Kuukausiliite

Lätyt vanhasta Viaporista

Helmikuussa Mysi Lahtinen paistaa blinejä venäläisen Olga-rouvan ohjeella.

Mysi Lahtisen lapsuuteen eivät
blinit kuuluneet. Etelä-Pohjanmaalla ei tosiaan herkuteltu venäläisillä ruuilla. Läntinen Suomi kokkasi ruotsalaiselta keittiöltä saatujen vaikutteiden mukaan.

Vasta Suomenlinnassa Mysi oppi blinien syöjäksi.

Hän pääsi maistamaan niitä vanhan viaporilaisen Olga-rouvan keittiössä ja oli myyty.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mysin mielestä suomalaisen keittiön onni on sesonkiruuat. Ne pitää syödä oikeaan ­aikaan – kesäkeitto kesällä, ravut rapuaikana
ja blinit helmikuussa.

Mysin pöydässä herkutellaan laskiaisen aikaan blineillä, ja ne on tehty Olga-rouvan ohjeen mukaan.

”Blinillä herkuttelu ei totisesti ole mikään laihdutusruoka. Mutta eihän se mikään jokapäiväinen ruoka olekaan. Bliniaika on vain kerran vuodessa, ja silloin voi mainiosti löy­sätä vähän pipoa”, Mysi sanoo.

Joku lisää blinitaikinaan olutta, joku vissyä. Olgan reseptissä on täysmaitoa ja paksua kermaa. Miksi?

”Nämä ovat vaan niin hyviä”, Mysi vastaa ja raksuttelee jauhosihtiä taikinakulhon päällä. Tattari- ja vehnäjauhot hän sihtaa maidon sekaan, ja se käy pienellä mitan ja siivilän yhdistelmällä.

Taikinan tulee levätä kahdesti. Ensimmäisen puolen tunnin lepohetken jälkeen lisätään lämmin kerma ja annetaan taikinan oleilla peiteltynä kulhossa toiset puolisen tuntia.
Sen jälkeen lisätään kovaksi vaahdoksi vatkattu valkuainen, ja kuohkea taikina on valmista pannulle.

Aivan tuoreen munan valkuainen on työläs vatkattava vaahdoksi. Jos ei ole varma munan iästä, on valkuaisen joukkoon syytä lisätä ripaus suolaa, niin kovaksi vaahdoksi vispaaminen käy helpommin, Mysi sanoo.

Valurautapannun käsittelyyn Mysi sai verrattoman neuvon Olga-rouvalta.

”Kauan käyttämättömänä ollut valurau­tainen lättypannu kuivuu, ja paistettu ruoka tarttuu kiusallisesti kiinni pannuun”, Mysi sanoo.

Hän toistaa Olgan neuvon:

”Kun otat lättypannun käyttöön taas pitkästä aikaa, hiero putsatun ja hyvin kuivatun pannun syvennyksiä raa’alla sipulinpuolikkaalla ja sulata vasta sitten pannussa reilusti voita. Blinit irtoavat nyt kiltisti pannusta.”

”Helmikuu on madeaikaa, se täytyy muistaa mainita”, Mysi vannottaa – ja lusikoi mätiä sipulisilpun viereen. Mateen mäti on erityisen hieno lisä blinille, mutta sen saaminen pöytään ei käy ihan helposti.

Seikkaperäinen ohje mateen ja sen mädin käsittelyyn ja mädin suolaamiseen löytyy tuoreesta kirjasta nimeltään Mysi kertoo ja kokkaa (HS Kirjat) ja Kuukausiliitteen netti­sivuilta (HS.fi/kuukausiliite).
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuukausiliite
  • Mysin Keittiössä
  • Mysi Lahtinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    3. 3

      Miljoonien arvoinen Rodin-veistos lojui unohdettuna kaupungintalon nurkassa USA:ssa – 22-vuotiaan työntekijän löytöä ei aluksi otettu todesta

    4. 4

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    5. 5

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Ideologisesti” työtön Ossi Nyman aiheutti kohun kieltäytymällä ”typeristä” hommista – mutta entä jos työ on ihmisen oikeus eikä vain pakko?

    8. 8

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    9. 9

      Amfetamiinista tuli nopeasti Joukon lempihuume, ja sen jälkeen huuruista elämää kesti yli 20 vuotta – tällainen oli 1970-luvun huume-Helsinki

      Tilaajille
    10. 10

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    7. 7

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    8. 8

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    9. 9

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    10. 10

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Oppositiopoliitikko Navalnyi pääsi vapaaksi Venäjällä
    3. Miljoonien arvoinen Rodin-veistos lojui unohdettuna kaupungintalon nurkassa USA:ssa – 22-vuotiaan työntekijän löytöä ei aluksi otettu todesta
    4. Trump aikoo sallia John F. Kennedyn murhaa koskevien salattujen asiakirjojen julkaisun
    5. Korkeasaaren ilves­tarhan rakentaminen maksaa 470 000 euroa enemmän kuin alkuperäinen hinta, hintalappu nyt 1,2 miljoonaa
    6. Tänään televisiossa: Erinomainen dokumenttielokuva Greenpeace-järjestöstä ei vain hymistele saavutuksista, vaan kertoo myös riidoista
    7. Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”
    8. Tunti sitten
    9. Japani äänestää tänään, vaali­asetelma kuulostaa supersankari­elokuvalta: Huulipuna­ninja ja uneton ydinturma­mies haastavat Super Marion taifuunin keskellä
    10. Sääli, että niin moni jäi ulos hypetetyn pelimannin keikalta – Blind Boy Paxton soitti ja kertoi hyviä tarinoita Louisianan isovanhemmistaan
    11. Jättikuorolle tehty Affekt on monotoninen monumentti, mutta Leif Segerstam piti kaiken hallinnassaan
    12. Viikon kirjasuosituksissa Arundhati Royn odotettu uutuus, antiikin myyttejä ja 1990-luvun trillerimäinen Venäjä
    13. Näytä lisää