Aateliset olivat Suomen ensimmäisiä rikkaita - Kuukausiliite | HS.fi
Constantin Linder (vas.) oli 1800-luvulla  Suomen rikkaimpia ihmisiä. Hänen poikansa Hjalmar (edessä) menetti omaisuuden ja teki itsemurhan 1921.

Aateliset olivat Suomen ensimmäisiä rikkaita

Suomeen syntyi rikkaiden luokka, kun Ruotsin kuningas lahjoitti suosikeilleen valtavia maa-alueita. 1800-luvulla aateli alkoi sijoittaa teollisuuteen, ja samaan aikaan jotkut porvarit loivat omaisuuksia yritteliäisyydellään.

6.12.2014 6:41

Erik Fleming rikastui sotimalla. Nuori sotapäällikkö kokosi Suomesta 2 400 ratsusotilaan joukon ja lähti häätämään tanskalaisia Suomesta.

Elettiin uuden ajan alkua, 1520-lukua. Ruotsin ja Tanskan hallitsijoiden liitto Kalmarin unioni oli pitänyt valtaa Pohjoismaissa neljännesvuosisadan ajan. Nyt luottamus unionikumppaneiden kesken oli mennyttä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?