Kuukausiliite    |   Sota 1918 livenä

16. toukokuuta: Nuori Urho Kekkonen marssii Mannerheimin ohi Esplanadilla valkoisten voitonparaatissa – ”Taas kansa hurrasi”

Tammikuussa alkanut Sota 1918 livenä -kirjoitussarja päättyy. Toukokuun 16. päivä Mannerheim johtaa voitonparaatia Helsingissä ja julistaa päiväkäskyssään: ”Armeijan päämäärä on saavutettu. Maamme on vapaa.”

Torstai 16. toukokuuta 1918

Sodan voitonjuhla pidetään suotuisassa säässä. Torstaina 16. toukokuuta Helsingissä paistaa aurinko ja lämpötila nousee viiteentoista asteeseen. Valkoinen armeija järjestää pääkaupungissa suuren voitonparaatin. Siihen osallistuu 12 000 miestä.

Viimeiset taistelut ovat tauonneet jo puolitoista viikkoa aiemmin. Kolmen ja puolen kuukauden sota on vienyt noin 9 500 suomalaisen hengen. Lisää ihmisiä, itse asiassa enemmän, tulee kuitenkin kuolemaan lähikuukausina, kun punavankeja teloitetaan ja heitä kuolee vankileireillä nälkään ja sairauksiin.

Torstain paraatin päähenkilö on luonnollisesti kenraali Gustaf Manner­heim, valkoisen armeijan yli­päällikkö. Hän antaa päivä­käskyn:

”Teitä oli koural­linen huonosti aseistet­tuja miehiä, jotka pelkää­mättä lukuisaa vihollista aloitte vapaus­taistelun Pohjan­maalla ja Karjalassa. Lumi­vyöryn tavoin on Suomen armeija sitten kasvanut voitto­kulkunsa aikana etelää kohti.”


”Armeijan pää­määrä on saavutettu. Maamme on vapaa. Lapin tuntureilta, Ahvenanmaan ulom­maisilta luodoilta aina Siestarjokeen asti liehuu leijona­lippu. Suomen kansa on pudistanut päältään sata­vuotiset kahleet ja seisoo valmiina ottamaan sen paikan, joka sille kuuluu.”

Mannerheim ratsastaa keskustaan paraatin kärjessä Neptun-hevosensa selässä. Hän saapuu juhlakansan eteen pitkin Heikinkatua, joka myöhemmin nimetään hänen mukaansa Mannerheimintieksi. Katujen varsille on kerääntynyt runsaasti kaupunkilaisia. Tosin punaisten puolelta kaupunkia, pitkän sillan tuolta puolen, ei juhlijoita tule. Mannerheim on työväestön vihan kohde, mutta porvareiden sankari.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yleisö heiluttaa valkoisia liinoja ja huutaa hurraata suomeksi ja ruotsiksi

Mannerheimin juhlailoa varjostaa se, että hän itse ei saanut vapauttaa pääkaupunkia punaisista. Sen tekivät saksalaiset sotilaat jo kuukautta aiemmin. Saksalaiskenraali Rüdiger von der Goltz on nyt mahtimies Suomessa ja majoittuu hulppeassa hotelli Kämpissä Esplanadin varrella. Senaatintorilla Mannerhein ja von der Goltz kättelevät kohteliaasti.

Esplanadin varrella ihmiset kurkistelevat rakennusten avoimista ikkunoista nähdäkseen paraatin. Mannerheim asettuu ratsunsa selässä puistotielle vastapäätä Hotelli Kämpin kulmaa. On ohimarssin aika. Suojeluskuntalaiset, värvätyt, ruotsalaiset vapaaehtoiset ja muut valkoisten riveissä taistelleet sotilaat marssivat kenraalin ohi tiukasti tervehtien.

Siellä marssii myös Urho Kekkonen. Hänet on valittu Kajaanien sissien valiojoukkoon, joka on lähetetty pääkaupunkiin. Suojeluskuntajoukko majoittuu tennishalleilla Brandössä eli Kulosaaressa. Kekkonen on 17-vuotias, ja Helsinki on hänelle ihmetyksen aihe.

Kekkonen kirjoittaa paraatista kirjeen, jonka hän lähettää Kainuun lehteen julkaista­vaksi. Hän kirjoittaa:

”Kauppa­torilla levähdettiin ja juotiin Helsingin mautonta sitruuna­soodaa. Kohta tuli määräys lähteä eteen­päin ja marssimme ohi kenraali Manner­heimista, joka istui hevosen selässä Runebergin patsaan luona ja tarkasti joukkoja. Taas kansa hurrasi.”


Marssin jälkeen Kekkonen ja muut sissit saavat iltapäivän vapaaksi. He rientävät kaupungille ihmettelemään väenpaljoutta. Vaikka on juhlapäivä, Kekkosta harmittaa, että koko kaupunki ei hänen mielestään ole aidosti mukana vapausjuhlassa.

”On moitittu helsinki­läisten kylmäkiskoista suhtautu­mista valkoisen armeijan sotilaita kohtaan ja ikävä kyllä ei aivan syyttä. Samalla on pahek­suttava ilmiö, että pää­kaupungissamme näkee niin paljon nuoria kykeneviä miehiä, joilla ei ole käsi­varsissa minkään­laista nauhaa, eivätkä siis kuulu Helsingin suojelus­kuntiin.”

Koulupoika Kekkosen sota ei kuitenkaan ole vielä ohi. Hänen ryhmänsä komennetaan takaisin palvelukseen Haminaan, jonka he olivat toukokuun alussa vallanneet. Seuraavana viikonloppuna Haminassa Kekkonen komentaa teloitusryhmää, joka mestaa punaisia vankeja. Lue tästä linkistä artikkeli teloituksesta ja yhdestä Kekkosen uhrista.

Helsingin juhlahumussa on mukana myös nuori arkkitehti Salme Setälä. Sodan aikana hän avusti helsinkiläistä konekiväärikomppaniaa salakuljettamalla taistelijoille ammuksia. Viime ajat Setälä on toiminut vapaaehtoisena sairaanhoitajana.

Taisteluiden loputtua Setälä on taas ottanut ilon irti Helsingin kahviloista ja seuraelämästä. Tans­siaisiakin on taas järjestetty.

Juhla­päivästä Setälä kirjoittaa päivä­kirjaansa:

”Suuri pa­raadi. Senaatin­torilla + Ringe­grenillä [Erottajalla] seistiin 4 tuntia poly­teekin lipun turvissa.”


Suomen hallitus, eli senaatti, on tietenkin juhlassa paikalla vastaanottamassa armeijaa. Juuri senaattihan valtuutti tammikuussa Mannerheimin kokoamaan asevoimia punakaarteja ja venäläissotilaita vastaan. Senaattori Kyösti Kallio on paikalla. Hänen vaimonsa Kaisa Kallio kertoo kirjeessä, että Pohjois-­Pohjanmaalla Nivalassa mielessä on juhlimisen sijaan ruoka­pula.

”Tänään on teillä suuri juhla [voiton­paraati], vaan mikään ei tunnu miltään, kun aina vain yhtä riitai­nen kansa nousee. Mitä kaikkea tästä tulee. -- Aina täällä on yhtä kylmä ja kuiva. Kuitenkin nälkä­väestö virtaa. Eilenkin söi meillä nälkäisiä 12 ja erittäin ne jotka anovat mukaansa. Ja tämä kaikki näyttää kasvavan. Pelasta Jumala meidät nälkä­kuolemasta.”


Kyösti Kallio on käynyt Nivalassa pitämässä puheen sovinnon puolesta, mutta kansakunta on vihainen ja katkera.

Edellisenä päivänä eduskunta on kokoontunut ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun punakaarti valtasi Heimolan talon tammikuussa ja esti istunnot. Nyt paikalle tuli vain yksi sosiaalidemokraatti.

Vankeuteen on suljettu yli 80 000 punaista. Multialainen maalari Emil Pajula on yhä vankina Keuruun työväentalolla. Hänkin on kuullut, että Helsingissä on sotaväen juhlat. Pajula on saanut kotiväeltä viltin, tyynyn ja evästä. Omasta kohtalostaan Pajula ei tiedä. Valkoisten silmissä pitkä ura työväenyhdistyksessä on raskauttava seikka.

Pajula kirjoittaa taas lyijykynällä Työväen taskukirjan kalenteri­sivuille, kuten hän on tehnyt lähes päivit­täin koko vuoden ajan.

”Kova tuuli käy hiekka­mäessä. Tupakka­ostot tapissa. Ruoka vähän lisääntynyt.”


Vankina on myös Aku Valtakoski. Hän on ollut Turussa pidätettynä viisi päivää. Valtakoski voi nyt olla tyytyväinen, että hän noudatti morsiamensa Elvi Majasen toivetta eikä sodan aikana tarttunut aseeseen. Valtakoski kuitenkin toimi kirjurina punaisten vallankumousoikeudessa. Vielä ei tiedetä, kuinka raskaaksi rikokseksi valkoiset sen arvioivat.

Valtakosken kirje Elvi-morsiamelle on päivätty edel­liselle päivälle. Hän kirjoittaa:

”Toivon että ole virkeäl­lä mielellä ja voit oikein hyvin. Omasi voi huonosti, suoraan ikävästi. Et voi aavistaa sitä kärsimystä ja nälkää joka täällä vallitsee. Petyin suuresti, kun luulin ihmisenä kohdel­tavan. Se on todellakin irvi­kuva siitä kauniista jota luvattiin.”


”Kirjoittaisin sinulle mielelläni jotain kaunista ja hauskaa, mutta mieleni on todellakin murtunut ja lopuksi nälkä on paha vieras. Olen kirjoittanut kotiokin ruuasta mutta en ainakaan vielä ole saanut yhtään.”

Tammikuussa alkanut Sota 1918 livenä -kirjoitussarja päättyy tähän. Sarjan kaikki osat voi lukea täältä. Lue myös tästä jutusta, mitä sarjassa seuratuille henkilöille myöhemmin elämässään tapahtui.

Vuoden 1918 sisällissodan käsittely jatkuu edelleen muissa kirjoituksissa Helsingin Sanomissa.

Kuukausiliitteen Sota 1918 livenä -juttusarjassa sata vuotta sitten eläneet ihmiset tekevät päivityksiä, joiden kautta voi seurata sisällissodan tapahtumia. Päivitysten lähteinä ovat aidot päiväkirjat, kirjeet ja muistiinpanot.

Sarja ilmestyy osoitteessa hs.fi/sota1918livena. Lisäksi Kuukausiliitteen paperilehdessä on ilmestynyt kunkin kuun tapahtumia yhteen vetävä artikkeli.

Työryhmä: Sami Sillanpää, Anu Nousiainen, Jouni K. Kemppainen, Tuija Pallaste, Tommi Nieminen, Jaakko Lyytinen, Esa Lilja. Kuvatoimittaja Ea Vasko. Piirroskuvitukset Anja Reponen.

Lähteitä: Sylvi-Kyllikki Kilpi: Sörnäisten tyttö; Kyösti ja Kaisa Kallion kirjeenvaihto; Emil Pajulan päiväkirja Työväen arkiston vuoden 1918 kokoelmassa; Mannerheim: Muistelmat I sekä kirjeitä ja puheita; Tekla Hultin: Päiväkirjani kertoo; Von der Goltz: Toimintani Suomessa ja Baltian maissa; Salme Setälän päiväkirja SKS:n arkistossa; Jalmari Parikka: Viimeinen taisto; Urho Kekkosen muistiinpanot ja kirjoituksia UKK:n arkistossa; Jean Sibelius: Päiväkirja; Juhani Aho: Hajamietteitä kapinaviikoilta; Timo Valtakoski: Punavangin kirjeenvaihto vuodelta 1918 (omakustanne); Santeri Alkio: Päiväkirjat (santerialkio.fi); Ivar Ekströmin valokuvakokoelma Varkauden museossa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    2. 2

      Sosiaalinen media täyttyi asian­tuntijoiden järkytyksestä: ”Onko mikään tiedotus­tilaisuus ollut Yhdys­valtain presidentille näin nöyryyttävä?”

