Kauko Röyhkä, Anna Inginmaa ja Hypnomen-yhtye täydentävät toisiaan täydellisesti

Rock Röyhkä / Inginmaa / Hypnomen: Huominen on uni (Stupido) ★★★★

Sanotaan se heti kättelyssä: tällaisiin all-star -levyihin törmää harvoin. Kaikki kokoonpanon kolme elementtiä täydentävät toisiaan täydellisesti.

Suomirockin raskassarjalainen Kauko Röyhkähttps://www.hs.fi/haku/?query=kauko+royhka ja härmäläisen instrumentaalirockin pitkän linjan kulkija Hypnomen hivuttautuvat Röyhkä / Inginmaa / Hypnomen -projektissaan oman mukavuusalueensa reunamille ja tekevät samalla tilaa uudelle tulokkaalle, laulaja Anna Inginmaallehttps://www.hs.fi/haku/?query=anna+inginmaalle. Huominen on uni on sensuellisti, mutta puhtaasti laulavan Inginmaan virallinen ensiesiintyminen levylaulajana.

Albumin sointi on yhtenäinen, vaikka vaikutteet tulevat monelta suunnalta: 1960-lukuisesta soul-popista, hammond-vetoisesta mod-jazzista ja hivenen myös röyhkämäisen kujeilevasta rockista.

Hurriganesin Roadrunner -klassikolle nyökkäävästä kansitaiteesta huolimatta Huominen on uni ei ole mikään räyhäkkä rock’n’roll -albumi.

Mikään ei kuulosta osoittelevalta tai nokkelalta. Päinvastoin, monin paikoin albumi tuntuu suorastaan vanhahtavalta, kuten rautalankaisessa ja iskelmällisessä tunnelmapalassa Markiisin alla, mutta silti musiikin luokitteleminen perinteisiin kategorioihin on mahdotonta. Ja turhaa. Kolmikko on onnistunut luomaan oman elokuvallisen rinnakkaistodellisuutensa, joka on samaan aikaan sekä hyvin suomalainen että äärimmäisen epäsuomalainen.

Musiikillisessa maisemassa on häivähdyksiä heinäpaaliin ilman paitaa nojailevasta Tauno Palostahttps://www.hs.fi/haku/?query=tauno+palosta, mutta ei jälkeäkään kaurismäkeläisestä inhorealismista tai viimeiset parikymmentä vuotta suomalaisia radiokanavia hallinneen valtavirran rockin mollimelankolisuudesta ja yleisestä apaattisuudesta.

Huominen on uni iskee hienon kontrastin keskelle lumisateita ja paukkupakkasia. Jan Gröninhttps://www.hs.fi/haku/?query=jan+groninLoma-kappaleeseen soittaman pedal steel- kitaran lumoavan levollinen tunnelma siirtää kuulijan paitsi heinäkuiseen Hietsuun, helposti myös Havaijille tai Kaukoitään, ja huomattavasti tarjouslentolippua edullisemmin.

Korjattu 11.05: Pedal steel -kitaraa levyllä soittaa Jan Grön, ei Pekka Gröhn, kuten aiemmin kerrottin.