Tanssiarvostelut    |   Tanssiarvostelu

Tanssiteos paljastaa esittämisen ankaran anatomian

Valtteri Raekallion uutuuden yleisö joutuu osaksi esitystä

Esitys – A Performance. Taiteellinen suunnittelu ja toteutus Valtteri Raekallio, esiintyjät Mirva Mäkinen, Eero Vesterinen ja Valtteri Raekallio, runot Eino Santanen, valosuunnittelu Jukka Huitila. Tanssiteatteri Hurjaruuth.

Aina kiinnostava Valtteri Raekallio pureutuu nyt esiintymisen anatomiaan. Ja yleisöön. Kiihkolla ja hurjuudella Eino Santasen runojen pohjalta. Esitys – A Performance näyttää esityskonventioita ja sitten dekonstruoi niitä palasiksi ja osasiksi.

Yleisö on tietenkin osa esitystä. Ja me joudumme väkisin osaksi tätäkin esitystä. Meitä panetellaan ja haukutaan. Runoilija Eino Santasen sanoin ”et ole hyvä vaan olet huono yleisö”. Myönnän ja tunnustan. Antaa tulla vaan lunta tupaan ammattikatsojalle.

Mutta Raekallio on armelias ja laupea. Vaikka verbaalisesti meitä yleisöä sätitäänkin, ei sentään fyysisesti heitetä kakkaa päin näköä. Itse asiassa nautin esityksestä valtavasti.

Esitys – A Performance on metametametaa. Ollaanhan oikeasti esitystilanteessa, istutaan teatteritilassa yleisönä. Ja samalla kyseenalaistetaan esityksen olemus. Alussa hienot tanssijat Mirva Mäkinen ja Eero Vesterinen saatellaan silmät sidottuina tekemään ”oikeaa” tanssiteosta näyttämön etuosaan.

Kunhan heidät on ensin vapautettu muovin alta ikään kuin tanssijareservistä.

Ei parodioiden, vaan tanssi­traditiota toteuttaen tanssijat ­tekevät kaunista parisuhdeduettoa. Aivan puhtaasti nautittavaa. Vaikka sitten esityskäytäntö ­kyseenalaistetaan ja pistetään päreiksi.

Kaiken seremoniamestarina toimii itse koreografi Valtteri Rae­kallio. Hän määrittelee runoilija Santasen upealla toisteisella tekstillä esityksen kummallisuudet. ”Räpäytän silmiäni / ja yleisö on yhä siinä”.

Esityksen duettopari, Aatami ja Eeva jos niin halutaan, kokevat syntiinlankeemuksen, peittävät häpynsä ja ymmärtävät ruumiillisuutensa. Elämästä tulee huojuva talo.

Lopulta me kaikki olemme muovia, synteettistä muokattavaa materiaalia.

Valtteri Raekallio osoittautuu Santasen tekstiä lukiessaan erinomaiseksi lausujaksi. Hän on hypnoottinen kuiskatessaan, pauhatessaan ja räyhätessään.

Vaikka teksti jaetaankin yleisölle ennen esitystä, ei haittaa, ettei siihen ole ehtinyt tutustua. Kaikki tulee ilmi esityksessä ja Esityksessä. ”Eikö niin.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Esitys - A Performance

Koreografia: Valtteri Raekallio

Rooleissa: Valtteri Raekallio, Mirva Mäkinen, Eero Vesterinen

Esittäjä: Valtteri Raekallio, Mirva Mäkinen, Eero Vesterinen

Laji: tanssi

Paikka: Tanssiteatteri Hurjaruuth

Valtteri Raekallio

 Helsinkiläinen tanssitaiteilija, syntynyt vuonna 1982.

 Valmistunut Suomen kansallisoopperan balettikoulusta 2001.

 Perustanut Liikekieli.com-verkkojulkaisun Thomas Freundlichin kanssa 2004.

 Edellinen teos Edustaja (2014) tapahtui tuntemattomassa tilassa, jonne yleisö kuljetettiin bussilla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Arvostelu
  • Tanssiarvostelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskuksessa, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    3. 3

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    4. 4

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    5. 5

      Hälytyskellot eivät Suomessa soineet, kun Mugabe kertoi pelottavista suunnitelmistaan tavattuaan Mauno Koiviston 1981

    6. 6

      Miksi pojat alisuoriutuvat? Vanhempien ”luokkashoppailu” saattaa vauhdittaa sukupuolten oppimiseroja, tutkijat sanovat

    7. 7

      Suomalainen yhteiskunta tekee pojista alisuoriutujia – äitinä syytän itseäni siitä, etten panostanut poikani kulttuuri­harrastuksiin ennen murrosiän alkua

    8. 8

      Suomalainen ”Daniel” lähti Syyriaan sota-alueelle 2013, ja nyt hän on siellä jumissa 3-vuotiaan lapsensa kanssa – ”Olen nähnyt kaikenlaista”

    9. 9

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    10. 10

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    2. 2

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    3. 3

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    4. 4

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    5. 5

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    6. 6

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    7. 7

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    10. 10

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskuksessa, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia
    3. Ainakin neljä linja-autoa kolaroi pyryssä, Limingassa matkustajat jäivät jumiin ojaan kaatuneeseen bussiin – huono ajokeli jatkuu Pohjois-Suomessa
    4. Näin saat tekstiviestit, Whatsapp-historian ja Facebook-viestit helposti talteen tietokoneellesi – Varmuuskopiointi ei riitä viestien arkistoimiseen
    5. Muoviroina täyttää lapsiperheiden kodit ja maailman valtameret – suomalaisten kehittämällä kierrättimellä roinasta voi tehdä lelujen raaka-ainetta
    6. Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”
    7. Kukkotappelua, painia, lautalätkää – Suomi on välituntiliikunnan mallimaa, jota muut ihmettelevät: ”Tärkeää on, että oppilaat voivat ponnistella yhdessä”
    8. Hälytyskellot eivät Suomessa soineet, kun Mugabe kertoi pelottavista suunnitelmistaan tavattuaan Mauno Koiviston 1981
    9. Joukko pohjoiskorealaisiksi esittäytyneitä kalamiehiä ajautui Japaniin – ”Aavelaivat” ovat maan rannikoilla yleisiä
    10. Mikä on ero maailman kärkeen? Suomen hiihdon huippulupaukset ottavat Rukalla merkittävän askeleen: ”Itse luo ehkä vähän painetta”
    11. Tunti sitten
    12. Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”
    13. Näytä lisää