    3. 3

      Kansainvälinen media innostui HS:n kampanjasta – Suomi pääsi maailmankartalle ärhäkkänä lehdistönvapauden puolustajana

    4. 4

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli järkyttävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    5. 5

      Raskaana olevat Trumpit vangitsivat huomion Esplanadilla – Kuvakooste tiivistää maanantain kiinnostavimmat mielenosoitukset

    6. 6

      Trump julkaisi videokoosteen Suomen-vierailustaan: ”Kiitos, Helsinki”

    7. 7

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    8. 8

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    9. 9

      Tutkija: Trumpin myötä­mielinen suhtautuminen Putiniin oli ”hätkähdyttävää”

    10. 10

      Putinin voittokulku Helsingissä alkoi, kun toimittajat pääsivät kysymään presidenteiltä Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentin­vaaleihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli järkyttävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    3. 3

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    4. 4

      Hullutteleva suomalaispoliisi pelmahti keskelle uusiseelantilaisen kanavan suoraa lähetystä Finlandia-talolla – ”Tämä Jouni varasti show’n”

    5. 5

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    6. 6

      ”Ensivaikutelmani oli, että hups, kuningatar Elisabet se siinä” – Melania Trump pitää kiinni luksus­tyylistään Helsingin helteessä

    7. 7

      Kalasatamasta nousi valtava höyrypatsas – silminnäkijät kertoivat pamauksesta Hanasaaren voimalassa

    8. 8

      Raskaana olevat Trumpit vangitsivat huomion Esplanadilla – Kuvakooste tiivistää maanantain kiinnostavimmat mielenosoitukset

    9. 9

      Niinistö aamiaisesta Trumpin kanssa: ”Tunnissa ehdittiin monta asiaa” – Lue sanasta sanaan, mitä Trump sanoi toimittajille Mäntyniemessä

    10. 10

      Helsingin huipputapaaminen lähestyy loppua, poliisi tiedotti vielä katkoksista illan liikenteessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli järkyttävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      Netissä pyöriminen kuormittaa ja vie keskittymiskyvyn – tämän jutun voit lukea vain ilman verkkoyhteyttä

    3. 3

      Kävin Elastisen kuntosalilla ja vaivaannuin suunnattomasti – Mitä vikaa on keskinkertaisuudessa?

    4. 4

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    5. 5

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    6. 6

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    7. 7

      Kaikki loukkuun jääneet pelastettiin luolasta Thaimaassa, myös lääkäri ja sukeltajat pääsivät ulos – ”Emme tiedä, onko tämä ihme, tiedettä vai mitä”

    8. 8

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli järkyttävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä
    3. Kansainvälinen media innostui HS:n kampanjasta – Suomi pääsi maailmankartalle ärhäkkänä lehdistönvapauden puolustajana
    4. Putinin voittokulku Helsingissä alkoi, kun toimittajat pääsivät kysymään presidenteiltä Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentin­vaaleihin
    5. Entinen pyöräilijä Kathryn Bertine brittimediassa: ”Lajin huipulla seksismi on yhä voimakkainta”
    6. Helsingin huipputapaaminen lähestyy loppua, poliisi tiedotti vielä katkoksista illan liikenteessä
    7. Trump julkaisi videokoosteen Suomen-vierailustaan: ”Kiitos, Helsinki”
    8. Presidentti Niinistö yritti vakuuttaa Trumpin Yhdysvaltain ja Euroopan välien tärkeydestä – ”Viittasin siihen hyvin pitkään ja syvään suhteeseen”
    9. Putin ja Trump kiistivät jyrkästi Venäjän sekaantuneen Yhdys­valtain presidentin­vaaleihin – HS kokosi yhteen, mistä tiedotus­tilaisuudessa puhuttiin ja mistä vaiettiin
    10. Sosiaalinen media täyttyi asian­tuntijoiden järkytyksestä: ”Onko mikään tiedotus­tilaisuus ollut Yhdys­valtain presidentille näin nöyryyttävä?”
    11. Tunti sitten
    12. Kun Niinistö isännöi Trumpia ja Putinia, Sipilä vieraili asuntomessuilla – miksi pääministeri oli sivussa huippukokouksesta?
    13. Näytä lisää