Kuukausiliite    |   Yrityksiä, osa 7: Lassila & Tikanoja

Ei saa juoda viinaa, unohtakaa paikalliset naiset! opasti Lassila & Tikanoja idänkauppamiehiään

Nylonpaitojen, leninkien ja pukujen vienti Neuvostoliittoon kasvatti Lassila & Tikanojasta merkittävän vaatefirman.

Portti itään avautui Leningradin kautta. Lassila & Tikanojan vientimiehet matkustivat tapaamaan kulutustavaroiden rajakauppaa hoitaneen Lenfintorgin edustajia vuonna 1963. Neuvostoliitossa oli kova pula kulutustavaroista, kuten puvuista, paidoista ja kengistä, joten Lassila & Tikanojan ensimmäinen vientierä koostui niistä.

Idänkaupan avainkäsite oli bilateraalinen clearing-kauppa, kahdenvälinen vaihtokauppa, jossa ei liikuteltu valuuttoja vaan tavaraa. Tuonnin ja viennin piti olla yhtä suuria. Suomi vei Neuvostoliittoon esimerkiksi vaatteita ja toi vastineeksi enimmäkseen raakaöljyä – tai sitten jotain muuta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Loppuvuodesta 1964 Lassila & Tikanojan vaatetehdas Tiklas sai Neuvostoliitosta jätti­tilauksen: 100 000 nylonpaitaa. Vastineeksi tarjottiin sementtiä, mutta lopulta Suomeen tuotiin vaihtokaupassa vaunu­kaupalla froteepyyhkeitä ja pellavalakanoita.

Leningradin kautta Lassila & Tikanoja pääsi ensimmäisenä suomalaisena valmisvaatettajana Moskovan markkinoille. Se oli merkittävä läpimurto, joten törttöilyyn ei ollut varaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lassila & Tikanojan toimitusjohtaja Martti Laitinen laati alaisilleen tiukan etiketin:

1. Ei puhuta politiikasta. 2. Ei juoda viinaa – juokaa ne kesämökillä. 3. Ei saa vaihtaa pimeästi valuuttaa. 4. Ei saa myydä mitään eikä ostaa mitään. Ainoa tehtävämme on hoitaa firman myynti­asioita. 5. Paikalliset naiset, ne unohtakaa kokonaan! 6. Jos joku näissä töppää, matka jää aina viimeiseksi.

Moskovassa kuri oli tarpeen. Kutsu neuvotteluihin saattoi tulla yöllä. Toisinaan Tiklaksen vientimiehet odottelivat kutsua hotellissa neljän päivän ajan. Heillä oli mukanaan kaksi matkalaukkua, jotka olivat täynnä näytevaatteita: leninkejä, pukuja, takkeja, paitoja.

Tiklaksen joukko oli huolella valittu. Karjalaistaustainen Erkki Hakamies oli sutki kauppamies, joka ei paljastanut venäjän tai­toaan vastapuolelle. Vaasan oopperassakin esiintynyt Esa Uusitalo saattoi kajauttaa illallisella italialaisen kansanlaulun kauniilla tenorillaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kauppa alkoi vetää niin, että sitä rajoitti lähinnä tuotantokapasiteetti. Vuonna 1966 toimitukset nelinkertaistuivat. Lassila & Tikan­ojan tehtailta rahdattiin Neuvostoliittoon muun muassa 500 000 paitaa, 30 000 puseroa ja 50 000 paria Topman-kenkiä. Jalkineita myytiin berjozka-valuuttamyymälöissä, joissa kävivät hallintoeliitti ja turistit.

Lassila & Tikanoja oli perustettu vuonna 1905, kun Jooseppi (Josef) Lassila ja Frithjof Tikanoja olivat avanneet tukkukaupan Vaasassa. Tuotesortimenttiin kuului kaikenlaista saippuasta makeisiin ja kankaista silakkaan.

Lassila & Tikanoja laajensi vähitellen toimi­alaansa tekstiileihin. Yhtiön piti vaatettaa Suomen joukkue Helsingin olympialaisiin vuonna 1940. Sitä varten luotiin pukumerkki Stadion, mutta kisat peruttiin maailmansodan takia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Idänkaupan ja kasvun vuodet alkoivat 1960-luvulla. Tiklaksesta tuli yhtiön tärkein osa. Vielä 1980-luvun alussa Lassila & Tikanoja oli käytännössä puhtaasti tevake- eli tekstiili-, vaatetus- ja kenkäyritys, mutta vuosikymmenen aikana yhtiö muuttui merkittävästi.

