekakuorosarjan, kuulijakunta oli todistamassa suoranaista sointi-ihmettä.

Laulajia tässä loppuhuipennuksessa oli noin 150. Kun mukana oli lähes yhdeksänkymmenen laulajan joukko raavasta miesvoimaa, vaarana tietysti oli, että lapsiäänet hukkuisivat ”mylvivien uroiden” pauhuun.

Turha pelko. Pasi Hyökki onnistui luomaan täydellisen tasapainon lapsi- ja mieskuoron välille, minkä perustana oli myös soinnin esikuvallinen puhtaus. Lapsiäänet lauloivat naisäänten stemmoja, ja sopraanot ja tenorit sekä altot ja bassot kaksinsivat usein tiettyjä kulkuja.

Tarvittiin tietysti huippuhyvä lapsikuoro pitämään puoliaan Ylioppilaskunnan Laulajien järeän maskuliinista ja aika hurjaa sointivoimaa vastaan.

Tapiolan kuorossa on lumoavan kirkkaasti ja vapaasti säteilevät, enkelimäisen kauniit korkeat sopraanot, ja sen altot liitelevät täyteläisen linjakkaasti.

Halavan himmeän alla sarjan laulut ovat peräisin Rautavaaran Aleksis Kivi -oopperasta. Ne ovat tutut Aleksis Kiven runot Ikävyys, Laulu oravasta ja Sydämeni laulu, jotka kuuluvat perinteiseen suomalaiseen mielenmaisemaan.

Lapsikuoron valoisa, vibratoton sointi vapautti laulut maallisten kaipuiden ja tuskien taakasta ja nosti ne jonnekin korkealla ilmavaan sfääriin-. Samalla mieskuoron raskaan massiivinen sointi pehmeni lämpimän isälliseksi ja ja lempeäksi tummaksi virraksi.

Konsertin päänumero oli 1971–72 syntynyt Elämän kirja saksalaisiin, ranskalaisiin, englantilaisiin, ruotsalaisiin ja suomalaisiin runoihin.

Laulujen raskas poljento, vellova sointipolyfonia ja ajoittainen hakkaava rytmiikka panivat miettimään, onko kysymys enemmän elämäntuskasta vai -hurmiosta, Jatkuva kromatiikka synnytti ahdistusta. YL:n esitys oli synkän loistokas.

Tapiolan kuoron Lorca Suite oli kontrasti mieskuoron mustanpuhuvalle jyrinälle: Espanjalainen kiihko abstrahoitui säihkyväksi, rytmisesti tarkaksi tunteiden geometriaksi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Einojuhani Rautavaaran muistokonsertti

Säveltäjä: Einojuhani Rautavaara

Esittäjä: Ylioppilaskunnan laulajat, Lauluyhtye Talla ja Tapiolan kuoro johtajana Pasi Hyökki

Laji: klassinen

Paikka: Temppeliaukion kirkko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    2. 2

      Tukholman elitistisimmässä alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    5. 5

      Vanhempien ”koulushoppailua” näkyy Helsingissäkin – alueiden eriarvoistumista ei ole kyetty täysin torjumaan

    6. 6

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    7. 7

      Tuleeko laina-autolla ajelu kalliiksi, ja mikä on kätevin palvelu? HS testasi kaksi viikkoa yhteiskäyttö­autoilua Helsingissä

    8. 8

      OP:sta katoaa tuhansia työpaikkoja, tuleeko mitään tilalle? Historia opettaa, että teknologia sekä tuhoaa että luo työtä

    9. 9

      Björn Wahlroos: Uusi perustuslaki vei hallituksen valtaa, presidentin valtaoikeuksien lisäämistä tulisi vakavasti harkita – nykyinen järjestelmä ”vaikuttanut maan poliittiseen lamaannukseen”

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    7. 7

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    8. 8

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    9. 9

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    10. 10

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Venetsian maraton päättyi skandaaliin – paikallisen juoksuseuran edustaja voitti, kun kärkijuoksijat johdettiin väärälle reitille
    3. 25-vuotias Anter Yaşa on ehtinyt toimia jo kolmessa puolueessa ja lähteä niistä kaikista
    4. Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”
    5. Tukholman elitistisimmässä alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät Tilaajille
    6. Rasmus Ristolainen on historiallisessa vauhdissa – NHL:n alkukauden tilastokärjen taakse jäävät kaikki tähdet
    7. Vanhempien ”koulushoppailua” näkyy Helsingissäkin – alueiden eriarvoistumista ei ole kyetty täysin torjumaan
    8. Björn Wahlroos: Uusi perustuslaki vei hallituksen valtaa, presidentin valtaoikeuksien lisäämistä tulisi vakavasti harkita – nykyinen järjestelmä ”vaikuttanut maan poliittiseen lamaannukseen”
    9. Räikkönen nousi kolmanneksi USA:n gp:ssä, kun laittoman ohituksen tehnyt Verstappen sai aikasakon – miesten kohtaaminen takahuoneessa meni virnistelyksi
    10. Tunti sitten
    11. Tuleeko laina-autolla ajelu kalliiksi, ja mikä on kätevin palvelu? HS testasi kaksi viikkoa yhteiskäyttö­autoilua Helsingissä
    12. Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti
    13. Näytä lisää