Levyarvostelut    |   Levyarvostelu

Fat Chancen esikoisalbumi tarjoilee vanhaa bluesia monilla tyyleillä

Jatkossa ryhmän toivoisi esittävän enemmän omia sävellyksiään

Blues / R&B Fat Chance: Right On Time Goofin’ ★★★

Helsinkiläisen yhtyeen esikois­albumi on kuin 1950-lukuisen bluesin eri ala­lajien sulatus­uuni, ja siten virkistävä poikkeama roots-julkaisuiden vuolaassa virrassa.

Rönsyilevälle levylle on ladattu myös vanhan koulun rock & rollia ja jopa tanssittavaa jazzia. Fat Chance toimii siis kuten suurimmalla osalla eteenpäin pyrkivistä roots-yhtyeistä on nykyisin tapana. Yhden tyylin sijaan leikitään spektrin koko kirjolla.

Fat Chance on yhtyeenä uusi, mutta koostuu kokeneista soittajista. Uutena nimenä esiin astuu laulaja Ria Korhola, joka hallitsee uskottavasti alan yh­tyeiden keskuudessa nykyisin kovin muodikkaan shouter-tyylin.

Yhtä lukuun ottamatta kaikki albumin kappaleet ovat lainoja, joskaan eivät kolutuimmasta päästä. Jatkossa ryhmältä soisi kuulevan enemmän omia sävellyksiä.

Tätä puoltaisi sekin, että se ainoa oma, pianisti Hessu Pirhosen kynäilemä He’s My Baby, on levyn ylivoimaisesti terävintä kärkeä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Right on Time

Vuosi: 2016

Maa: Suomi

Julkaisija: Goofin'

Esittäjä: Fat Chance

Laji: Blues, r&b

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Levyarvostelut
  • Blues

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    3. 3

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    4. 4

      ”Natsit, menkää kotiin!” – rasistijohtaja Richard Spencerin puhe vaiennettiin Floridassa, kuvernööri oli julistanut kuntaan hätätilan

    5. 5

      Helsingin Kaivopuiston edustalta merestä löytyi kuollut mies – Ohikulkija huomasi ruumiin perjantaiaamuna

    6. 6

      Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti: pääsi Chicago Bullsin aloitus­viisikkoon ja löi pöytään kaikkien aikojen suomalaislukemat

    7. 7

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Voisiko masennusta helpottaa ravitsemusterapian avulla? Tätä tutkitaan nyt Suomessa – ”Ravintoaineiden puutokset saattavat pahentaa masennusoireilua, jolloin syntyy noidankehä”

    10. 10

      Pohjois-Korea lähetti Australialle kirjeen, jossa pelotellaan koko maailman tuhoutumisella – muistuttaa olevansa ”suvereeni ydinasevaltio”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    6. 6

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    7. 7

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    8. 8

      Uutuuskirja paljastaa: muu Yö-yhtye kiusasi ylivoimaista Jussi Hakulista sadistisesti – Olli Lindholm: ”Kateuttahan se oli, alemmuudentuntoa”

    9. 9

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    10. 10

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää