Kuukausiliite

Hausmyllyn laulaja antoi mahtavan äänensä Big Brotherille ja Kelalle

Jari Karjalainen aikoo palata lavoille. 1990-luvun suosikkibändiin hän ei kuitenkaan koske enää ikinä.

Parhaina päivinä keikkoja riitti. Hausmylly soitti ensin puoliltapäivin koulun salissa Toivakassa, illalla ulkoilmatapahtumassa Jyväskylässä, ja alkuyöstä yhtye ajoi vielä yökerhoon Viitasaarelle.

”Kouluun tosin taidettiin saada porttikielto. Kielenkäyttömme ei sopinut ala-asteikäisten korville”, Jari Karjalainen muistelee. Hän oli yhtyeen laulaja, artistinimeltään Drome.

Hausmylly oli 1990-luvun alussa Suomen suosituimpia yhtyeitä. Se luukutti kaikkialla kappaleita, joissa yhdistyivät suomalainen junttihuumori ja eurooppalainen tanssimusiikki. Menestysreseptillä myytiin kultaa.

”Bändi sopi parikymppisen pirtaan oikein mainiosti. Hauskaa oli”, Karjalainen muistelee.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hausmyllyn perustivat vuonna 1989 Viitasaarella Mika Kauppinen ja Hannu Pulkkinen. Pian Karjalaista pyydettiin kuitenkin levyn teossa apuun, olihan hänellä tuolloin studio sadan kilometrin päässä Jyväskylässä.

Hausmyllyn hittejä olivat sellaiset kuin Mua haluttaa, Ikävä lokakuu ja Se mustamies, joka oli julkaisuvuotensa myydyin single. Paikallisradioissa ja Toyota Corolloissa läpi Suomen raikasi sen kertosäe: Me halutaan olla neekereitä.

”Meistä biisi oli ylistyslaulu afroamerikkalaisille miehille, mutta meidät leimattiin rasisteiksi. Neekeri-sanalla ei ollut silloin vielä samaa sävyä kuin nyt. Niin sanotut oikeat muusikot ja kriitikot eivät kuulleet kappaleessa mitään hyvää tai edistyksellistä, vaikka se oli uraauurtava soundeiltaan ja toteutukseltaan.”

Hausmyllyn kappaleet tuntuvat Karjalaisesta nyt etäisiltä, samoin keikkareissut, joilla kossupullo saatettiin korkata jo ennen puoltapäivää. Hän otti yhtyeeseen hieman etäisyyttä jo 1990-luvun puolivälissä, kun perusti oman ääni- ja videoyrityksen, joka suolsi vuosittain satoja mainoksia radioon ja telkkariin.

”Tuskin olisi noina vuosina tullut tehtyä samoja kevätjuhlaliikkeitä, jos en olisi ollut Hausmyllyssä. Siinä kävi nuorille pojille kuin monille Espanjaan tuleville kausityöntekijöille: jokin ruuvi löystyi pääkopissa.”

Karjalainen tuntee espanjalaiset kausityöntekijät, koska Hausmyllyn hiivuttua hän muutti vuonna 2004 Las Palmasiin ja keskittyi siellä ravintolabisnekseen. Pohjoismaisten turistien suosikkikohteessa hän pyöritti liikekumppaneidensa kanssa olohuonetyyppistä yleisravintolaa, illallisravintolaa, saunabaaria sekä minigolfrataa.

”Mutta siellä pitäisi olla niin yrittäjähenkinen, että jaksaisi olla läsnä aamuvarhaisesta yömyöhään ne seitsemän kahdeksan kuukautta, jonka sesonki kestää”, Karjalainen huokaa. Työvoiman vaihtuvuus oli hänen mukaansa niin suurta, että omistajan piti käytännössä koko ajan olla itse ”kädet syvällä taikinassa”.

Välillä Karjalainen kokeili kahta ravintolaa myös Fuengirolassa Manner-Espanjassa, mutta siellä työ osoittautui vielä Kanariaakin haastavammaksi. ”Se oli mahdoton liiketoimintayhtälö. Aurinkorannikolla asiakkaat ovat suurimmaksi osaksi minibudjetilla eläviä eläkeläisiä, joille mikään ei saisi maksaa mitään.”

Viime vuonna Karjalainen sai ravintoloitsimisesta tarpeekseen ja palasi Suomeen. Playa del Inglesissä on tosin vielä Karjalaisen omistama saunabaari, Kontulan Helmi. Siellä pitää säännöllisesti käydä tarkistamassa, että hänen suunnittelemansa kaasukiukaat toimivat.

Suomessa Karjalainen keskittyy nyt äänitöihin ja musiikkiin. Tekeillä on ensimmäinen sooloalbumi. Sillä kuullaan Karjalaisen omien sävellysten lisäksi tsunamissa kuolleen Aki Sirkesalon aiemmin julkaisemattomia kappaleita. Karjalaisen tuttava, levybisneksessä työskennellyt Timi Laukkanen löysi demonauhat muutama vuosi sitten ja tarjosi niitä Sirkesalon perikunnan luvalla Karjalaiselle.

Levyn pitäisi valmistua elokuuhun mennessä, jolloin Karjalainen täyttää 50 vuotta. ”Levy on ollut enemmän tai vähemmän työn alla jo 30 vuotta, mutta nyt se viimein ilmestyy. Tai sitten sitä ei tule koskaan.”

Vaikka Hausmylly soi radioissa enää harvakseltaan, Karjalaisen ääni ei ole kadonnut suomalaisten korvista. Suosittu mainos- ja puhelinpalveluääni toivottaa esimerkiksi Tervetuloa Kelan asiakaspalveluun. Karjalainen nauhoitti aikoinaan myös Suomen Big Brother -ohjelman kuulutukset. Hän on antanut äänensä myös muun muassa navigaattoreihin.

Hausmyllyn alkuperäisen kokoonpanon paluusta Karjalainen ei innostu. Hän sanoo halunneensa lopettaa yhtyeen jo 1990-luvun lopulla, mutta jatkoi, koska muut halusivat.

”Yksi ryhmästä on jo kuollut, joten se ei olisi enää sama asia. Enkä näe mitään muitakaan syitä, miksi sitä pitäisi tekohengittää. Oikeastaan emme ole koskaan hajonneet, joten emme voi tehdä paluutakaan.”

Jari Karjalainen, 49, oli Hausmyllyn laulaja. Yhtyeen esikoisalbumi julkaistiin vuonna 1990. Karjalainen on työskennellyt myös radiotoimittajana, ravintolayrittäjänä, spiikkerinä, ääninäyttelijänä ja äänituottajana. Nyt hän valmistelee ensimmäistä sooloalbumiaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuukausiliite
  • Missä hän on nyt

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    2. 2

      Jussi Niinistö on Timo Soinin sanoin ”todennäköisesti tyhmä, mutta ei välttämättä” – Veikö naisten asepalvelukseen leikkauksia esittänyt puolustusministeri somekansaa kuin pässiä narussa?

    3. 3

      Meghan ja Harry julkaisivat viralliset hääkuvansa

    4. 4

      Ruotsi postittaa jokaiseen kotitalouteen 20-sivuisen ohjevihkosen, kuinka toimia sodan syttyessä

    5. 5

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    6. 6

      Tulivuori on tehnyt tuhoja Havaijilla jo viikkoja, ja nyt edessä on uusi uhka – video näyttää, kuinka hehkuva laava törmää mereen

    7. 7

      Asia Argento kertoi Cannesin elokuva­juhlien palkinto­gaalassa yleisölle, kuinka Harvey Weinstein raiskasi hänet festivaalilla 20 vuotta sitten – ja sitä muistutusta tarvittiin

    8. 8

      Katsastusväli pitenee, pakokaasumittaus poistuu, huonoista renkaista seuraa ajokielto – HS kokosi yhteen katsastustoiminnan muutokset

    9. 9

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    10. 10

      Nyt myös Paula Vesala ja Marketta Tikkanen kertovat Louhimiehen kohdelleen epäasiallisesti – Louhimies Ylelle: Psykologi mukaan kuvauksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    2. 2

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    3. 3

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    4. 4

      Miksi haluaisin elää pidempään, jos elämäni on pelkkää työtä varten?

    5. 5

      Näyttelijät vastaavat Aku Louhimiehen väitteisiin –”Seisomme sanojemme takana”

    6. 6

      Miksi Helsingin upeiksi luvatuista tornitaloista tulee mitä sattuu?

    7. 7

      Tässä työpaikassa hommat voi tehdä milloin vain – Luottamusmies, pomo ja työntekijät ovat tyytyväisiä, mutta lain vaatimuksia työpaikka ei täytä

    8. 8

      Nyt myös Paula Vesala ja Marketta Tikkanen kertovat Louhimiehen kohdelleen epäasiallisesti – Louhimies Ylelle: Psykologi mukaan kuvauksiin

    9. 9

      Marco Wessman joutui tarkkailuluokalle ensimmäisenä koulupäivänä 1980-luvulla ja oli siellä peruskoulun loppuun asti – ”Tarkkiksia” ei enää ole, mutta onko kaikkien mahdollista olla samassa luokassa?

    10. 10

      Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

      Tilaajille
    2. 2

      Haiseva hengitys vaivaa yhä useampaa suomalaista – Asian­tuntija kertoo, mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä

      Tilaajille
    3. 3

      Onko istuminen painanut hartiasi kyyryyn ja niskan kipeäksi? Nämä kolme liikettä paljastavat, kuinka jumissa oikeasti olet, ja treenaavat samalla yläselän kuntoon

    4. 4

      Jasper Pääkkösellä on merkittävä rooli Spike Leen uutuuselokuvassa, josta tuli Cannesissa suuri tapaus – ”Iski tajuntaan, että olen oikeasti osa tällaista”

      Tilaajille
    5. 5

      Patikoimassa ollut turisti ryöstettiin Nuuksion kansallis­puistossa – taklattiin maahan takaapäin vaellus­reitillä

    6. 6

      Kysy nämä kaksi kysymystä, kun lapsi uhmaa ja raivoaa – kasvatuskouluttaja Liisa Ahosen mukaan ongelmalapsia käsitellään väärin

      Tilaajille
    7. 7

      Tee nämä yksinkertaiset asiat, niin näytät hyvältä selfiessä – HS:n palkittu kuvaaja Sami Kero kertoo 8 temppua, jotka jokainen osaa tehdä

    8. 8

      ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” sanoi Susanna Koski A-studiossa pitkäaikaistyöttömälle ja suututti ihmiset somessa – ja oli yhtä aikaa oikeassa sekä aivan väärässä

    9. 9

      Häkellyttävän moni kertoo joutuneensa avaruusolentojen sieppaamaksi – Ilmiölle on nimi, ja se selittää, miksi sieppaustarinat ovat nyt loppuneet

      Tilaajille
    10. 10

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    11. Näytä lisää