Vuonna 1982 Lassila & Tikanoja osti nakkilalaisen J. W. Suominen oy:n. Kokoomusjohtaja Ilkka Suomisen isoisän perustama yritys valmisti kuitukankaita ja vanuja. Vuonna 1988 Lassila & Tikanoja osti puolestaan Amerplastin, joka valmisti muovituotteita. Ja keväällä 1989 Lassila & Tikanoja osti siivousalan yrityksen, Säkkivälineen. Tiklas oli jo ajautunut raskaasti tappiolliseksi, samoin Topman.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vuonna 1990 loppui clearing-kauppa, ja vuonna 1991 hajosi Neuvostoliitto. Lassila & Tikanoja myi enemmistön Tiklaksesta Teks-Investille. Vuonna 1995 Lassila & Tikanoja luopui lopullisesti vaateteollisuudesta ja siirtyi lähes kokonaan ympäristöhuoltobisnekseen.

Se oli jälleen onnistunut muodonmuutos kahden miehen tukkukauppana aloittaneelta yhtiöltä, joka listautui Helsingin pörssiin jo vuonna 1961. Jätehuolto ja kierrätysbisnes kasvattivat Lassila & Tikanojan liikevaihdon viime vuonna 710 miljoonaan euroon. Yhtiön palkkalistoilla oli 8 700 henkilöä.

Lähteet: Anu Koskivirta: Tarina arjesta –Lassila & Tikanoja 1905–2005; HS:n arkisto.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yrityksiä
  • Yrityshistoria
  • Idänkauppa
  • Jaakko Lyytinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Jalankulkijan kuoliaaksi suojatiellä Tikkurilassa ajanut nainen jatkaa piileskelyään – Poliisi: Autoilija tietää, että häntä etsitään

    2. 2

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    3. 3

      ”En iloitse oikein mistään” – HS:n lukijat kertovat, miten työ muutti heitä huonompaan suuntaan, työpsykologi neuvoo tunnistamaan nämä vaaran merkit

    4. 4

      Erikoinen liikenne­ympyrä hämmentää Espoossa – Miten ”turbo­kierto­liittymästä” on tarkoitus ajaa?

    5. 5

      Sixpackin saa, jos tietää mitä tekee – Ravitsemuksen ja liikunnan ammattilaiset kertovat, miten saavutetaan timmi vatsa

      Tilaajille
    6. 6

      Osa Teollisuus­liitosta irtaantuu kiky-sopimuksen työ­ajan pidennyksestä vuonna 2020 – päätös vaikuttaa kaikkien palkan­saajien seuraaviin tes-neuvotteluihin

    7. 7

      Tiiliseinää töhrineitä turisteja uhkaa jopa kymmenen vuoden vankeus Thaimaassa

    8. 8

      Suomen Yrittäjiltä oma vastatoimi lakkosoppaan: Järjestö kannustaa työnantajia lopettamaan ay-liittojen jäsenmaksujen perinnän

    9. 9

      Annu Niemisen yritys on laskenut, miten Coca-Cola vaikuttaa maailmaan – Laskelmien mukaan yhtiön vaikutus on 140 miljoonaa pistettä miinuksella

    10. 10

      Kadonneen Interpol-johtajan vaimo sanoo pelkäävänsä henkensä puolesta: ”Sanon lapsille, että isä on työ­matkalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    2. 2

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    3. 3

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    4. 4

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    5. 5

      Ylen toimittajan potkuja Louhimies-tapauksen takia vaatinut kansan­edustaja­kaksikko ei ehkä tajunnut ironiaa omassa vaatimuksessaan

    6. 6

      Saudi-Arabia pilkkaa meitä, eikä se enää ole yksin

    7. 7

      Kritiikki kiinalaisten verkko­kauppojen mitättömiä posti­maksuja kohtaan kasvaa – USA aikoo irtaantua 144-vuotisesta sopimuksesta, johon verkko­kaupan halpuus perustuu

    8. 8

      Kun Henry Nyman oli nuori, poliisi kantoi romani­nuoret niskasta pitäen ulos pakkaseen – nyt poika Rony Nyman työskentelee vartijana, mutta ennakko­luulot eivät ole juurikaan muuttuneet

      Tilaajille
    9. 9

      Erikoinen liikenne­ympyrä hämmentää Espoossa – Miten ”turbo­kierto­liittymästä” on tarkoitus ajaa?

    10. 10

      ”Motiivina maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen” – MV-lehden Ilja Janitskinille ehdoton vankeustuomio, Johan Bäckmanille ehdollista vankeutta Ylen toimittajan kunnian­loukkauksesta ja vainoamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    6. 6

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    7. 7

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    10. 10

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    11. Näytä lisää