Konserttiarvostelut    |   Konserttiarvostelu

HKO:n konsertin uskonnollinen tunnelma oli paikoin infernaalista

Andres Mustonen oli konsertin visionäärinen johtaja, joka sytytti omaperäisellä johtamistyylillään hengen palon soittajiin

Klassinen. Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa. Andres Mustonen, kapellimestari, Vadim Repin, viulu. - Gubaidulina, Mendelssohn.

Ulkopuolisen silmissä sinfoniakonsertit vaikuttavat usein uskonnollishenkisiltä hartaustilaisuuksilta. Yleisö käyttäytyy rauhallisesti ja kuuntelee hiljaa ja vakavana suuren juhlapukuisen orkesterin soittoa.

Konserttisali lähestyi kirkkoa HKO:n tämänviikkoisessa Bach to the Future -konsertissa. Sen kaikki kolme teosta ovat hengeltään uskonnollisia.

Venäläinen nykysäveltäjä Sofia Gubaidulina on suuri uskonnollinen mystikko, joka ammentaa visioitaan ortodoksisesta uskosta

Gubaidulinan teoksissa vastakohdat kohtaavat ja taistelevat usein äänekkäästi keskenään. Meteli voi joskus olla suorastaan infernaalista.

Konsertti alkoi Gubaidulinan teoksella The Rider on the White Horse, joka on räjähtelevä apokalyptinen purkaus. Ensimmäinen osa kuvaa Jumalan laskeutumista maan päälle. Se on kuin maanjäristys liekkimerineen.

Kristuksen taivaaseen nousu -päätösjaksossa kohtaa Gubaidulinalle tyypillisen trassendentaalisen tason, hopeisesti välkkyvän, hiljaisen ja autuaan taivashelinän.

Vuonna1980 syntynyt viulukonsertto Offertorium oli Gubaidulinan kansainvälinen läpimurtoteos. Se perustuu Bachin Musikalisches Opfer -teoksen teemaan.

Teoksen alussa Gubaidulina pilkkoo teeman sävel säveleltä ja kokoaa sen lopuksi uudelleen, nyt ovelasti väärinpäin.

Rakenne on erittäin taidokas. Alkujakson muunnelmasarjassa viulusolisti Vadim Repin teki taiturillisen fantasiamatkan taivaan hiljaisen ilon ja maan raivoavien kauhujen välillä. Hän taikoi Stradivaristaan aina uusia värejä tuskaisesti raastavista yliluonnollisen kauniisiin.

Virolainen tulisielu Andres Mustonen oli konsertin visionäärinen johtaja, joka sytytti omaperäisellä johtamistyylillään hengen palon soittajiin.

Mendelssohnin Uskonpuhdistussinfonia henki suurta uskonvarmuutta. Finaalin Jumala ompi linnamme -koraalissa Mustonen sai puhaltajat säteilemään harvinaisen kirkasta valoa. Jousien kiitävässä ja kohisevassa aallokossa oli mahtavaa riemun tunnetta.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Konserttiarvostelut
  • Klassinen musiikki
  • HKO

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    2. 2

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    3. 3

      Hannu Uotila raatoi 14 tunnin päiviä kunnes sairaus pysäytti – Nyt hän jakaa liikunta- ja unitietonsa suoraan työterveysasemalle: ”Tällaista terveydenhuollon olisi aina pitänyt olla”

    4. 4

      Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun

    5. 5

      Pohjois-Korea: Ydinsota voi syttyä milloin tahansa

    6. 6

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    7. 7

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    8. 8

      Helsinki käynnisti sisäisen tarkastuksen: miljoonien eurojen asvalttiurakoissa epäillään vuosia jatkunutta ylihinnoittelua – Urakoitsija: ”Siellä on totta kai hullun tuntuisia hintoja”

      Tilaajille
    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      Oikeistopopulistit eivät haasta todellista eliittiä vaan hyökkäävät vihervasemmistolaisten ja suvakkien kimppuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    3. 3

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    4. 4

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    7. 7

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    8. 8

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    9. 9

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    10. 10

      Eroperheen lapsella Kaurilla on niin monta aikuista elämässään, ettei hän ole varma, kuinka monta kotia hänellä on – HS:n lukijat kertovat, kuinka kahden kodin perheissä pärjätään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää