Pitkä ja kallis kakkavitsi? Taiteilijakaksikko sai 200 000 euroa tehdäkseen laajan taiteellisen tutkimuksen ulosteista – taustalla huoli ihmiskunnan tulevaisuudesta

Kulttuurielämä pyörii yhä enemmän apurahojen varassa, ja samalla valta siirtyy niiden myöntäjille. Koneen Säätiö on herättänyt huomiota ”rohkeilla avauksillaan”.

Meri Linna (vas.) ja Saija Kassinen muodostavat taiteilijaparin, jolla on mielenkiintoinen projekti.


| Päivitetty

Kuuntele juttu podcastina:

Junanvaunu on täynnä ja puheenaihe on vaivaannuttava, mutta sitä ei voi välttää.

”On kummallista, että tällaisen perusasian kuin paskan käsitteleminen voi tuntua rohkealta”, vastapäätä istuva nainen sanoo.

Pälyilen ympärilleni. Kukaan ei käänny katsomaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?