Kuukausiliite    |   Resepti

Talvinen vihanneskeitto

Mysi Lahtisen talvinen vihanneskeitto on kalpea muttei tylsä.

3 rkl
öljyä
4 rkl
aurinkokuivattujen tomaattien öljy-lientä
1
voinokare
2
isoa sipulia
3
isoa valkosipulinkynttä
15
hillosipulia
1
laiha purjo ja suuri osa lehdistä
6
aurinkokuivattua tomaattia purkista

1
ison nyrkin kokoinen pala keräkaalia
3
l kasvislientä
1
iso happamanmakea omena
5
timjaminoksaa
6
mausteneilikkaa

5 rkl
hillosipulien lientä
1
laakerinlehti
muutama kierros mustapippuria myllystä
6–7
perunaa
Mittaa öljyt paksupohjaiseen keittokattilaan ja lisää voinokare. Nosta sipuliviipaleet, karkea valkosipulisilppu, hillosipulin puolikkaat ja purjorenkaat kattilaan ja paista, kunnes ne vähän laiskistuvat. Lisää silputut purjonlehdet, tikuiksi leikatut aurinkokuivatut tomaatit sekä ohuen ohuet kaalisuikaleet ja kääntele niitä sipuleitten lomassa, kunnes nekin hieman raukenevat. Varo käräyttämästä ihania aineksia. Kaada kuuma kasvisliemi kattilaan.

Lisää kuutioiksi leikattu kuorittu omena, timjaminoksat, mausteneilikat, hillosipulin liemi, laakerinlehti ja mustapippuri. Anna keiton kiehua hiljaisella tulella tunnin.

Aika saattaa tuntua pitkältä. Mutta hyvän keiton salaisuus on siinä, että kattilaan nostetuille aineksille annetaan tarpeeksi aikaa tutustua toisiinsa, ystävystyä ja solmia herkullisen kauniita liittoja keskenään.

Omena on hajonnut näkymättömiin, niin kuin on tarkoituskin. Lisää nyt kuoritut, kahtia tai kolmeksi halkaistut perunat ja keitä ne kypsiksi.

Keitto on talvisen kalpea, mutta ei suinkaan tylsä. Tulee mieleen japanilainen runo nimeltään Kalpean kuun tarinoita. Se ei totisesti ole tylsä. Se on jännittävällä tavalla maukkaan hyväileväinen.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    3. 3

      Norjan Mannen-vuori saattaa romahtaa tänään

    4. 4

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    5. 5

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    6. 6

      Autopommi syöksi Maltan epävarmuuteen – Murhatun tutkivan journalistin Daphne Caruana Galizian poika hyökkää pääministeriä vastaan: ”Täyttänyt poliisin ja oikeusistuimet roistoilla”

    7. 7

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    8. 8

      Minä myös -kampanja osoitti, miten laaja ongelma seksuaalinen häirintä on – HS tapasi Helsingissä ja Espoossa kymmeniä ihmisiä, jotka kertovat omista ahdistelu­kokemuksistaan

    9. 9

      Perussuomalaiset hajoaa ydinkannatusalueellaan Vantaalla – yhdeksän aktiivia loikkaa sinisiin

    10. 10

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    4. 4

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    5. 5

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    6. 6

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    7. 7

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    8. 8

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    9. 9

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    10. 10

      Lasikatto murtui Turussa: Minna Arve valittiin kaupunginjohtajaksi yhden äänen erolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    9. 9

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää