Teatteriarvostelut    |   Teatteriarvostelu

Elämä älypuhelimen näytön valokeilassa

Ylioppilasteatterin somenäytelmässä netin kanssa aina elänyt polvi esittää itseään ja roolihenkilöitä

Teatteri XL. Kantaesitys Ylioppilasteatteri studiossa. Ohjaus Sirpa Riuttala, tekstit Anna Estola ja Riuttala. Näyttämöllä Iiris Kankkunen, Elena Kantinkoski, Reetta Koivukoski, Elisa Luukkainen, Isla Mustanoja, Ilana Palmgren, Mikael Pelto, Milka Rasimus, Hilkka Saarela, Elias Salonen, Juuso Timonen, Vilma Tuomi, Senna Vodzogbe. ★★★

Ylioppilasteatterin XL on produktio, jossa syksyllä teatteriin valitut uudet jäsenet ovat ensimmäistä kertaa näyttämöllä. Ylioppilasteatterin taiteellinen johtaja ja ohjaaja Sirpa Riuttala lähtee XL-produktiossa liikkeelle nykyihmisen näkymisen ja esittämisen tarpeesta.

XL myös kysyy, kuka meitä oikein katsoo.

XL:ssä hienosti yhteisnäyttelemiseen viritetty esiintyjäjoukko harhailee lähes kaksi tuntia ruudun, sinivalon ja vainoharhan maailmassa.

XL on muodoltaan verkostomainen. Se esittää reaktioketjuja ja yrityksiä päästä esiin. Välillä näyttelijät esiintyvät omia itsenään, välillä esittävät itseään, välillä he ottavat eri rooleja.

Yleisölle annetaan vain vähän informaatiota siitä, mistä kohtauksissa on kyse, mutta näytetään perin pohjin reaktiot ja tapahtumien kommentointi. Vaikka XL on muodoltaan hajanainen, se ei ole sitä sisällöltään. Työryhmä onnistuu kuvaamaan ilmiöitä aforistisen tiivistetysti.

Esitys ei kritisoi ihmisen tarvetta koko ajan kuvata itseään vaan yrittää saada kiinni siitä, miltä ihmisestä tuntuu elää elämäänsä kuvavirran ja jatkuvan esittämisen keskellä.

Pakko-Finland-ohjelmassa osallistujilta toivotaan erityisen raflaavia pakkomielteitä, lähiömutsi kuvaa joulunsa, nuori mies suunnittelee valtavaa livepornoshowta ja outo julkkis saa naiset kiemurtelemaan edessään. Ilmapiiri on kiimainen, vaikka kukaan ei oikein tiedä, mihin halu lopulta suuntautuu ja mistä se kumpuaa. Onko missään vapautta vai onko kaikki ennalta ohjelmoitua?

Esityksen värimaailma on musta. Näyttämöllä piiskataan ja pukeudutaan vartaloa nuoleviin asuihin. Kohtauksissa huohotetaan ja puhutaan rivoja. Esityksen vahvuus on siinä, että se ottaa sometodellisuuden raadollisista piirteistä niskalenkin muuttamalla ne leikiksi.

Ylioppilasteatterissa näyttelee väkeä, jotka ovat eläneet koko nuoruutensa sometodellisuudessa. Nettielämää ei voi irrottaa heidän kasvutarinastaan erilliseksi saarekkeeksi.

Musiikki on korkeatasoista mutta välillä koreografiat jäävät vähän hutiloiviksi. Liialla hosumisella kadotetaan muutamien näyttämökuvien ja ryhmäkohtausten tehoja.

Kun XL päättyy itseään eri puolilta kuvaaviin ihmisiin, joita vain älypuhelimien näyttö­valot valaisevat, ei olla päästy mihinkään johtopäätökseen, lopputulemaan tai kuljettu mitään matkaa.

XL on päättymätön virta, johon kannattaa heittäytyä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

XL

Rooleissa: Iiris Kankkunen, Elena Kantinkoski, Reetta Koivukoski, Elisa Luukkainen, Isla Mustanoja, Ilana Palmgren, Mikael Pelto, Milka Rasimus, Hilkka Saarela, Elias Salonen, Juuso Timonen, Vilma Tuomi, Senna Vodzogbe

Paikka: Ylioppilasteatterin studio

Ohjaaja: Sirpa Riuttala

Kirjoittaja: Anna Estola, Sirpa Riuttala

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Teatteriarvostelut
  • Sosiaalinen media

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    2. 2

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    3. 3

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    4. 4

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    7. 7

      Poliisi epäilee: lakitoimiston omistaja laskutti oikeusministeriötä toistuvasti tyhjästä – turvapaikanhakijoiden oikeusavusta meni lasku, vaikka turvapaikanhakija oli jo poistunut maasta

    8. 8

      Malmin nainen kertoi valehdelleensa krp:lle Aarnion syyllisyydestä

    9. 9

      Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

    10. 10

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    6. 6

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    7. 7

      Testasimme langattomia kuulokkeita toimistossa ja lenkkipolulla – Vastamelukuulokkeiden äänenlaatu hämmästytti

    8. 8

      Vantaa alkaa maksaa lastensuojelun työntekijöille liki 5 000 euron ”tulospalkkioita” – ja poliitikot rajaisivat yhden työntekijän vastuulle korkeintaan 30 lasta

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää