Kuukausiliite

Kallis keltainen muisto – ”Onko tämä se Rytsölöiden auto?”

Jaakko Rytsölän Lamborghini kävi Monacossa ja oli arpajaispalkinto. Lopulta se löysi oikean kodin.

Jaakko Rytsölän keltainen Lamborghini on Suomen tunnetuimpia autoja. Alun perin hänen ei pitänyt moista edes hankkia. It-yrittäjänä rikastunut Rytsölä osti alkuvuodesta 2000 Ferrari 360 Modenan. Pikkuveli Antti Rytsölä totesi siihen tutustuessaan, että voisi hankkia samanlaisen, mutta sitä olisi pitänyt odottaa tehtaalta jopa vuosi. Antin huomion vei pian toinen italialaisauto, Lamborghini. Koska niitä ei Suomessa myyty, hän lensi Saksaan. Isoveli lupasi lähtee kaveriksi.

Lamborghineja oli stuttgartilaisessa autokaupassa vierekkäin, ja sellaisen saisi mukaan melkein heti. Antti päätti tehdä kaupat Diablo-mallista. Jaakko mietti, että miksei hänkin. Pitäisi vain päättää väri. Esillä oli vierekkäin sininen ja keltainen. Koska Antti halusi sinisen, Jaakko totesi, että keltainen kelpaa kyllä.

Rytsölät maksoivat autoistaan 435 000 euroa. Per auto. Kun sellaisella ajaa pitkin Helsinkiä, katseet kääntyvät. Jaakko Rytsölä ajoi Lamborghinilla myös Monacossa, Barcelonassa ja ”missä vain, missä nopeudet ovat kovia ja voi ajaa katto auki”. Hän muistaa nähneensä mittarin neulan lähellä kolmeasataa. Auton huippunopeus on noin 316 kilometriä.

Sitten Rytsölät menettivät omaisuutensa ja autot myytiin. Jaakko oli parissa vuodessa ajanut omallaan noin 25 000 kilometriä.

Auton osti ensin vantaalainen, sitten turkulainen autokauppa. Sieltä auton osti bulvaani, joka oli liikemies Vesa Keskisen asialla. Keskinen järjesti veteraanien kunniaksi Miljoonakiitos-tempausta ja tarvitsi arpajaisiin palkintoa.

Lamborghinin voitti nokialainen eläkeläinen Pauli Mäkelä. Hän kertoi Ilta-Sanomissa, että vaimo oli täyttänyt arpakupongin Keskisen kaupalle tehdyllä bussiretkellä. Palkinto meni kuitenkin myyntiin jo puolessa vuodessa, sillä se keräsi lähinnä kateutta ja pahansuopuutta. ”Tavallinen arpajaisvoitto olisi ollut paljon parempi”, Mäkelä harmitteli haastattelussa.

Iltapäivälehdissä alettiin pian puhua jopa Lamborghinin kirouksesta. Mäkelältä auton ostanut tamperelainen liikemies ehti omistaa auton puolitoista kuukautta, kunnes kuoli.

Ainakin yksi kirous autossa on, ja se on se, ettei sillä saa vieläkään ajaa rauhassa. ”Onko tämä se Rytsölöiden auto?” kysyy aina joku.

Ihmettelyyn kyllästyi myös se sipoolainen yrittäjäpariskunta, joka omisti auton tovin. Seuraava omistaja eli espoolainen it-yrittäjä muistelee, ettei ”autolla saanut ajaa huomiotta kilometriäkään.” Hän onnistui ostamaan auton ilmeisesti tähän mennessä huokeimmalla hinnalla. Pyyntö oli noin 160 000 euroa.

Hänen kontolleen tosin tuli myös kalliita korjauksia. Pelkkä öljynvaihto maksaa tonnin, mutta edessä oli muun muassa kytkinremontti, 12 000 euroa. Aiempienkin omistajien pussia auto oli syönyt. Esimerkiksi ylös nousevien ovien jousitusta on korjailtu, samoin kompressoria, jonka avulla auton keulan saa hieman ylös, jos edessä on vaikkapa suojatiekoroke.

Sitten it-yrittäjä muutti maalle ja pani auton myyntiin. Ei kyläteillä Lamborghinilla ajella.

Lamborghini on nykyisin Keski-Suomessa. Omistaja ei halua puhua siitä nimellään, sillä hänelle auto on rakkaus, eikä keski-ikäinen suomalaismies kersku sellaisilla lehdissä.

Kun it-yrittäjä laittoi ilmoituksen nettiin kesällä 2013, keskisuomalaismies tarttui siihen heti. Sopi tapaamisen, tutki autoa ja sen papereita. Sitten myyjä kysyi, pannaanko käyntiin.

”Se jylinä ja mylvinä, kun auto nostaa kierrokset 1 500:aan, eikä moottori ole vielä lämmin. Se oli sinfonia! Tajusin, miten paljon sitä ihailin ja miten paljon olin sitä kaivannut.”

Kaivannut?

Niin. Ostaja osallistui aikoinaan Keskisen arpajaisiin ja oli jättämässä tarjousta jo 2011 mutta myöhästyi. Hän päätti olla valmis, jos auto ikinä vielä tulisi myyntiin. Niinpä käteistä oli nyt valmiina. Ostaja yritti toki tinkiä, mutta tulos ei ollut kummoinen: lähemmäs kahdensadan tonnin autosta 250 euroa.

”Minulle tämä ei ole vain auto vaan muistomerkki 2000-luvun alusta. Se muistuttaa elämästä sisäpiirin sisällä. Muuta ajasta ei olekaan jäljellä”, omistaja sanoo. Hän oli Rytsölöiden tavoin töissä kasvuhakuisessa it-firmassa.

Auton mittarissa on nyt 45 000 kilometriä. Myyntiaikeita ei ole. ”Tämä on tarkoitettu pitkäaikaiseksi suhteeksi”, omistaja sanoo.

Suhteissa osapuolten pitää aina tehdä myönnytyksiä. Tällä kertaa se oli se, että uuden omistajan piti alkaa jumpata. Hänen takapuolensa kun ei mahtunut penkkiin.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jaakko Rytsölä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    4. 4

      Weinstein-skandaali syvenee – Game of Thrones -näyttelijä Lena Headey syyttää tuottajaa ahdistelusta

    5. 5

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    6. 6

      Jari Jääskeläinen on vaihtanut työmaakoppien tyttökalentereita luontokalentereihin – rakennusalalla naisia on häiritty vuosikymmenet, mutta nyt asiaan halutaan muutos

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen kääntää saduista roolit nurin – Tasa-arvoista kasvatusta korostava vanhempi törmää yhä ihmettelyyn

      Tilaajille
    8. 8

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    9. 9

      Flunssaisena töihin tuleva on pahoinpitelijä – Ihmisellä pitää olla mahdollisuus sairastaa

    10. 10

      Petolaumat lähestyvät suurkaupunkeja ympäri Eurooppaa – Suomen kokoisessa Italiassa on lähes kymmenkertaisesti susia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    3. 3

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    4. 4

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    5. 5

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    6. 6

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    7. 7

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    8. 8

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    9. 9

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    10. 10

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää